Ensimmäiset päivät

Yks kaks sitä ollaankin sitten 20-luvulla! Vuosi vaihtui meidän osalta ihan rauhallisesti. Päivällä käytiin tavallisesti kävelyllä Ninnin ja Moonan kanssa. Iltaruoka saatiin vähän aikaisemmin, että ehdittiin käydä ruuanjälkeisulkoilulla ennen kuutta, mutta lopulta kävimme kyllä ulkoilemassa pihalla tarhassa useammankin kerran illan aikana ihan normaalisti, kun välillä aina juolahtaa mieleen pyrkiä vähän pihaa haistelemaan.

Dachshund was here!

Ihmiset kävivät kaupungissa katsomassa ilotulitusta, joka tänä vuonna järjestettiinkin jo klo 20.00. Omia räjähteitä ei ollut, eikä Ninnin ja Moonan luona ihan naapurissakaan paukuteltu. Toki jotain kuminaa kuului kylältä ja minä yritin vähän viritellä pientä vahtihaukun tynkää, mutta Emäntä ehdotti, etten aloittaisi mitään haukkukonserttia. Ninnin elämään uudenvuodenyö ei vaikuttanut mitenkään, eikä juuri minunkaan. Moona saattoi olla hieman tavallista levottomampi, mutta ei hänelläkään mitään paniikkihysteriaa ollut. Lucy-neiti makasi koko illan jonkun sylissä, kun ihmiset katsoivat elokuvaa, mutta sekään ei sinänsä ole mitenkään poikkeuksellista. (Hän makaa parhaillaankin Emännän jaloissa...)

Uudenvuodenpäivänä palattiin yli viikon reissussa olon jälkeen takaisin kotiin. Illalla koettiin pieniä kauhun hetkiä, kun Lucy-neiti alkoi yhtäkkiä oksentaa. Emäntä oli erottavinaan oksennetun iltaruuan seasta nikotiinipurkan. Kotiin tullessa Emäntä oli niin kiireinen kantamaan tavaroitaan, ettei heti ehtinyt kieltää Lucy-neitiä, joka tonki lattialle unohtuneesta roskapussista voirasian ja nuoli sitä. Ilmeisesti purkka oli ollut rasiassa ja sieltä se oli vahingossa lipsahtanut Lucy-neidin vatsaan. Hänen vatsansa on onneksi sellainen, että pyöräyttää aina ulos kaiken sulamattoman aineksen, joten purkka ei päässyt tukkimaan suolistoa, mutta hieman Emäntää kylmäsi ajatus siitä, että purkasta olisi saattanut joutua nikotiinia Lucy-neidin elimistöön. Mitään poikkeuksellisia oireita ei kuitenkaan ilmennyt ja iltaruoka nro 2 pysyi sisällä. (Lucy-neiti yritti syödä myös oksennetun iltaruoka nro 1:n, mutta Emäntä ei antanut.)

Sen verran oli lämpöasteita, ettei Lucy-neiti tarvinnut takkia lenkillä.

Emännällä on tällä kertaa pitkä joululoma ja kotona lomapäivät ovat jatkuneet rauhallisella kaavalla, jossa aamupäivällä käydään metsässä kävelyllä, sitten tuusaillaan jotain kotosalla ennen kuin iltaruuan jälkeen käydään taas jaloittelemassa pihalla. Emäntä mm. luki Katriina Tiiran uuden kirjan Koirien käyttäytyminen ja persoonallisuus. Siinä oli kootusti viimeisimmät tutkimustiedot koirien käyttäytymisestä ja persoonallisuudesta. Hieman Emäntää huvitti, kun hän luki koirien aisteista ja toisin kuin hän oli olettanut, niin meillä koirilla onkin samankaltainen makuaisti kuin ihmisillä tai ehkä jopa herkempi, koska maku ja haju liittyvät toisiinsa ja meillä koirillahan on tunnetusti parempi hajuaisti, ja tätä ylivertaista makuaistiamme me sitten käytämme kaikenlaisten jäniksen papanoiden ja kissankakkojen maisteluun. Mutta senkus virnuilee! Eihän hän ole niitä koskaan maistanut, eikä näin ollen tiedä, kuinka hienostunut ja ihana makuelämys eläimen uloste voi olla!

Löydettiin metsästä suunnistusrasti!

Yhtenä päivänä satuttiin myös melkoisen tuoreille kauriin jäljille! 

Videolta näkyy, kuinka mäyräkoira reagoi tilanteeseen.

Lucy-neidillä on tällainen omintakeinen tyyli kävellä pyörätien reunakiveystä pitkin.

Ihan lupaavan oloinen tämä uusikin vuosi ja vuosikymmen on, että eiköhän sen kanssa pärjätä!