Sivut

lauantai 29. helmikuuta 2020

Hiihtämättömyysloma ja karkaamattomuuspäivä

Roni: Tämä viikko oli Emännällä hiihtolomaviikko.

Lucy: Eikä varmasti ollut.

Roni: Oli oli!

Lucy: En minä huomannut hänen hiihtävän kertaakaan?

Roni: No ei sillä tavalla hiihtoloma, mutta loma kuitenkin. Se on vain sen loman nimi. Vähän niin kuin tänään oli karkauspäivä, mutta eihän meistä kukaan kuitenkaan karannut.

Lucy: Karkasithan sinä!

Roni: Enkä karannut!

Lucy: Sinä juoksit yksin metsään, etkä tullut takaisin. Se on karkaamista.

Roni: No en tullut ihan heti EKASTA käskystä takaisin, mutta kyllähän minä sitten tulin. No joka tapauksessa, koska on ollut tämä hiihtämättömyysloma, niin olimme tiistaista lähtien Ninnin ja Moonan luona!


Roni: Heti tiistaina Emäntä oli varannut meille hallin rally-tokotreenejä varten. Olimme kaikki neljä mukana, mutta jostain syystä Moonasta ei tullut kuvaa. Jostain syystä Moonasta ei tullut oikeastaan yhtään kuvaa koko reissun aikana...


Lucy: Hän ei pysy koskaan paikallaan niin pitkää aikaa, että hänestä ehtisi ottaa kuvan! Tai sitten hän on ulkona, kun muut ovat sisällä kuvauksellisesti.

Ninni valppaana. Rauhallinen, toisinaan jopa hieman uneliaan flegmaattinen Ninni herää toimintaan, kun on kyse rally-tokosta. Hän saattaa jopa riehaantua ja haukahtaa vuoroaan odottaessaan!

Lucy: No oli Moonastakin yksi kuva. Tai hänen hännästään. MINUN PÄÄLLÄNI!
Hei kaveri hei! Viitsitsä et sä viitsis?!

Lucy: Noin periaattessa Moona kunnioittaa minua suuresti ja antaa minun olla rauhassa. Periaatteessa. Kiusa se on pienikin kiusa.

Roni: Jännintä viikossa oli, että eräs Emännän sukulainen oli kylässä myöskin ja hänellä oli mukana hänen puolitoistavuotias pentunsa!

Lucy: Ihmisten kohdalla puhutaan lapsesta...

Roni: Pikkuihminen oli ensimmäisenä iltana aivan äimistynyt siitä, että paikalla oli jopa NELJÄ koiraa ja aluksi hän juoksi meidän koirien välillä, osoitteli meitä etukäpälällään ja kiljui. Samalla kävi ilmi, että Moona ja Ninni eivät olleetkaan koskaan nähneet niin pientä ihmistä. Mehän ollaan sentään tehty tuttavuutta jo muutaman pienen ihmisen kanssa, että me ei hämmennytty hänen läsnä olostaan. Ninni ja Moona sen sijaan kulkivat seinän vieriä pitkin pari ensimmäistä päivää.

Karkauspäivä näytti näin talviselta. (Moona, Roni ja Ninni)

Lucy: Ulkona Moona löysi sisäisen paimenkoiransa ja hän seurasi lapsen jokaista askelta ja kävi huolestuneena tökkimässä lapsen äitiä, jos hänestä näytti, että pentu tai siis lapsi, on kulkenut yksin liian kauas. Lapsi oli tottunut eläimiin ja hän osasi (päin naamaa kiljumista lukuunottamatta) kohdella meitä kauniisti. Sovittiin, että yksi makuuhuone on koirien turvapaikka ja hän kunnioitti sopimusta alusta asti. Hän ei myöskään koskaan repinyt ketään meitä turkista vaan silitti nätisti, jos halusi koskea meihin, tai tökkäsi hyvin kevyesti kirsuun. Mutta pääasiassa hän oli tyytyväinen, kun sai katsella meitä. Yhteiselo sujui siis rauhallisesti.

Roni: Lapsi-ihminen oli myös siitä mukava, että häneltä putosi ruokaa lattialle ehkä hieman keskiverto aikuisihmistä useammin. Ei jatkuvasti, mutta sopivasti silloin tällöin.

Ninni

Roni: Pikkuisen minusta oli epäreilua, että torstaina rally-tokotreeneihin Emäntä menikin Ninnin ja Moonan kanssa eikä meidän, hänen uskollisten kisakoiriensa kanssa!


Lucy: Niin Emäntä kai haaveilee kisailevansa myös Ninnin ja Moonan kanssa. Ninnillähän on oikeus kisata voittajaluokassa rally-tokossa ja Moonan kanssa olisi tarkoitus aloittaa alokasluokassa jossain vaiheessa. Moona osaa oikeastaan jo avoimen luokankin liikkeet, mutta hänelle on hieman haastavaa olla paikoissa, joissa on paljon muita koiria. Hän on kyllä treenannut sitä paljon oman emäntänsä kanssa, että kyllä hän nykyisin pystyy jo keskittymään, vaikka muita onkin paikalla. Hieman on arvoitus vielä, kuinka hän käyttäytyy vieraassa paikassa, vieraiden koirien ja ihmisten keskellä...


Tästä syystä Moonasta on varmaan niin vähän kuvia. Hän on aina jossain omissa puuhissaan hyvän matkaa muiden edellä. Häntä kutsutaankin leikkisästi tiedustelijaksi.

Meistä Ninnin kanssa on taas paljon kuvia, koska me olemme pääjoukko, joka kulkee tiiviisti ihmisten läheisyydessä.

Roni: Tänään oli ihana ulkoilusää, kun oli satanut vähän lunta, oli pikkuisen pakkasta ja aurinko paistoi. Huonoa oli kuitenkin se, että uusi lumi tarttui koko ajan tassun pohjiin lumikokkareiksi ja täytyi pysähtyä tuon tuosta putsaamaan jalkoja. Meillähän on se tapa, että me jäämme Lucy-neidin kanssa paikallemme istumaan tassu ylös kohotettuna, että Emäntä tietää tulla auttamaan jalan putsauksessa, mutta hän oli toivottoman hidas kulkemaan edestakaisin tuolla pehmeällä lumipeitteellä.

Lucy: Minustakin häntä joutui odottamaan kohtuuttoman kauan! Aina hän ei edes huomannut katsoa taakseen, vaan minäkin jouduin välillä linkuttamaan perässä lumikökkäreet varpaiden välissä.





Muuten elämä on aika mallillaan.


10 kommenttia:

  1. Juupa, teil on elämä aina enemmän ku mallillaan. Huippuloma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh... Aina on niin vahva ilmaus, mutta tämä viikko oli oikein kelvollinen. :)

      Poista
  2. Tuosta ei koiran elämä juuri voi paremmaksi tulla. On vapautta juosta ja sopivasti haastavaa toimintaa sekä erityisen hyvä palveluskunta! Olette todella onnekkaita kaikki. Hauskaa ja toimeliasta maaliskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ihan mukavaa, kun voi olla elämäänsä tyytyväinen. :) Onneksi on paljon muitakin koiria, joilla asiat on oikein hyvin. :) Mukavaa maaliskuuta teillekin!

      Poista
  3. Meille satoi lunta heti lomaviikon alkajaisiksi, ihan kuin ois säänhaltija tiennyt, mistä viikosta kyse. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin oli sään puolesta hyvä viikko. Pikkupakkasta ja välillä aurinkoa. Olisihan tuolla peltoaukealla ehkä juuri ja juuri suksikin luistanut, mutta jäi nyt kokeilematta.

      Poista
  4. Tuas pittää sannoo ettee tuosta ennee taejja paremmaks voejja pistee koeranelämätä! :)
    Ee haettoo ennee jos hiihtäminen jiäpi puuttummaan. Nuo laps´immeeset kuulu olovan metkoja tappaaksija. En oo kyllä tavanna semmosta ihan kuonotusten vuan oon kuullunna juttuva.
    Oekeen mukavata mualiskuuta sinne koko sakille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo meitä koirakavereita ei hiihtämättömyys haitannut. Mehän kuljetaan aina jalan kuitenkin. :)
      Et nyt varmaan hirveästi ole menettänyt, jos et ole pikkuihmistä tavannut. Koiran näkökulmasta sellaisessa kaverissa on paljon epäilyttäviä puolia, mutta ei tarvitse pelätä, jos sellainen joskus eteesi sattuu. Ihan kelpo kavereita tuollaiset pienemmätkin ihmistyypit ovat.

      Poista
  5. Sää kyllä näytti suosivan teitä lomalaisia. Upea auringonpaiste ja lunta. Ja muutenkin oli varmasti mukavaa; koirakavereita, harrastuksia ja tapaaminen mini-ihmisen kanssa. Touhukasta maaliskuun jatkoa teille!

    Hipun ja Mytön emäntä

    VastaaPoista