Hyytävä murhamysteeri

Roni: Olimme palaamassa kotiin hilpeältä päiväkävelyltä kumppanini Lucy-neidin kanssa. Meidät oli yritetty pakottaa kulkemaan pinkeissä talvitossuissa, mutta minä olin kierimällä ja ryntäilemällä onnistunut saamaan jo alkumatkasta kaksi tossuani putoamaan. Myös Lucy-neiti oli saanut Emännän heltymään ja irrottamaan etutassujen tossut esittämällä maailman surkeinta, kävelykyvytöntä mäyräkoiraa. Tapansa mukaan Lucy-neiti ei myöhemmin enää edes muistanut, että takatassuissakin on tossut.

Joka tapauksessa olimme juosta kirmailleet ja kierineet pitkin matkaa ja nyt olimme palaamassa hyväntuulisina kotiin, kun Lucy-neiti ehkä ensimmäisenä tavoitti hajun ilmasta ja minäkin heti kohta perään. Viimeisellä peltoaukealla kotimme liepeillä haisi kuolema. Tarkemmin sanoen jäätynyt, hyhmäinen veri, kudosnesteet, lihat ja karvatupot. Kirmasimme kirsut pystyssä tietä pitkin. Kuinka saattoikin näin mukava päiväkävely muuttua yhtäkkiä vielä hauskemmaksi!

Roni: Haju ohjasi meidät tonttimme reunaan. Emäntäkin huomasi maassa karvaa ja peukalonpäänkokoisen palasen kuollutta eläintä. Emäntä totesi, että jälkikoira on aina jälkikoira ja yritti jatkaa matkaansa kotiin. Olimme eri mieltä Lucy-neidin kanssa. Meidän nenämme sanoi, ettei tämä haju tule vain parista karvatuposta ja pienestä veripisarasta hangella. Kahlasin tien vierustan metsikössä ja yritin tavoittaa hajunlähdettä.

Samaan aikaan vainu käänsi Lucy-neidin kipittämään takaisin tulosuuntaamme. Minäkin palasin tielle ja jatkoin vahvemman vainun suuntaan. Ilmavainu kertoi nyt, että todellinen lähde oli pellolla. Riistavietti alkoi siinä jo heräillä siinä määrin, että lähdin kahlaamaan pellolle umpihangesta ja toppatakista viis.

Video 1

Roni: Lucy-neidin kipittäessä tien viertä edestakaisin helpompaa reittiä etsien, minä työnnyin urhoollisesti umpihankeen. (Videosta käy ehkä selväksi, miksei mäyräkoiralla harrasteta ajometsästystä lumiseen aikaan...)

Emäntä tuli uteliaaksi määrätietoisesta menostani ja hän kahlasi perässäni. Vasta pellolla hän pystyi silmin todistamaan sen, minkä hajuaisti oli meille jo tiellä kertonut: pellolla retkotti raa'asti murhattu jänis. Tai se mitä hänestä oli enää jäljellä.

Video 2

Roni: Siinä missä minä olin tyytyväinen ruumiin löytymisestä, jäi Emäntä pohtimaan, mikä mahtoi olla veriteon takana. Paikalle ei nimittäin johtanut muita jälkiä kuin jäniksen omat jäljet. Ikään kuin jänis olisi vain loikkinut öisellä pellolla ja yhtäkkiä räjähtänyt kappaleiksi.

Roni: Sanoisin, että kuollut on, mutta jospa minä pikkuisen maistan tai siis kerään näytteitä...

Roni: Vahvin epäilyksemme murhaajasta oli jokin ilmahyökkäykseen kykenevä saalistaja. Siivenjälkiä näytti olevan hangessa murhapaikan ympäristössä.

Roni: Lumihanki hankaloitti Lucy-neidin kenttätyöskentelyä.

Roni: En olisi millään malttanut poistua murhapaikalta, mutta lopulta Emäntä vinkumisestani ja vikuroimisestani huolimatta kantoi minut pois pellolta.

Roni: Meidän jo rentoutuessamme reippaasta salapoliisityöstämme Emäntä teki vielä pieniä tiedonhakuja. Koska ruumis oli jo lähes syöty ja kauttaaltaan jäätynyt, niin hän päätteli murhan tapatuneen edellisenä yönä. Yöllä ilmasta hyökkääviä petoja, joiden koko riittäisi jäniksen hengen riistämiseen vaikuttaisi Wikipedian mukaan olevan kaksi: tunturipöllö ja huuhkaja. Koska lähimmälle tunturipöllöjen esiintymisalueelle on meiltä 1000 kilometriä, niin todennäköinen murhaaja on huuhkaja.