Kaikenlaista jännää voi tulla päiväkävelyllä vastaan

Lucy: Tänään tuli sellainen ihme lenkillä vastaan, ettei koskaan ennen!

Roni: Oltiin lähdetty aamupäivällä kolmisin kävelylle. Emäntä pohti vähän reittivalintaa, mutta päädyimme sitten pellolle, kun Lucy-neiti oli mukana. Hän oli vähän vastentahtoinen lähtemään mukaan.

Tätä varten jotkut käyttävät koirillaan lenkillä oransseja liivejä...

Lucy: Olisi saattanut ihan hyvin käydä satamaan!

Roni: Pieni lenkki tasamaalla oli siis agendassa. Yhtäkkiä takaviistosta kaikui laukauksen ääni!

Sinä taisit Lucy-neiti säikähtää sitä jopa pienesti?

Lucy: No säikähtää ja säikähtää... Jos nyt vähän häpsähdin ja jähmetyin paikoilleni pupillit laajentuneina. Minä en ehkä enää nykyisin kuule ihan niin tarkasti kuin nuoruuden päivinä, niin erilaiset yllättävät, kovat äänet ovat saaneet minut vähän epäluuloiseksi, vaikka lukuisia kertoja olenkin laukaksensietotestin läpäissyt.

Roni: Ensimmäisen laukauksen jälkeen kuului vielä yksi tai kaksi laukausta lisää. Emäntä arveli tietävänsä, mistä laukaukset johtuivat. Hän arveli paikallisen metsästysseuran harjoittavan hirven metsästystä lähistöllä. Siihen voisi kuulua ensin laukaus, jolla eläin on saatu kaadettua, ja sitten varmuuden vuoksi toinen laukaus eläimeen läheltä. Hänen arvelunsa sai vahvistusta, kun kohta tietä pitkin matkasi letka henkilöautoja laukauksen suuntaan.

Sen verran meidät valtasi uteliaisuus, että lähdimme kävelemään samaan suuntaan. Oman tiemme risteyksessä näkyi, että Emännän olettaman metsätien päässä oli autoja parkissa. Kävelimme sinne. Emäntä jututti yhtä autossa ollutta metsästäjää ja kyseli, uskaltaisiko lähemmäs mennä, kun aika kovasti kiinnostaisi päästä näkemään kaadettu hirvi livenä. Nuorehko kaveri arveli, ettei siitä mitään haittaa olisi. Niinpä lähdimme kipuamaan mäelle kohti kaatoa, jonka metsästäjä oli näyttänyt kartasta. Paikka oli ihan tavallisen lenkkireittimme vieressä, joten mihinkään tuntemattomaan ei tarvinnut sukeltaa.

Lucy: Minua vähän arvelutti kävellä suoraan metsästystapahtuman keskelle. Myös pitkä nousu oli vähän muuta, kuin mihin olin varautunut, joten Emäntä kantoi minua välillä ylämäkeen, ettei reitti kävisi minulle liian raskaaksi.

Roni: Mäen päällä minä otin jo vainua metsään päin. Siellä oli vielä yhden metsästäjän auto parkissa ja kiskoin matalana kaikin voimin Emäntää metsän puolelle. Hän antoi minun vähän jäljestellä paikalla. 

Kun hän kävi kiskomaan meitä takaisin metsätielle päin, peruutti paikalle taas yksi metsästäjä autollaan ja sen perässä tuli vielä toinen auto ja kaikkien aikojen jymy yllätys: aito, oikea hirvi pulkkaan sidottuna! Myös joukko metsästäjiä kulki tyytyväisenä hirvivainaan perässä kuin riemullisena surusaattona. Minä olin aivan täpinöissäni ja toisaalta kiskoin hirveä kohti, mutta vähän myös kavahdin taakse päin aina, kun hirvi liikahti auton nykäistessä sitä eteenpäin. Ihana veren ja riistan tuoksu valtasi sieraimeni.

Lucy: Minä kummastelin näkyä vähän turvallisemman välimatkan päästä.

Roni: Samalla kun hirveä nostettiin lava-auton lavalle, jutteli Emäntä metsästäjien kanssa. Kävi ilmi, että maineeni oli jo kiirinyt edelleni ja osa metsästäjistä tiesikin, että olen jäljestävä koira. Emäntä siinä tarjoutui avuksi, jos haavakkoja sattuisi tulemaan. Niinpä eräällä metsästäjällä kävi erityisen hyvä tuuri, kun hän sai samana päivänä hirvisaaliin lisäksi vielä puhelinnumeron naiselta!

Lucy: Kun metsästäjät hirvineen olivat jatkaneet matkaansa, jatkoimme me matkaamme toiseen suuntaan. Hirven näkeminen oli nostanut minunkin adrenaliinitasojani sen verran, että jaksoin taas oikein hyvin kävellä eteenpäin. Matkaa oli kuitenkin vielä aikamoisesti, joten välillä matkasin taas sylissä.

Omalle tielle päästyämme alkoi askeleeni olla jo melko verkkainen, vaikka osan matkasta olinkin saanut sylikyytiä. Emäntää vähän harmitti, että oli tullut raahanneeksi minut niin pitkälle lenkille, mutta ihan tässä olen voimissani ollut vielä senkin jälkeen. Ja ruoka maistui kerrankin hyvin! (Eilen illalla en oikein syönyt ruokaa, mutta sen sijaan etsin ja söin olohuoneen lattialta kärpäsenraatoja, että sellaisenkin pikku kujeen olen tässä keksinyt viime aikoina...)

Roni: Kun Lucy-neiti oli palautettu kotiin, minä pääsin vielä haistelemaan treenimielessä hirven jälkeä ja etsimään paikkaa, jonne se oli kaadettu. Hieman takaperoisesti mentiin kaadolle sitä jälkeä pitkin, mitä hirvi oli raahattu pois metsästä ja siitä etsittiin jälki, jota hirvi oli juossut paikalle, mutta jälki löytyi ja Emäntäkin sen erotti, kun sorkat olivat jättäneet painumia sammaleeseen ennen kuin kohtalon koura oli määrännyt hirven päivät päättyviksi. Nenäni on nyt siis kalibroitu tulevia haavakkojäljestyksiä varten. Vaikkei kukaan niitä toivokaan, niin vahinkoja voi sattua ja silloin luotettava verikoira on aiheellista kutsua paikalle.