Uusi normaali

Lucy: Nopeasti tähän uuteen normaaliin tottuu.

1. Aamulenkki

Se on aina sama. Emäntä tykkää päästä helpolla, kun ei tarvitse aamulla miettiä, mistä käveltäisiin.

Lunta! Onkohan tämä joku aprillipila?

No vaikka olisi, niin tästä pilasta minä pidän!

Lucy pois kierimästä keskeltä risteystä!

Ei täällä kylällä liiku enää ketään muita! Ei ainakaan ketään niin kiireistä, ettei joutaisi odottaa mäyräkoiran piehtaroimista valmiiksi.

2. Työpäivä alkaa

Olemme todella vaivattomasti omaksuneet uuden kotitoimistokoiraroolimme. Roni hyppää joka tauolla mukaan keittiöön ja vessaan, mutta minä pidän silmällä työpuhelinta ja tietokonetta tässä selän takana sängyllä tai vieressä koiranpedissä. Meidän koirien aistithan on niin herkkiä, että saatan joskus pitää niitä silmällä myös silmät kiinni...

Roni: Reippasti vain Emäntä hommiin käsiksi! Eivät ne työt tee itse itseään!

Lucy: Joitain työpuheluita on käyty hoitamassa vaihtelun vuoksi myös olohuoneen sohvalla.

Yhdessä. Tietenkin.

Roni: Vieläkö se työpäivä jatkuu ja jatkuu? Tässähän alkaa jo kotitoimistokoira olla aivan uupunut tähän työn tekemiseen. No ehkä tässä kodin kalleimmalla, pään muotoja lämpötilan mukaan muotoilevalla tyynyllä juuri ja juuri jaksaa vielä hetken odottaa...

3. Päiväkävely ja treenituokio

Päivän paras hetki koittaa siinä vaiheessa, kun tietokoneen kansi napsahtaa kiinni. Työt on vihdoin taputeltu ja on aika vapauttaa kotitoimistokoirat velvollisuuksistaan (ja vessahädästään). Koska mitään muita harrastuksia tai menoja ei enää ole olemassa, niin on otettu tavaksi käydä pitkällä, jopa parin tunnin kävelyllä töitten jälkeen. Usein kävelyyn on yhdistetty joku pikku treeni, että meidänkin harmaat aivosolut saavat jotain puuhasteltavaa.

Esimerkiksi vesiriistakokeen laahausjälkiosiota harjoiteltiin muutamana päivänä. Tässä minun elämäni neljäs laahausjälki. (Minä tuskin osallistun koskaan viralliseen kokeeseen, mutta onhan hauska kuitenkin olla mukana treeneissä!)

Mites Roni sinun suorituksesi?

No tuota juu... oli siitäkin video, mutta Emäntä ei kuulemma ilkeä laittaa tänne sellaista videota, jossa mäyräkoirapoika leikkii minuutin verran itsekseen linnulla metsässä ennen kuin saa aikaiseksi tuotua sen ohjaajalle. Hänestä se oli epäonnistuminen. Minä kutsun sitä hauskanpidoksi!

Useimmiten on nyt käyty kiertämässä pururataa, kun siitä tulee sellainen reilu 6 kilometrin kävelylenkki ja vaikka joku tulisi vastaan, niin tuossa mahtuu ohittamaan toiset ihmiset turvavälin päästä.

Tässä lisää aprillipäivän lumisadetta.

Joku iltalenkki pyörähdettiin kylälläkin.

4. Iltapuuhat

Iltaruoka syödään nykyisin päiväkävelyn jälkeen. Kun Emäntäkin on syönyt, saatetaan vielä puuhastella jotain yhdessä. Meidät on ainakin yhtenä iltana harjattu oikein perusteellisesti ja eilen illalla pestiin hampaat. Sitten on vielä iltapissan aika ja sitten kömmitään sänkyyn saman peiton alle. (Emäntä epäilee, että meille tulee eroahdistus, kun hän joskus taas poistuu kotoa ilman meitä...)

Treenivinkki: kahvipussista saa leikattua ja taiteltua treeniherkkupussin, josta herkkupalan saa nopeasti ulos. Mitä nopeammin koira saa herkkupalan suuhunsa oikealla hetkellä tehtävän suorittaessaan, sitä nopeampaa on oppiminen. Niin ne kuulemma väittävät...

Tänään on satanut todella monenlaista lunta! Pieniä hiutaleita, isoja hiutaleita, märkiä hiutaleita, kuivia hiutaleita, rakeenomaisia taivaalta kohisten satavia hiutaleita ja pieniä palleromaisia ryynihiutaleita.

Katsopas Lucy! Mikäs se täällä maassa tuoksuu!

Noita tuossa katselevi,

katselevi, kääntelevi

"Mikä tuostaki tulisi,

noista hauin hampahista,

leveästä leukaluusta..."

"Näistäpä toki tulisi

kalanluinen kanteloinen,

kun ois osoajata

soiton luisen laatijata."

--

Itse loihe laatijaksi...

Roni irti! Hyi, jätä se siihen!

No joo joo... miksei ikinä saa tehdä mitään hauskaa...

(Runo: Kalevala)

Viime viikonloppuna veresteltiin mejä-taitoja ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Viime syksynä alkanut makausten tehotreeni jatkuu. Treenijälki olikin tällä kertaa enemmän purkkirata, kun metsässä oli pelkkiä makauksia ja verta siis vain niillä makauksilla. Kun makaukselle pysähtyi, kuului naksautus ja sieltä löytyi aina myös herkkupurkki, josta sai märkäruokaa. 

Voisikohan tänä viikonloppuna olla jotain samankaltaista ohjelmaa? En laittaisi yhtään pahakseni!

Omalla laumalla

Lucy: Maailman tilanne on aiheuttanut sellaista mylläkkää ja äkkikäännöksiä, ettei ole ehtinyt blogiakaan kirjoittaa. Siis mylläkkää ja äkkikäännöksiä kirjurin elämään, ei meidän. Mehän ollaan noin muutenkin lähtökohtaisesti aina kotona ja siitä kotonaoloajastakin vielä valtaosa unten mailla, että tällaisen keskiverto mäyräkoiran elämässä yksi korona sinne tai tänne ei juuri tilannetta muuta. Ja toivottavasti ei tämän enempää muutakaan.

Emäntä on nyt siis meidän kanssa kotona päivät ja tekee etätöitä, kuten moni muukin. Ala ei ehkä ole tyypillisimpiä etätyöaloja, mutta ihan kunnialla hän on ensimmäiset päivät räpistellyt läpi kahden päivän varoitusajalla ilman mitään suunnittelua tai perehdytystä. Juuri etätöiden alettua tietokone vetäisi itseensä jonkun tolkuttoman päivityksen ja tukehtui. Sanotaanko nyt näin, että onneksi asiakaskunta ei ole ollut paikalla kuulemassa verbaalista avautumista. Onneksi ihminen (toisin kuin mäyräkoira...) on sopeutuvainen ja kännykällä, nettiliitymällä ja viestisovelluksella pötkii ihan pitkälle myös.

No mutta se tylsistä ihmisten asioista. Viime viikonloppuna kuten tänä viikonloppunakin on ollut kiva ilma lenkkeillä. Käydään pääasiassa pururadalla lenkkeilemässä, kun siellä ei hiekoitushiekka pistele jalkoja. Siellä voi myös nähdä herkullisia kauriita vähintään joka toisella kerralla. Kyllä on kuulkaa vähän toista nähdä 20 vilkkaasti juoksevaa sorkkaa lähietäisyydeltä kuin vainuta vain yhtä veristä pitkin metsiä. Ensi vuonna toivotaan joulupukilta tutkapantoja, kun ollaan kuultu, että sellaisen kanssa kuulemma pääsee juoksemaan kauriiden perässä. Emäntä mutisee jotain metsästysoikeuksista ja tutkapantojen hinnoista, mutta eiköhän joulupukki voi tarvitaessa nekin asiat järjestää, kun olisi niiiiin kiva päästä ajamaan oikeaa riistaa.

Jos maailma ei olisi nitkahtanut raiteiltaan, niin meillä olisi ollut mäyräkoirien rally-tokokoulutus viikko sitten. Koulutus siis järjestettiin kyllä vielä, mutta Emäntä ajatteli naapureita ja kyläläisiä, joista monet kuuluvat riskiryhmään, eikä halunnut enää matkustaa läpi Suomen. Varsinkin kun siinä vaiheessa me asuimme vielä kartan harmaalla alueella. Kouluttaja Krista Karhu saa meiltä isot kiitokset silti tänäkin vuonna! Vaikkemme päässeet paikalle, niin Emäntä soitti hänelle, koska oli omasta treeniajastaan kuitenkin maksanut ja Krista Karhu antoi mahtavia treenivinkkejä puhelimessakin. Hän on nähnyt niin paljon koiria, että hän jopa sanoi Emännän kuvailun perusteella, että pystyy mielessään näkemään, miltä esim. minun touhotukseni näyttää (Emäntä kutsui minua hyväntahtoiseksi hökeltäjäksi rally-tokossa...) Uusia opeteltavia asioita on nyt palkasta luopuminen eli palkka onkin koko ajan näkyvillä, esim. Ronilla lelu, mutta silti pitää osata tehdä tehtäviä ja kuunnella.

On myös alettu opetella eri palkkasanoja. Esim. "vau" tarkoittaa, että ruokaa tulee taskusta ja "nami", että lattialla olevan herkkupalan saa ottaa. Ronilla on lisäksi "jes", joka tarkoittaa taskusta tulevaa lelua ja "lelu", joka tarkoittaa, että maassa olevan Emännän osoittaman lelun saa ottaa (vain Emännän osoittaman!). Minulla ei ole näitä leluja tarkoittavia palkkasanoja, kun ei lelu ole mikään oikea palkka. Jos se ei ole syötävää, niin minun maailmassani sitä ei lasketa. Ronin rally-tokoriemu on vähintään tuplaantunut, kun lelupalkka on palannut sitten viime kesän.

Lääkkeenä hötkyilyyn Krista Karhu kehotti pidentämään aikaa, joka asennossa täytyy olla ennen palkkausta. Nyt täytyy siis istua, seisoa tai maata ainakin 10 sekuntia, ennen kuin palkkasana kajahtaa. Hämäyksen vuoksi välillä tehdään myös asioita, joita ei ennen ole tehty. Pitää kuulemma minut paremmin kuulolla, kun ei toistetakaan aina samoja asioita, jotka minä luulen jo tietäväni paremmin kuin ohjaajani. No pääasia minulle, että treenataan, on hauskaa ja saa paljon herkkuja!

Emäntä: Otetaanko jäätaidekuvia?

Mäyräkoirat: Joo otetaan vaan!

Emäntä: Ilman mäyräkoiria, kiitos!

Mäyräkoirat: Mitäs taidetta niissä kuvissa sitten muka on?!

Tänä sunnuntaina olisi ollut meidän vuoden ensimmäiset rally-tokokisat. Samoin Moonan ja Ninnin. Ne siirtyivät nyt hamaan tulevaisuuteen, kuten kevään kaikki muutkin kisat ja mejä-kokeet. No nyt täytyy ajatella epäitsekkäästi yhteiskunnan parasta ja odottaa luottavaisesti parempia aikoja. Ja odotellessa voi treenata sinnikkäästi, niin että ollaan sitten vielä valmiimpia uusiin koitoksiin, kun niiden aika on.

Lucy: Olkoonkin, että olen Emännästä "hyväntahtoinen hökeltäjä", mutta olen myös koirakerhomme viime vuoden Vuoden rally-toko-koira! Ei ihan huonosti monirotuisessa koirakerhossa.

Jokos olette kaverit kokeilleet 30 sekunnin herkkuhaastetta? Ihminen jättää koiransa eteen herkkupalan ja poistuu oven taakse 30 sekunniksi. Video paljastaa, mikä on koiran ratkaisu. Tässä meidän videot:

Mukavaa kevättä ja tsemppiä kotoiluun!

Tasaista elelyä

Roni: Eipä ole ihmeitä tapahtunut, mutta jos tässä nyt jonkun elonmerkin itsestään antaisi sentään välillä tänne blogimaailmaankin.

Kävin tiistaina meidän hyvän ystävän ja kollegan Snoopyn kanssa olemassa vähän kaverina vanhuksille. Oli ihan mukava vierailu. Osa ihmisistä tosin halusi vain katsoa meitä, mutta kyllähän sekin sopii. Yllätin jopa Emännän pysymällä kiltisti aloillani pitkän aikaa yhdessä sängyssä. Minusta vieraiden sängyissä istuminen on ollut aina ennen vähän tungettelevaa, mutta nyt viihdyinkin hyvän tovin. Mikäs siinä kun oli mukava rapsuttelija!

Torstaina käytiin rally-tokotreeneissä. Minulla oli vähän nihkeä päivä. Aina ei vain onnistu.

Perjantaina, lauantaina ja tänään sunnuntaina on tehty mukavan mittaiset kävelylenkit. Perjantaina ja lauantaina 6 kilometriä ja tänään 10 kilometriä. Ilma on ollut oikein lenkkeilyyn sopiva.

Lucy-neitiä jostain syystä jänskätti pururadalla tosi paljon. Hän pälyili koko ajan taaksensa. Ehkä se johtui siitä, että ei oltu ihan varmoja, olisiko joku saattanut tulkita sen vielä latualueeksi, kun vähän oli lunta ja joku oli siinä hiihdellytkin, vaikkei varsinaista ajettua latua ollut. Oli siellä kulkenut muitakin koiria ja kierreltiin metsäpolkuja pitkin, missä vain niille oli mahdollista poiketa matkan varrella. Koiriahan ei saa tuolla ulkoiluttaa latualueella, mutta silloin kun sama reitti on sula kuntopolku, niin silloin koiratkin saavat ulkoilla siellä. Tänä talvena on ollut välillä hankala tulkita, kummasta on milloinkin kyse.

Ollaan myös kieriskelty ahkerasti hangessa, missä vain lumilaikkua on ollut. Emäntähän teki sellaisen hävyttömyyden, että pesi ja föönasi (!!) minut viikko sitten sunnuntaina. On ollut melkoinen työ saada kaikki se shampoon ja hoitoaineen puhdas haju pois turkista! Hän halusi kokeilla, että saisiko minusta vielä näyttelykelpoista koiraa, mutta ei tämä minun turkkini tainnut paljon sen kummemmalta näyttää föönattunakaan. Taitaa jäädä tältä vuodelta näyttelyt vain haaveiksi. Minä en niistä niin perusta muutenkaan, vaan toivon harrastuksiltani enemmän toimintaa.

Herkullisen hajuisia pikkusorkkia on kipitellyt pitkin poikin pururadan maastoa! Siimat on välillä aika kireinä, kun yritetään päästä ajotunnelmaan.

Tänään käytiin metsäpolulla lenkkeilemässä. Aurinkoinen sunnuntaiaamu oli houkutellut aika monta muutakin ihmistä ulkoilemaan. Muita koiria ei kylläkään nähty. Eräs vastaantulija kehui meitä kauniiksi koiriksi. Mukava herrasmies!

...ja ravistus...

Hiero ensin...

...ja muista kunnon ravistus.

Pikkuisen treenattiin matkalla patukan noutamista. Ihan aina ei jakseta ottaa lintua mukaan pakastimesta, mutta tällainen puolen kilon noutodummy toimii ihan hyvin noudon harjoituksissa. Naistenpäivän kunniaksi Lucy-neidin taidonnäyte.

Minun noutoni olivat hyvin samanoloisia. Minäkin harjoittelen taas uudestaan tuollaista lyhyttä matkaa, kun minulle on ehtinyt muutamana kesänä tulla sellainen tapa, että riehun noiden patukoiden kanssa omineni enkä suostukaan tuomaan niitä Emännälle. Nyt harjoitellaan patukan palauttamista. Lucy-neiti sen sijaan välittää vain palkasta, joten hänellä ei ole mitään vaikeuksia palauttaa mitä tahansa esinettä kiireen vilkkaan Emännälle. 

Tässä vielä yksi täysin tapahtumaköyhä videopätkä kävelymme loppuvaiheilta. Emäntä yritti kuvata videolle, kuinka Lucy-neidillä riittää vielä iloista virtaa lenkin lopullakin, mutta Lucy-neiti ei nyt suostunut riehaamaan kameran ollessa esillä. 

Emännän ovela juoni viikonloppuisin on se, että hän käyttää meidät heti aamusta pitkällä kävelyllä, jotta sitten loppupäivä kuluu osaltamme näin:

Tavoite saavutettu.

Hiihtämättömyysloma ja karkaamattomuuspäivä

Roni: Tämä viikko oli Emännällä hiihtolomaviikko.

Lucy: Eikä varmasti ollut.

Roni: Oli oli!

Lucy: En minä huomannut hänen hiihtävän kertaakaan?

Roni: No ei sillä tavalla hiihtoloma, mutta loma kuitenkin. Se on vain sen loman nimi. Vähän niin kuin tänään oli karkauspäivä, mutta eihän meistä kukaan kuitenkaan karannut.

Lucy: Karkasithan sinä!

Roni: Enkä karannut!

Lucy: Sinä juoksit yksin metsään, etkä tullut takaisin. Se on karkaamista.

Roni: No en tullut ihan heti EKASTA käskystä takaisin, mutta kyllähän minä sitten tulin. No joka tapauksessa, koska on ollut tämä hiihtämättömyysloma, niin olimme tiistaista lähtien Ninnin ja Moonan luona!

Roni: Heti tiistaina Emäntä oli varannut meille hallin rally-tokotreenejä varten. Olimme kaikki neljä mukana, mutta jostain syystä Moonasta ei tullut kuvaa. Jostain syystä Moonasta ei tullut oikeastaan yhtään kuvaa koko reissun aikana...

Lucy: Hän ei pysy koskaan paikallaan niin pitkää aikaa, että hänestä ehtisi ottaa kuvan! Tai sitten hän on ulkona, kun muut ovat sisällä kuvauksellisesti.

Ninni valppaana. Rauhallinen, toisinaan jopa hieman uneliaan flegmaattinen Ninni herää toimintaan, kun on kyse rally-tokosta. Hän saattaa jopa riehaantua ja haukahtaa vuoroaan odottaessaan!

Lucy: No oli Moonastakin yksi kuva. Tai hänen hännästään. MINUN PÄÄLLÄNI!

Hei kaveri hei! Viitsitsä et sä viitsis?!

Lucy: Noin periaattessa Moona kunnioittaa minua suuresti ja antaa minun olla rauhassa. Periaatteessa. Kiusa se on pienikin kiusa.

Roni: Jännintä viikossa oli, että eräs Emännän sukulainen oli kylässä myöskin ja hänellä oli mukana hänen puolitoistavuotias pentunsa!

Lucy: Ihmisten kohdalla puhutaan lapsesta...

Roni: Pikkuihminen oli ensimmäisenä iltana aivan äimistynyt siitä, että paikalla oli jopa NELJÄ koiraa ja aluksi hän juoksi meidän koirien välillä, osoitteli meitä etukäpälällään ja kiljui. Samalla kävi ilmi, että Moona ja Ninni eivät olleetkaan koskaan nähneet niin pientä ihmistä. Mehän ollaan sentään tehty tuttavuutta jo muutaman pienen ihmisen kanssa, että me ei hämmennytty hänen läsnä olostaan. Ninni ja Moona sen sijaan kulkivat seinän vieriä pitkin pari ensimmäistä päivää.

Karkauspäivä näytti näin talviselta. (Moona, Roni ja Ninni)

Lucy: Ulkona Moona löysi sisäisen paimenkoiransa ja hän seurasi lapsen jokaista askelta ja kävi huolestuneena tökkimässä lapsen äitiä, jos hänestä näytti, että pentu tai siis lapsi, on kulkenut yksin liian kauas. Lapsi oli tottunut eläimiin ja hän osasi (päin naamaa kiljumista lukuunottamatta) kohdella meitä kauniisti. Sovittiin, että yksi makuuhuone on koirien turvapaikka ja hän kunnioitti sopimusta alusta asti. Hän ei myöskään koskaan repinyt ketään meitä turkista vaan silitti nätisti, jos halusi koskea meihin, tai tökkäsi hyvin kevyesti kirsuun. Mutta pääasiassa hän oli tyytyväinen, kun sai katsella meitä. Yhteiselo sujui siis rauhallisesti.

Roni: Lapsi-ihminen oli myös siitä mukava, että häneltä putosi ruokaa lattialle ehkä hieman keskiverto aikuisihmistä useammin. Ei jatkuvasti, mutta sopivasti silloin tällöin.

Ninni

Roni: Pikkuisen minusta oli epäreilua, että torstaina rally-tokotreeneihin Emäntä menikin Ninnin ja Moonan kanssa eikä meidän, hänen uskollisten kisakoiriensa kanssa!

Lucy: Niin Emäntä kai haaveilee kisailevansa myös Ninnin ja Moonan kanssa. Ninnillähän on oikeus kisata voittajaluokassa rally-tokossa ja Moonan kanssa olisi tarkoitus aloittaa alokasluokassa jossain vaiheessa. Moona osaa oikeastaan jo avoimen luokankin liikkeet, mutta hänelle on hieman haastavaa olla paikoissa, joissa on paljon muita koiria. Hän on kyllä treenannut sitä paljon oman emäntänsä kanssa, että kyllä hän nykyisin pystyy jo keskittymään, vaikka muita onkin paikalla. Hieman on arvoitus vielä, kuinka hän käyttäytyy vieraassa paikassa, vieraiden koirien ja ihmisten keskellä...

Tästä syystä Moonasta on varmaan niin vähän kuvia. Hän on aina jossain omissa puuhissaan hyvän matkaa muiden edellä. Häntä kutsutaankin leikkisästi tiedustelijaksi.

Meistä Ninnin kanssa on taas paljon kuvia, koska me olemme pääjoukko, joka kulkee tiiviisti ihmisten läheisyydessä.

Roni: Tänään oli ihana ulkoilusää, kun oli satanut vähän lunta, oli pikkuisen pakkasta ja aurinko paistoi. Huonoa oli kuitenkin se, että uusi lumi tarttui koko ajan tassun pohjiin lumikokkareiksi ja täytyi pysähtyä tuon tuosta putsaamaan jalkoja. Meillähän on se tapa, että me jäämme Lucy-neidin kanssa paikallemme istumaan tassu ylös kohotettuna, että Emäntä tietää tulla auttamaan jalan putsauksessa, mutta hän oli toivottoman hidas kulkemaan edestakaisin tuolla pehmeällä lumipeitteellä.

Lucy: Minustakin häntä joutui odottamaan kohtuuttoman kauan! Aina hän ei edes huomannut katsoa taakseen, vaan minäkin jouduin välillä linkuttamaan perässä lumikökkäreet varpaiden välissä.

Muuten elämä on aika mallillaan.

Koko viikonloppu samalla teemalla

Roni: Lauantaina käytiin lenkillä puuharepun kanssa. Puuharepussa oli mukana pakastettu sorsalintu ja kartio. Harjoiteltiin siis lenkin ohessa rally-tokoa ja vesiriistan noutamista kuivalla maalla. Vaikka satoi vettä koko ajan, niin kokonaisuus oli niin toimiva, että tehtiin sunnuntailenkki samalla sapluunalla. Tänään onneksi ei satanut, niin oli aika paljon hauskempi ulkoilla.

Tänään Emäntä myös tajusi laittaa nastakengät jalkaansa. Pururadalla olikin vielä paikka paikoin lunta ja jäätä, joten lauantain lenkillä oli välillä jännitystä elämässä, kun hän taiteili tavallisilla kengillä jäätiköiden yli. Polvikaan ei ole vielä aivan sataprosenttisesti palautunut, joten epätasaisilla, liukkailla pinnoilla käveleminen on vielä melkoista köpöttelyä. Varsinkin loppumatkasta polvi saattaa vielä turvota ja lakata taipumasta. Emäntä miettikin, että potilastietoja kerätessä pitäisi kysyä muiden tietojen lisäksi, onko ihminen koiraharrastaja. Lääkärihän sanoi, että kivun sallimissa rajoissa voi tehdä mitä vain, mutta tulikohan hänelle mieleen, että kun koiraharrastajalle antaa vapaat kädet (tai jalat) tehdä mitä vain, niin koiraharrastaja ei sitten himmaile, vaan könyää niitä samoja mäkisiä, sivuttain kaltevia jäisiä metsäpolkujaan, mitä muutenkin kulkisi. Onneksi hän ei ole kaatunut, koska sitten tarvitaan varmasti Medi-Heli paikalle, jos hän uudelleen lakoaa polvilleen johonkin vitelikkoon.

Tänään Lucy-neiti sai leikkiä linnun noutoa ensin. Yleisesti ottaen hän on sitä mieltä, että kuolleet linnut sopivat lähinnä päällä kierittäviksi, mutta kun jaossa on raakaa jauhelihaa, niin hän on valmis myöntymään ja kuljettamaan linnunraatoa suussaan.

Riistakosketus näyttää myös herättävän Lucy-neidin sisäisen saalistajan ja hän on linnun noutojen jälkeen aivan vallaton. Eilen hän haastoi minua leikkiin ja yritti näykkiä minua niskasta. Tänään hän jäi kiljumaan peräämme, kun oli minun vuoroni noutaa lintua. Treenien jälkeen hän haastoi Emäntää leikkimään kanssaan ja jopa näykki Emännän housunlahjetta! Lucy-neidin tuhma tapa, jonka Emäntä oli hänestä onnistuneesti kitkenyt pois alle yksivuotiaana, on yhtäkkiä palannut 7-vuotiaana.

Minua varten Emäntä oli tehnyt linnulla pienen laahausjäljen. Verijälkeen verrattuna laahausjälki on kivempi, kun sen saa jäljestää yksin irrallaan ja saa mennä niin lujaa kuin tahtoo! Minä jäljestäisin varmasti 1,2 kilometrin mejän VOI-jäljenkin varttitunnissa, jos saisin mennä yksin omaa vauhtiani! Harmi, ettei sellaista taitoa arvosteta. Videolta on leikattu katsojan kannalta tylsät 40 sekuntia, joiden aikana olen metsässä jäljestämässä lintua ja kuljetan sitä takaisin päin. 

Vielä tätä suoritusta täytyy kuulemma harjoitella. Lintua ei saisi tuolla tavalla tiputtaa suustaan, kun ohjaaja tulee näkyviin, vaan pitäisi ilman tuota erillistä käskyä tuoda lintu ohjaajalle asti. Tuossahan on olemassa aina se pieni ristiriita koiran mielessä, kun on juuri löytänyt ihanan linnun ruumiin metsästä, niin miksi se pitäisi heti luovuttaa ihmiselle? Toisaalta ihmisellä on jemmassa herkullista jauhelihaa, jota saa heti, kun linnun vie ohjaajalle asti, joten kumpi on parempaa: lintu vai jauheliha? On tämä kuitenkin jo hieno suoritus, kun otetaan huomioon, että vasta 10 kuukautta sitten ensimmäisen kerran siirsin sukkahousuihin käärittyä lintua Emäntää kohti sisällä eteisessä. Monta toistoa ja muutama jauhelihakilo myöhemmin ollaan tässä tilanteessa. Ehkä vielä muutama kilo jauhelihaa lisää ja lintu tulee jo suoraan metsästä käteen asti?

Ennen kotiin paluuta harjoiteltiin vielä kartion kanssa muutamat merkille lähetykset. Kyllähän se jo ihan kivasti löytyy. Reppu oli hämäykseksi maassa ja minä ehkä muutaman kerran meinasin juosta ensin repulle, kun se lintu oli siellä, mutta löysin sitten sen merkinkin. Emäntä oli jostain lukenut, että koiran kanssa pitäisi jokainen käsky harjoitella 20 eri paikassa, 20 eri häiriöllä ja tehdä 20 toistoa, jotta käsky olisi varmasti hallussa. Tämä oli nyt treenipaikka nro 13 ja häiriönä ohi lenkkeillyt ajokoira. Toistoja tehtiin viitisen kappaletta. Muutama paikka, toisto ja häiriö on vielä tekemättä ja kokematta...

Viimeaikaisia asioita

Lucy: Ronin jalkaa käytiin näyttämässä eläinlääkärille ja lääkäri totesi sen paranevan itsestään ja niin se paranikin. Mutta ennen kuin Ronin jalka ehti parantua, niin Emäntä teloi oman koipensa hiihtäessä (hiekkaa ladulla) ja niinpä meidän lenkkeilytauko venyi vielä toisen sairasloman verran. Sitä sairaslomaa mentiin sitten kyllä jo viettämään Moonan ja Ninnin luo, joten me pääsimme sentään ulkoilemaan tarhaan ja Moonan ja Ninnin ihmisten kanssa pääsimme oikealle lenkillekin. No vähitellen Emännänkin polvi on taas alkanut taipua, joten ehkä meillä lähiaikoina on taas kaikilla jalat kunnossa.

Viime viikonloppuna oli myös mäykkykerhomme vuosikokous. Jotenkin se vuosikokous eteni niin, että lopulta meidän Emäntämme huomasi olevansa kerhon puheenjohtaja. Kauheasti ei ollut kuulemma ollut sille paikalle tunkua ja hänellekin se pesti lankesi aivan pyytämättä. Katsotaanpa, kuinka jännittävä vuosi tästä vielä tulee.

Vuosikokouksessa palkittiin myös viime vuoden eli 2019 menestyneet koirat. Roni oli taas Vuoden Vesiriistakoira tosin siitä syystä, että oikeasti kerhon parhaan vesiriistakoiran tuloksia ei ollut ilmoitettu kerhon sihteerille, mutta hän oli siis paras ilmoitetuista koirista. Minä sain palkinnon viimevuotisista valionarvoistani eli Suomen, Norjan, Ruotsin ja Pohjoismaiden jäljestämisvaliontitteleistä ja sen lisäksi sain kiertopalkinnot Vuoden MEJÄ-nenä, Vuoden Metsästyskoira ja Vuoden (rally-)toko-koira. Kyllä siellä vielä jaettiin palkintoja muillekin...!

Tiistaina minä kävin työkeikalla läheisessä Palvelukeskuksessa työkaverini ja hyvän ystäväni Snoopyn kanssa. Meidän iloinen tyttöenergia sai hymyn aikaiseksi monille kasvoille.

Kuulostiko sinustakin Snoopy siltä, kuin jossain olisi pudonnut pullapala lattialle?

On meillä ollut sitten ihan tavallistakin eloa. Kolmen viikon tauon jälkeen käytiin rally-tokotreeneissä toteamassa, että kaikki vanhat ongelmat ovat yhä tallella. Tänään käytiin metsäpolulla lenkillä ja paluumatkalla nähtiin taas kauriita. On jännää, kun niitä pääsee näkemään melkein yhtä läheltä, kuin jos ne olisivat eläintarhassa, mutta välissä ei vain ole aitaa. Onneksi kauriit eivät ole vaarallisia ja ne aina väistävät meitä lopulta.

Roni edellä...

...ja minä perässä. Näin me yleensä etenemme.

Kännykän zoomi ei ole kovin hyvä. Tai ainakin se on herkkä kahden mäyräkoiran hihnan kiskomisesta aiheutuneelle käden tärinälle...

Ystävänpäivän poseerauksia koirapuistossa.

Kotimme sisustusta on ehostettu kahdella tarrajulisteella. Emäntä ei ensin uskonut, että nämä toimisivat, mutta hyvin tarttuivat suoraan seinään kiinni ja ainakin niiden on luvattu myös irtoavan, mutta sitä ei ole kokeiltu.

Ontuen

Lucy: Tällä viikolla on ollut Ronin vuoro ontua jalkaansa. Alkuviikosta Emäntä huomasi joku päivä, että Roni syökin ruokaansa istuen (ei outoa) oikeaa etukäpälää ilmassa kannatellen (outoa). Ulkona koirapojalla oli kuitenkin menohalut tallella, joten käytiin muutaman kilometrin lenkki, eikä ontumista edes ilmennyt koko ajan.

Keskiviikkona ontumista oli niin vähän, että käytiin ihan kunnon lenkillä, mutta illalla Roni taas ontui. Emäntä ajatteli, että on joku venähdys tapahtunut, kun alkuviikosta käytiin koirapuistossa ja Roni riehui lelun kanssa.

Torstaina ei lenkkeilty ollenkaan. Vähän harjoiteltiin rally-tokoa sisällä, mutta Roni ontui niin ikävännäköisesti, ettei Emäntä paljoa raaskinut hänen kanssaan tehdä asioita.

Perjantaina Mestari käytti meidät ulkona, eikä hän laittanut ontumista merkille. Illalla ontuminen oli taas selvästi näkyvillä. Tässä vaiheessa tassua oli jo syynätty moneen kertaan tikkujen ja haavojen varalta. Käännelty ja väännelty ja etsitty aristavaa kohtaa tuloksetta.

Perjantaina Emäntä aktivoi meitä tällaisella nappularadalla. Purkki lipesi vähän käsistä... (Ihan kaikkea ei saatu syödä, kun tuossa oli kuitenkin useamman päivän ruoka pitkin eteistä...) 

Lauantainakaan ei lenkkeilty, mutta illasta Emäntä huomasi, että keskimmäisen polkuanturan ja kinnerkynnen välille oli turvonnut iso paise. Vaikka nyt oli näkyvillä, mistä ontuminen johtuu, niin edelleen pysyy mysteerinä, miksi jalka on turvonnut ja miksi patti on tullut.

Tänä aamuna Emäntä yritti taas kerran laittaa kaikki valot päälle ja ikkunan ääressä katsoa tassua oikein oikein tarkasti, miksi patti on turvonnut. Iho ei näytä punoittavan mistään kohdasta tai olevan rikki mistään kohden. Roni yksin tietää, mitä hänen jalalleen on käynyt, jos tietää, mutta ei ole osannut antaa vinkkiä, että mistä kiikastaa.

Herättäkää minut, kun Roni on taas kunnossa ja jotain tapahtuu... 

Alkuviikosta on varmaan soitettava eläinlääkärille, kun pitäähän poika saada taas liikkeelle. Aika kiltisti ollaan oltu äkkiä näin minimaalisella liikunnalla, kun minuakaan ei ole sitten viety erikseen pidemmille lenkeille, mutta välillä on vähän laitettu ulkona painiksi, kun turhauttaahan tämä paikallaan sisällä makoilu pidemmän päälle.