Tapahtui viime viikolla

 Roni: Viime viikon torstaina kävimme rally-tokotreeneissä, kuten tavallisesti, mutta jotenkin ihmiset sohlasivat sillä tavalla, että kun lähdimme treeneistä, niin Moona ja Ninni olivatkin siirtyneet meidän autoomme minun seurakseni ja Lucy matkasi Moonan ja Ninnin emännän auton takapenkillä heille. Mahtoivat emännät olla ihmeissään, kun asia paljastui heille kotipihoissa!

Lucy: Voi Roni... eivätköhän ihmiset olleet tehneet sen ihan tarkoituksella. Minulle ainakin löytyi perillä omasta repusta omaa ruokaa ja omat lääkkeet, etteivät ne nyt varmaan ihan sattumalta olisi mukaan tarttuneet.

Moona, Roni ja Ninni aamukävelyllä

Roni: Jaa... No se tietysti selittäisi asioita... 

Perjantaina teimme pitkän aamukävelyn. Sen tarkoituksena oli ilmeisesti saada lapinkoirat viihtymään paremmin koko päivän asunnossa ilman mahdollisuutta ulkoilla pitkin päivää oman mielen mukaan. Hehän viettävät yleensä yksin jäädessään koko päivän omalla pihallaan ulkoilmassa, ja koska heidän ihmisväkensä on nykyisin velvollisuuksista vapaata, niin he harvemmin enää joutuvat edes viettämään aikaa yksikseen. 

Päivä sujahtikin siinä köllötellessä ja kun Emäntä tuli töistä kotiin, olimme kaikki intoa täynnä. Sanottakoon, että olimme aikalailla intoa täynnä jatkuvasti. Emännästä intoa oli vähän liikaakin. Hän ei olisi kuulemma tarvinnut koko kolmen koplaa seurakseen jokaiselle vessareissulle ja vesilasin täyttöön keittiössä. Hän kuulemma ymmärsi viikonlopun aikana Lucy-neidin rauhallisen elämänasenteen arvon, kun esimerkiksi aamulla olimme kaikki jalkeilla ja toimintavalmiina sillä sekunnilla, kun hän avasi silmänsä. Eikä meitä puijattu, vaikka hän yrittikin äkkiä sulkea silmänsä uudestaan ja esittää vielä nukkuvaa.

Moona koirapuistossa

Kävin esittelemässä koirapuiston Ninnille ja Moonalle. Ninni oli käynyt siellä ennenkin, mutta Moona oli ihmeissään aitauksesta, jossa oli käynyt niin monta muutakin koiraa. Hän juoksi tarhaa yksin ympäri haistellen kaikkea. Sitten vein heidät kävelylle suosikkireitilleni pururadalle. Kun lopuksi vielä treenasimme vähän rally-tokoa pihalla, niin Emäntä toivoi energioidemme olevan jo alhaisemmalla tasolla. Siitä huolimatta Moonalle piti vielä erikseen antaa käsky rauhoittua.

Ninni koirapuistossa

Eli tämmöinen tämä pururata sitten on!

Lauantaina olikin sitten jännittävä päivä. Meidät pakattiin autoon ja ajoimme päiväksi rally-tokokisoihin! 

Nyt ollaan tytöt jännän äärellä!

Minun luokkani oli ensimmäisenä. Treenailimme hieman pihalla ja kun kisasuoritukseni vuoro tuli, hyppäsin autosta reippaana. Vielä hallin ovella olin innokas tottelemaan, mutta kun kävelimme sisälle ja lähestyimme kehänauhaa, niin reippauteni suli askel askeleelta. Vanha vitsaukseni jännitys iski ja alku oli tahmea. Hyvin tahmea. Ensimmäisellä käännöskyltillä hidastin ja nuuskaisin maata. Liikkeestä maahan meneminen oli kerta kaikkiaan mahdotonta. (Kahden uusimisenkaan jälkeen tehtävä ei onnistunut.) Sen jälkeen oli houkutus, jossa en voinut olla nuuskaisematta ohimennen maassa lojuvaa possua. Näiden alkuvaiheiden jälkeen seurasi hyvä jakso ja suoritin monta kylttiä todella hyvin ja puhtaasti. Ainoastaan yhdellä täyskäännöskyltillä unohduin katsomaan ajanottajaa ja tulin pyörähtäneeksi väärään suuntaan. 

Noin iso halli näin pienelle mäyräkoiralle. Mitähän tästäkin tulee...

Emännästä tuntui, että koko suoritus oli täysi fiasko, mutta eihän siinä sitten lopulta ollut kuin yksi maan nuuskaisu liikaa. Hyväksytty tulos jäi siis yhden pisteen päähän. Jotain pitäisi keksiä tuohon alkujännitykseen, kun se on usein tuhonnut hyvän suorituksen. Ei vain ole helppoa olla jännittämättä, kun Emäntäkin jännittää.

No, miksei auto liiku?! Rally-tokomestari on kykynsä näyttänyt tältä päivältä. Lähdetään!

Lapinkoirat MITÄ?! Menevätkö nekin radalle?!

"Jaahas... mikäs paikka se tämä on...?"

"Jos sinä luet sitä karttaa ja sanot sitten, mitä pitää tehdä... Minulla taisi nuo lukulasit jäädä toisen turkin taskuun."

Ninni starttasi ensimmäistä kertaa voittajaluokassa. Hänen kanssaan piti uusia yksi eteenistumistehtävä ja lisäksi yksi miinuspiste tuli peruuttamisen vinoudesta ja kaksi hitaasta istumisesta. Ninni ei oikein arvosta sitä, jos radalla pitää istua monta kertaa. "Enkös minä juuri istunut?" mulkoilee hän kulmiensa alta esimerkiksi istu, käänny vasemmalle, istu -tyyppisissä tehtävissä. Ninni suoriutui kuitenkin hienosti omalla tasollaan. Hän sai 94/100 pistettä. Hän ei ole vielä koskaan saanut mistään luokasta alle 90 pisteen tulosta! Tällä kertaa hänen pisteensä riittivät jopa toiseen sijaan tässä luokassa ja he saivat vielä tuomaripalkinnonkin hyvästä yhteistyöstä Emännän kanssa.

Ninnille VOI 94/100p, 2. sija ja TP eli tuomaripalkinto

Pitkän päivän lopuksi oli Moonan vuoro debytoida rally-tokossa. Tämä oli siis hänen ensimmäinen starttinsa ALO-luokassa ja Emännällä meinasi hikeä pukata jo kisakirjan tarkistuksessa. Moona on kyllä taitava, mitä tulee rally-tokotehtäviin, mutta hänen rakettiluonteensa kiihtyy nollasta sataan sekunnin sadasosissa, joten hänen mielenhallintansa on suurempi haaste kuin tehtävärata sinänsä. Kilpailukirjan varmennuksessahan siis koiran siru täytyy lukea ja koiran säkäkorkeus mitataan. Moona on myös sen verran herkkä, että toisinaan jopa häntään osuva talutushihna saa hänet hermostumaan. Niinpä sirunlukijan heilutteleminen niskassa oli Moonalle melkoisen vastenmielistä ja sen jälkeen piti vielä seistä säkämitan alla. Kun tarkastus oli onnistuneesti suoritettu, oli Emännällä jo voittajafiilis.

 

Radan alussa Moonaankin iski pieni epävarmuus ja ensimmäisellä kyltillä hän haisteli hieman maata ja kylttitelinettä. Sen jälkeen Emäntä käski "Katso!" ja Moona nosti katseensa häneen. Nämä kaksi haistelua olivatkin Moonan radan ainoat miinukset. Radan varrella oli säilytyksessä agility-esteitä ja niitä Moona katseli välillä kiinnostuneena, mutta uusi "Katso!"-käsky sai hänet pidettyä oikean lajin parissa. Jotenkin tuomarit aina osaavat ottaa radoilleen ne kaikkein hankalimmat tehtävät ja niinpä radalla sattui tietenkin olemaan Moonan ainoa heikkous: juokseminen. Tempon vaihdos juoksuun saa hänet usein villiintymään ja vähintäänkin haukahtelemaan, mikä myös lasketaan rally-tokossa virheeksi, mutta onneksi pihalla tehty juoksuharjoitus sai hänet malttamaan mielensä niin, että tehtävästä selvittiin vain pienellä haukahduksella, joka ei vielä alentanut pisteitä. Lopulta Moonan tulos oli 98/100 pistettä. Pisteiden puolesta hän oli jaetulla kolmannella sijalla, mutta aikavertailussa eräs toinen koira oli nopeampi, joten Moonalle ei tullut sijoitusta. Kotiin palasimme kuitenkin jälleen yhtä kokemusta rikkaampana.

"Nyt minä ymmärrän! Tätä varten sitä rally-tokoa on siis harjoiteltu kaksi vuotta!"

Mites sinun viikonloppusi sujui, Lucy-neiti?

Lucy: Minä vietin rauhallista maalaiselämää. Hoitelimme talon emännän kanssa kanoja ja olin mukana puutarhatöissä, mm. nostamassa porkkanaa. Sitten kävimme mökillä saunomassa ja perjantai-iltana pääsin mukaan kyläreissulle. Oli mukavan rauhallista, kun teitä muita ei ollut ympärillä häsläämässä!

Kolmen viikon häkkilepo on ohi, joten tässä olen päiväkävelyllä postilaatikolle ja takaisin.

Kanat on hoideltu. Tai siis hoidettu. Ettei tule väärinkäsityksiä. Ja porkkana on asianmukaisesti nostettu virallisen valvojan seuratessa toimitusta.

Elonmerkkejä

 Lucy: Hengissä ollaan! Tänään pyörähti käyntiin viikko kolme häkkilepoa. Kipulääkekuuri loppui torstaina ja nyt on vähän kuulosteltu, että miltä tuntuu. Ihan kepeästi askel nousee. Tylsää alkaa olla, kun ei pääse lenkille, eikä treeneihin eikä mitään tapahdu. Moonan ja Ninnin luona sentään käytiin viikonloppua viettämässä, että pientä maiseman muutosta edes välillä. Ihan aina en enää ole häkissä. Jos Emäntäkin oleilee, niin minä oleilen hänen kanssaan (kuten nytkin yhdessä sohvalla), mutta jos ei ole aikaa minua valvoa tai meinaan muuten tepastella huvikseni ristiin rastiin liikaa, niin sitten häkki heilahtaa.

Harjoittelin vähän pönötystä yhdellä lenkillä ihan omaksi ilokseni.

Roni: Minullakaan ei ole mitään erityistä kerrottavaa. Olen käynyt lenkillä ja rallytreeneissä Emännän kanssa kahdestaan, kun Lucy on saikulla, mutta eipä niistäkään ole kummemmin kerrottavaa. No mitä nyt torstaina loppui polttoaine kesken matkan, kun oltiin tulossa kotiin treeneistä, mutta eipä siinäkään mitään katastrofia syntynyt. Piti vain soittaa vähän tuttuja avuksi tuomaan polttonestettä, että päästiin viimeiset 3 kilometriä kotiin. Ehkä Emäntä osaa olla vähän huolellisempi tankkauksen kanssa jatkossa ja vaikkapa tarkistaa etukäteen, kun lähtee itselleen vieraalla autolla liikkeelle, että toimiikohan siinä autossa tankin mittari. Tässä tapauksessa mittari näytti, että neljäsosa tankillista olisi vielä jäljellä, vaikka tosi asiassa tankki kumisi jo tyhjyyttään.

Tänään harjoiteltiin taas lempipuuhaamme kerjäämistä. Sujuu jo kuin ammattilaisilta!

Ninni

Moona

Emäntä teki omituisen peliliikkeen lauantaina ja lähti aikaisin aamulla lenkkivarusteissa, mutta ilman yhtäkään koiraa. Hän kävi jossain kansallispuistossa retkeilemässä ystävänsä kanssa, mutta koska ystävä on allerginen koirille, niin meistä ei kukaan voinut lähteä mukaan. Me käytiin sitten ihan tavallisesti lenkillä Moonan ja Ninnin ihmisten kanssa.

Onnen kukkuloilta murheen laaksoon

Roni: Minulla kävi viikonloppuna vieras. Tyttöystävä. Olin vähän hermostunut ensin, kun en tuntenut tätä Saskiaa ennestään ja mietin mm., pitäisikö hankkia kynttilöitä. Laittaisinko jotain musiikkia taustalle? Tykkääköhän Saskia punaisesta vai valkeasta lihasta ja niin edelleen. Mietin myös, että mistähän sellaisen tyttöystävän kanssa sitten osaa edes puhua. Kävin katsomassa hänen profiilinsa koiranetissä ja onneksi hänkin näytti tykkäävän mejästä ja rally-tokosta, niin arvelin niistä löytyvän jotain jutun juurta.

Hermoiluni oli onneksi turhaa. Kävimme perjantai-iltana pienellä kävelyllä ja meillä tuntui synkkaavan oikein hyvin. Rakastuin häneen ja hänen ihanaan tuoksuunsa välittömästi. Tapasimme perjantai-illan lisäksi vielä lauantaina aamulla ja alkuillasta. Herrasmiehenä en tietenkään mene yksityiskohtiin, mutta sen voin sanoa, että olin onneni kukkuloilla!

Ihastuttava sydänkäpyseni Saskia

Kontrasti seuraavaan käänteeseen olikin sitten sitä synkempi. Menimme hakemaan Emännän kanssa Lucy-neidin kotiin, koska hän oli yökylässä, että sain seurustella rauhassa, ja meitä vastassa olikin paikallaan istua nököttävä Lucy-neiti. Hän oli jo muutaman viikon kävellyt tavallistakin hitaammin eli to-del-la hitaasti ja Emäntä oli jo soitellut eläinlääkäriaikaa seuraavalle viikolle. Lisäksi Lucy-neidillä oli hyvin kevennettyä liikuntaa eli vain pieniä korttelikierroksia, mutta silti oli järkytys nähdä hänet taas siinä niin kipeänä, ettei sietänyt ottamaan askeltakaan. Aamupäivällä hän oli vielä kuulemma käynyt pienellä pissalenkillä, mutta iltaan mennessä hän oli jäänyt kyhjöttämään paikalleen. Ei auttanut kuin kantaa Lucy kotiin, suoraan häkkiin lepoon ja onneksi kotoa löytyi koirien tulehduskipulääkettä. Iltakymmeneen mennessä lääke oli jo auttanut siinä määrin, että Lucy pystyi käymään itse pissalla ja helpotus oli suuri, kun näimme, ettei hän ole aivan tyystin halvaantunut, vaan "vain" hyvin kipeä. 

Kuningatar telkien takana seuraavat kolme viikkoa

Sunnuntaiaamuna Lucy ravisteli itseään ensimmäisenä ulos päästyään ja se olikin valtavan tuskallista. Hän ulvaisi kivusta ja yritti hypätä kipua karkuun. Lopulta hän jäi paikalleen kyhjöttämään hätääntyneenä, eikä suostunut enää yrittämään pissaamista. Sunnuntain aamupissa tuli vasta iltapäivällä puoli kolmelta. Siinä välissä Emäntä oli ehtinyt soittaa jo toistamiseen päivystykseen, että milloin pissan viimeistään pitäisi tulla, ennen kuin rakko on tyhjennettävä väkisin. Onneksi ei tarvinnut lähteä päivystykseen.

Maanantaina Emäntä soitti vielä kerran omalle eläinlääkärille, mutta koska meillä oli selkeät oireet, kokemusta edellisestä vastaavasta tapauksesta ja kotona oli lääkkeitä ja häkki, niin lopulta Lucya ei käytetty suotta eläinlääkärissä stressaantumassa. Maanantaiaamuna kakkakin tuli luonnollista kautta ulos, joten perusasiat ovat kunnossa. Tiistaihin mennessä kipulääkkeet olivat auttaneet jo siinä määrin, ettei Lucy-neiti enää ole omasta mielestään kipeä. Hän mököttää häkkiin laitettaessa ja sieltä pois päästessään hän yrittää hyppiä ja pomppia pitkin asuntoa tai ottaa juoksuspurtteja hihnassa pihalla. Seuraavat kolme viikkoa hän kuitenkin viettää levossa eli pääasiassa häkissä.

Pirullinen mäyräkoirahalvaus eli välilevytyrä on siis taas riesanamme, mutta ei auta kuin räpiköidä tämänkin vaivan yli. Onneksi tällä kertaa tulehduskipulääke ei ole ärsyttänyt vatsaa, joten sitä on sentään voinut käyttää kivun lievitykseen. Edellinen neljä vuotta sitten tapahtunut mäykkyhalvaus täytyi kärsiä ilman kivun lievitystä, koska lääkkeet aiheuttivat vatsahaavan ja mitään lääkkeitä ei voinut ottaa niin kauan, kuin vatsalla kesti parantua.

Lucy: Olen aivan terve ja valmis koulutukseeni! Käske minua!

On tuo Lucy-neiti kuitenkin aika sitkeä tyttö! Tänäänkin hän halusi välttämättä treenata rally-tokoa, kun Emännällä oli herkkuja taskussa minun koulutustani varten. Lucy-neiti sai lopulta tahtonsa läpi. Hän sai harjoitella pysähtymistä ja oli ihan tyytyväinen edes muutamaan palkattuun "seis"-käskyyn.

Eeei sinun tarvitse laulaa onnittelulaulua...

Kylläpä tuoksuu hyvältä... maksalaatikkoa ja "juustokynttilä"... Loppuisi jo tuo onnitteleminen, että saisi maistaa...

Vihdoinkin! Omnomnom...

Synttärikävelyllä suolla. Harmi, ettei Lucy-neiti voi osallistua, mutta onhan täällä hauskaa Emännän kanssakin. Jossain vaiheessa Emäntä huomasi, että karhukello jäi taas kotiin, mutta eipä onneksi nähty karhuja. Ja olisinhan minä suojellut meitä.

Kesäkukkaveikkaus on päättynyt. Párek ja Arttu osuivat oikeaan: daalia kuoli ensimmäisenä. Sen jälkeen orvokki koki todennäköisesti hukkumiskuoleman ja huovinkukka meni samoihin aikoihin luultavasti samasta syystä. Jos voittajat haluatte jonkun yllätyspalkinnon, niin laittakaa osoitetietonne kommenttiin! (Emme julkaise niitä luonnollisestikaan.)

Parhaiten kukkasista selvisi surfinia, joka on siis yksi petunialajike.

Kunta on taas tänä kesänä tarjonnut asukkaille iloksi auringonkukkapellon, josta saa käydä hakemassa auringonkukkia. Jospa näistä saisi vähän aurinkoenergiaa loppuviikkoon.

Roni 6 vuotta

 Synttäripoika juhlii tänään 6-vuotissyntymäpäiväänsä!

Selostus vesiriistakokeesta

 Tervetuloa seuraamaan suoraa lähetystä tämän kertaisista vesiriistakokeista! Sää on hieman sadetta enteilevä, katsotaan, miten se päivän aikana muuttuu.

Numerolla 5 suoritusvuorossa on Roni. Ensimmäisenä osiona on tänään laahausjälki. 

Roni saapuu suorituspaikalle sora pöllyten. Voimaa ja intoa on. Ohjaaja kyyristyy koiransa viereen. Hän nostaa maasta höyheniä paikalleen istumaan käsketyn koiran eteen. Hihna irroitetaan ja noin! Lähtökäsky "Hae!" kajahtaa viimein ja Roni lähtee täysillä matkaan. Musta ohjus risteilee pitkin heinikkoista rinnettä ja katoaa rinteeseen. Mutta mitä nyt?! Roni palaa takaisin päin ilman lintua! Toistuuko viimekesäinen murhenäytelmä, jossa heinäsorsa jäi metsään nollaten tuloksen jo kokeen ensimmäisten minuuttien aikana? Ei sentään. Roni ottaa vainun uudestaan. Taisi vain olla pojalla vauhtia niin paljon, että jälki hukkui hieman ensimmäisellä yrittämällä. Nyt Roni katoaa taas rinteeseen tarkemmalla vainulla. 

Odottavan aika on pitkä. Ohjaaja on kääntänyt selkänsä metsään päin.

Nyt heinikossa alkaa näkyä taas liikettä. Koira sieltä on tulossa, mutta onko lintu mukana... on se! Pienen pieni tavinrääpäle roikkuu suupielistä, mutta mitäs sitten tapahtuu? Roni pysähtyy puun taakse piiloon ja pudottaa linnun maahan. Nyt hän... kyllä... hän kierii tavin päällä noin viiden metrin päässä ohjaajasta, joka ei vieläkään tohdi katsoa koiraa päin! On tämä erikoista. Roni nostaa linnun maasta ja kantaa sitä vähän eteenpäin. Pudottaa taas ja jää katsomaan. Eikö ohjaaja sano vieläkään mitään? Treeneissä heillä on ollut tapana, että ohjaaja käskee kerta toisensa jälkeen ja Roni lällättelee vähän matkan päässä, mutta nyt koiranohjaaja ei huomaa koiraansa lainkaan. Roni hämmentyy ja tulee tavi suussaan ohjaajan taakse. Pudottaa tavin maahan ja nyt vihdoin ohjaaja kääntyy, ottaa linnun ja kehuu koiraansa! Ensimmäinen osio on saatu päätökseen!

Tuomarin pisteet 8/10.

Seuraavaksi jatkamme täältä uimastadionilta ja vuorossa on tyhjän veden haku. Roni saapuu jälleen suorituspaikalle neliveto päällä ja innosta vingahdellen. Koira käsketään jälleen istumaan paikalleen siksi aikaa, kun hihna ja panta poistetaan ja käskyn saatuaan Roni singahtaa rantaan ja kyllä hän aivan veteen asti menee. Ui hetken, mutta ei vielä riittävän syvällä. Roni päättää tulla rantaan.

Ohjaaja ottaa uuden startin. Roni taas istumaan ja uusi käsky: "Veteen!" Roni tarkastaa vähän rantaviivaa ja nyt hän hyppää yleisön riemuksi rannalla olevaan soutuveneeseen! Tässäpä vasta huumoriveikko! "Mennään veneellä!" tuntuu Ronin katse sanovan. No hän tulee kuitenkin pois veneestä ja astuu taas uimasilleen. Aivan ei vieläkään ohjaajan mielestä matka riitä. Kolmas aloitus.

Ja kyllä vain! Kolmas kerta toden sanoo tälläkin kertaa! Nythän Roni-poika lähtee oikein urakalla kauhomaan! Ohjaajakin vaikenee jatkuvasta "Mene, mene, mene, etsi, menemene" -mantrastaan. Vasen puoli alkaa olla aika hyvä, vielä jos vähän oikealle... ihan kelvollinen. Vieläkö koira koukkaisi syvemmälle? Ei taida enää into riittää. Koira kutsutaan pois vedestä. Harmillisen monta veteen menoa ennen kuin uiminen kunnolla alkaa, mutta kyllähän tuota jo kelpasi katsella!

Tuomarin pisteet 7/10.

Mukana reissussa oli mentaalivalmentaja-elämäntapa-coach neiti Lucy

Tämä viimeinen osio eli linnun nouto vedestä taitaa olla Ronille kaikkein mieluisin, eikä edes vähitellen yltynyt vesisade näytä haittaavan! Sieltä tullaan taas hihna kireänä ja nyt Roni jopa haukahtelee muutaman kerran, kun tuomaria joudutaan vähän odottamaan. Vähän on ollut huonoa tuuria tässä aiemmin suorittaneilla koirilla, kun he eivät ole nähneet linnun heittoa ja tuuli puhaltaa väärään suuntaan eli rannalta pois päin, niin linnun hajukaan ei ohjaa koiraa perille, mutta katsotaan, kuinka Roni selvittää tämän yllättävän haastavaksi osoittautuneen osion tänään.

Hihna irrotetaan ja koiraa käsketään napakoilla, toistuvilla "Paikka"-käskyillä. Hieman ohjaaja pitää siinä kättä koiran edessä, kun laukaus kajahtaa ja tavi loiskahtaa veteen. Tuomari antaa luvan ja reipas "Hae!" -käsky saa koiran irtoamaan jälleen räjähtävällä voimalla ja nopeudella veteen. Roni näyttää tietävän tasan tarkkaan, missä lintu on ja hän ui suoraan linnulle ja ottaa sen napakasti suuhunsa. Ohjaaja on jälleen kääntänyt selkänsä koiralle. Roni ui rantaa kohti, mutta ei palaa aivan samaa reittiä takaisin, vaan kaartaa vängän väkisin kaislikon kautta rantaan. Pienet ravistelut rannalla ja lintu uudestaan suuhun. Roni hiipii vähän lähemmäs ohjaajaa, mutta ohjaaja ei tee taaskaan elettäkään. Roni pujahtaa aivan ohjaajan takaa ohi hänen etupuolelleen. Nyt napakka käsky saa linnun putoamaan maahan. Ronia käsketään antamaan lintu käteen. Koira empii. Ei viitsi. Ohjaaja luopuu käskyttämisyrityksistään ja nojautuu sen sijaan käsiensä varaan eteenpäin ja kurottaa linnun maasta käteensä juuri ja juuri jalkojaan liikuttamatta. Suoritus on päättynyt. Koira palkitaan ja kytketään.

Tuomarin pisteet 7/10.

Lopputulos on siis 22/30 pistettä ja tällähän irtoaa VERI1-tulos ja näin ollen tämä on Ronin kolmas ykköstulos ja tämähän tarkoittaa sitä, että hän on uusi käyttövalio vesiriistasta! Olipahan hieno päätös tälle päivälle ja tämän kesäiselle koekaudelle!

FI JVA SE JVA FI KVA-VERI* Salamantelin Jäljen Jättiläinen
*anottu

Kiitos kaikille mukana olleille! Kuulemiin!

Mökkilomalla oli yhtä jos toista puuhaa

Roni: Viime viikolla oltiin Ninnin ja Moonan kanssa mökillä lomailemassa. Paikalla oli myös vaihtuva määrä ihmisiä ja tutustuttiin uuteen koirakaveriin. Minulla oli kokeet kummassakin päässä viikkoa. Ensimmäisenä viikonloppuna vesiriista ja toisena mejä.

Voisin aloittaa siitä vesiriistakokeesta, koska se meni TO-DEL-LA hyvin. Emäntä oli paisua ylpeydestä. Edellisessä kokeessahan Emäntä jänisti laahausjäljen kohdalla ja etsittiin lintu yhdessä niin, että minä olin liinassa. Tällä kertaa tuttu koetoimitsija oli varmistanut, että metsästä noudettava lintu on tarpeeksi pieni tavi. Niinpä Emäntä jäi kyykkyyn metsän reunaan, kun minä porhalsin metsään. Tietenkin kierin linnun päällä ensin, mutta toin sen sitten Emännän lähettyville. Tavallisesti pudotan linnun parin kymmenen metrin päähän Emännästä, mutta nyt tuntui, ettei hän ehkä huomannut lähestymistäni, koska hän oli selkä minuun päin. Niinpä tulin jopa viiden metrin päähän ennen kuin pudotin linnun. Kun Emäntä sitten kääntyi ja käski minua tuomaan linnun hänelle, olin jo niin lähellä hänen vaikutuspiirissään, että hän pystyi taivuttamaan minut tahtoonsa ja luovutin linnun pienellä vitkastelulla hänelle käteen. Tästä 9/10p.

Onnistuneen ensimmäisen osion innostamana positiivinen vire jatkui vedessä tapahtuneeseen tyhjän hakuun. Tänä kesänä on myös treenattu pidemmän matkan uimista, kun Emäntä on talven aikana kehittänyt heittokättään siten, että jaksaa heittää nyt patukan pidemmälle veteen. Harjoiteltiin myös etukäteen kuivalla maalla "mene"-käskyn merkitystä eli Emännästä pois päin etenemistä ja niinpä uin nyt riittävän pitkälle syvyys- ja leveyssuunnassa Emännän ohjeiden mukaan ja tästä osiosta saimme häkellyttävät 10/10 pistettä!

Viimeiseen osioon oli siis kiva mennä hyvillä mielin, kun tiesimme, että tavallinen perussuoritus riittäisi. Pysyin laukauksen ajan käskystä paikallani ja ampaisin matkaan käskyn saatuani. Uin linnulle ja toin sen rannalle. Emäntä oli taas selkä minuun päin, joten ei ollut kiire jemmailla lintua häneltä piiloon. Kuivattelin hetken ja kun hän taas kääntyi olin jälleen hänen käskyvaltansa ulottuvissa ja jouduin, ehkä hieman pitkin hampain, mutta kuitenkin, luovuttamaan linnun hänelle käteen. Tästäkin osiosta 9/10 pistettä.

Tulos oli siis VERI1 ja pisteet 28/30. Tämä oli toinen ykköstulokseni. Jos jonakin päivänä vielä tulee kolmas onnistuminen, niin sitten minua voi tituleerata käyttövalioksi.

Lucy: Maanantaina tapasimme ensimmäistä kertaa uuden sukulaiskoiran. Häntä kutsutaan nimellä Felix Onnellinen ja hän on suloinen sekoitus corgia, jackrusselinterrieriä ja tiibetinspanielia. Hän oli todella kiltti ja kohtelias 10-viikkoiseksi pennuksi! Hän ei riehunut yhtään eikä härnännyt meitä. Minä toki kävin osoittamassa ylemmyyteni pennulle, mutta ei hän sitä ehkä olisi kyseenalaistanut muutenkaan. Hyvä olla kuitenkin varma.

Hei ipana! Minne matka?

Minua puhutellaan Lucy-neidiksi ja minä olen sinua ylempiarvoinen, ymmärrätkö?

"Kyllä, Lucy-neiti. Ymmärrän, Lucy-neiti!"

Felix Onnellisen tarinassa on sellainen surullinen sivujuonne, että hänen edeltäjänsä oli chihuahuauros Remu, joka oli syntynyt samana vuonna Ronin kanssa, vain kuukautta myöhemmin. Hän oli oikein topakka seuramies ja Ronin kanssa heillä synkkasi hyvin. Hänellä vain oli syntymästään asti vaikea purentavika ja kun hän keväällä 5-vuotiaana kävi hammashoidossa, niin hänen sydämensä pysähtyi nukutuksessa eikä hän herännyt enää. Menetys ja suru oli suunnaton. 

Roni ja Remu jouluna 2019

Vaikeaa on kuitenkin olla koiraperhe ilman koiraa, joten uudelle perheenjäsenelle oli tarvetta. Toivotaan Felix Onnelliselle pitkää ikää ja onnellista elämää! Ainakin hänellä on vahvat hampaat, joilla voi kuulemma pureskella monenlaista.

Kerjäämisharjoitukset ovat hyvässä vauhdissa!

Roni: Koiraharrastusten lisäksi viikkoon kuului marjastusta. Emännän tavoitteena oli kerätä kaikki tulevan talven marjat yhdellä kertaa. Melko onnistuneesti hän näytti tavoitettaan täyttävän. Lakkoja, vadelmia ja mustikoita tuntui löytyvän. 

Mustikoita on valtavasti!

Meillekin maistui.

Jos kerran ollaan mustikassa, niin sitten myös kerätään mustikoita! Kukin tavallaan...

Ninni piti huolta ämpäristä.

Mökkeilyyn kuuluu myös kalastaminen. Emäntä ei kalastellut, mutta hänen veljensä kylläkin. Ensimmäisen ahvenen kanssa meillä tuli pieni väärinkäsitys, kun saalis oli houkuttelevasti pesuvadissa, niin minä ajattelin vähän maistaa sitä. Hyppäsin penkille ja nappasin kalan tukevasti suuhuni. Olin juuri kuljettamassa sitä omaan piilooni, kun ihmiset kiljaisivat, ettei kalaa saanut ottaa. Olisivat heti sanoneet!

Tuon suurimman minä melkein sain saaliikseni!

Lucy: Moonasta on aikuistuttuaan tullut entistä lämpimämpi huolenpitäjä. Hänen uusin roolinsa on etsiä punkkeja meistä muista laumatovereista. Jo aiemmin hän on ilmeisesti nuollut Ninnin silmärähmät, mutta nyt hän otti asiakseen etsiä kaikki Ronin turkissa olevat punkit. Roni istui paikallaan kärsivällisesti, kun Moona tutki hänet sentti kerrallaan ja punkin kohdalle hän pysähtyi kirputtamaan. Emäntä tuli poistamaan punkin ja sitten tutkimus jatkui taas. Ainakin neljä punkkia poistettiin Ronista tällä tavalla Moonan avustamana. Hyvästä palautteesta innostuneena hän laajensi punkkitutkimuksia myös Ninnin turkkiin.

Kerran hän myös ohjasi minut muun lauman luo. Ninnin ja Moonan emäntä oli lähdössä meidän kolmen kanssa lenkille. (Roni oli mejäilemässä meidän Emäntämme kanssa.) Hän houkutteli minua mukaan, mutta en oikein innostunut lenkkitouhusta. Niinpä hän lähti vain lappalaisten kanssa ja minä jäin talon isännän kanssa mökille.

    Hetken päästä kuitenkin muutin mieltäni ja säntäsinkin lenkkeilijöiden perään. Oikaisin hieman eri reittiä, jota arvelin heidän menneen. Sillä välin Moona kuuli minun olevan tulossa hieman sivussa heidän reitistään ja hän juoksi minua kohti ja haukahti. Hänen emäntänsä ihmetteli, mihin Moona yhtäkkiä säntää haukahtamaan ja kutsui häntä takaisin. Samalla hän näki minut kiiruhtamassa kovalla vauhdilla heitä kohti sivupolulta. Moona ilmaisi minulle, missä päin metsää he ovat menossa. Toisinaan ei ole yhtään huono asia, että laumassa on yksi paimenkoira, joka pitää koko ajan kaikki aistit avoinna!

Minä ja Ninni pääsimme yhtenä iltana vähän isommille kylille lenkkeilemään! Moona ei ollut mukana, koska hän pääsi mukaan agilityn jatkokurssille ja Lucy-neiti... no hän nyt vain ei ollut mukana...

Roni: Kivan mökkiviikon päätteeksi minulla oli siis vielä mejä-koekin. Sää oli oikein sopiva jäljestämiseen (puolipilvistä ja pientä sadetta), jälki kulki hyvässä maastossa ja muutenkin kaikki edellytykset hyvälle suoritukselle olivat kasassa. 

Oman vuoron odottelu on mejä-kokeiden ainoa tylsä puoli.

Liikkeelle lähdin omaan tapaani raivokkaalla innolla. Emäntä jarrutti minua rystyset valkeina ja kiskoin jälkeä pitkin kieli poskella viileästä ilmasta huolimatta. Sitten tapahtui katala työtapaturma. Verijäljen yli kulki aivan tuore, kiihottava riistajälki. Olin vielä täysin alkuhurmoksessa, enkä vielä aivan kunnolla kiinni veren hajussa. Ponkaisin liina soiden riistajäljelle. Onhan tässä jäljestetty muutenkin kaikenlaista, verta, lintuja, saapasuria... viime syksynä hirveäkin! En voinut vastustaa kiusausta. Ajohaukku kutitteli kurkkuani ja sen ensi sävelet purkautuivat intokiljahteluna suustani. Tämä tuore riista oli aivan nenäni edessä!

Tuomari ei kuitenkaan halunnut arvostella tällä kertaa elävän riistan jäljestämistä vaan halusi palauttaa minut verijäljelle. En ollut moksiskaan, vaan kiisin samalla palavalla innolla takaisin verijäljen pariin. Katkokulmalle tultaessa Emäntää nauratti, kun hänestä näytti kuin minä olisin sinkoillut edes takaisin kieli suusta roikkuen vailla aivoja. Ei hän voinut alun hukastakaan olla kovin pahoillaan, kun näki, kuinka hauskaa minulla oli. Ja tietenkin jäljestämiseen tarvitaan mitä suurimmassa määrin aivoja! Minä tein koko ajan töitä täysillä, mutta minä en vain jaksa kupeksia katkoillakaan. Suunta tarkistetaan muutamalla loikalla ja sitten matka jatkuu taas.

Loppumatka meni sitten jo rauhallisemmalla rutiinilla. Merkkailin muutaman makauksenkin sivumennen ja muuten puksutin jälkiuraa pitkin kuin juna raiteilla. Kulmilla käännyin suoraan ilman mitään tarkastelulenkkejä. Kun saavuimme kaadolle, näytti Emännän mielestä kuin mikron ajastin olisi kilahtanut loppuun. Pysähdyin niille sijoilleni, nuuskin sorkkaa hetken, nostin pääni ja katsoin Emäntää: *bing* olemme saapuneet päämäärään.

Tuomari totesi tämän olleen kokeneen jälkikoiran muutoin tasainen suoritus alun hairahdusta lukuunottamatta. Tulos VOI2 ja 36 pistettä. Ei nyt aivan se, mitä lähdettiin hakemaan, kun ykkösiähän pitäisi saada, jos mielisi vielä arvokisoihin päästä mukaan tänä syksynä, mutta muuten oikein mukava hyvänmielen mejä-koe.

Siihen päättyi myös hyvänmielen mökkilomamme ja palasimme sunnuntai-iltana kotiin.

Moona, Lucy, Ninni ja Roni