Koiria meillä ja muualla

Jaahas. Taas sitä vain hyljättiin kylmästi mäyräkoirat ja lähdettiin muille maille. Ajasta on niin vaikea pitää lukua koiranaivoilla, mutta pitkältä se tuntui!

Mutta hauskaahan meillä kuitenkin oli. Ninni Nöpönenä ja Roosa-täti ovat melkein kuin omaa laumaa. Minulla oli ainakin mukavaa, kun juoksimme päivät pitkät ulkona pihalla Ninnin ja Roosan kanssa. Mullos oli varsinkin ehtymätön riemun lähde! Kun sää kävi viileämmäksi, minulle laitettiin päiväksi villapaita päälle. Kuumahan siinä kuitenkin tuli ja Ninni auttoi minua riisumaan sen talon nurkalle. Kun sitten oli sateisia päivä, me jäimme Lucy-neidin seuraksi sisälle. Tutustuttiin mm. rakennuspiirrustuksiin. Ihmissilmin sitä silppua on muka enää vaikea lukea. 

Paras asia oli ehkä se, kun eräs ihmissukulainen tuli yökylään ja minä pääsin vihdoin sänkyyn ihmiskylkeen kiinni!

Minä vähän mökötin aluksi, kun tämä sukulaistäti tuli päivällä yksin taloon. Luulin, että ensin Mestarit hylkäsivät meidät ja sitten vielä Roosan ja Ninninkin ihmiset.

Lenkkeillessä me neljä koiraa saatiin aina melkoinen hihnasoppa aikaiseksi, mutta lenkillä käytiin silti. Vain yhtenä iltana käännyttiin melko nopeasti takaisin, kun Roosa-täti haistoi luultavasti juuri pellon yli kulkeneen karhun. Kun Roosa-täti oli ensin luikahtanut säikähtäen emäntänsä taakse ja sitten lähtenyt hitaasti hiipimään eteenpäin ilmavainua nuuskien, tuli hänen emäntänsä siihen tulokseen, ettemme jatkakaan lenkkiä enää pidemmälle.

Lopulta sitten Mestarit kuitenkin tulivat meitä hakemaan! Jälleennäkemisen riemulla ei ollut rajoja! En päästänyt heitä koko iltana silmistäni, vaan seurasin perässä myös saunaan ja vessaan. 

Minä taas en päästänyt sänkyä silmistäni koko iltana. Kaivauduin peiton alle, enkä hievahtanut sieltä kuin pakolla iltapissalle.

-------------------------------

Sillä aikaa Espanjassa oli aikaa tehdä huomioita paikallisista koirista. Erikoisinta suomalaisin silmin oli se, että kaupungin keskustassakin koiria saatettiin pitää irti. Ravintoloiden terasseille tultiin koirien kanssa tai koira saattoi koluta ympäristöä itsekseen samalla, kun omistaja istui kahvilla. Yleensä koirat eivät olleet erityisen kiinnostuneita muista koirista tai ihmisistä ja tulivat luokse kutsusta tai ainakin omaa ihmistään päin. Puistossakin koirat kulkivat irti omistajansa mukana, eikä kukaan näyttänyt siitä pahastuvan.

Koirien kakat kerättiin tunnollisesti, mutta vähän säälitti koirien puolesta, kun kaikkialla oli vain kivettyjä katuja ja rakennuksia ja nurmea kovin vähän tassujen alle. Remmissä räyhääviä koiria en nähnyt ainuttakaan, vaan kaikki kulkivat rauhallisesti hihnassa kiskomatta ihmistensä rinnalla tai perässä. (Paitsi eräs vanhanoloinen mäyräkoiraherra, joka kulki määrätietoisesti edellä hihna kireänä.) Joillakin roduilla kuonokoppa saattoi olla pakollinen ulkoilutusväline, koska tietynnäköiset koirat liikkuivat aina kuonokoppa päällään hihnassa, vaikka olivat aivan yhtä rauhallisia ja kuuliaisia, kuin muutkin koirat.

Kaiken kaikkiaan koiria tuntui olevan aika paljon. Varsinkin erilaisia pikkuisia koiria ja niistä etenkin chihuahuoita. Matkalla näin kaksi lyhytkarvaista mäyräkoiraa ja yhden karkeakarvaisen kääpiömäyräkoiran. Yhtään "humppatukkaa" ei Aurinkorannoilla tullut vastaan. Samalla lennolla Suomeen saapui pari rescue-koiraa. On mahtanut niitäkin tänään Suomen syksy paleltaa...

Tämän espanjalaisen koiran nimi oli ilmeisesti Coco ja hän tutkaili irrallaan ympäristöä samalla, kun hänen emäntänsä istui ystävineen terassilla. Coco meni kuitenkin ärsyttämään erästä toista koiraa, jonka jälkeen se juoksi pitkin katua emäntäänsä karkuun. Coco oli ehkä muita näkemiämme koiria tottelemattomampi, mutta samalla myös hauskempi.