Hyytävä kylmyys ja mennyt viikonloppu

Tänään oli taas minun koirakouluni vuoro. Musta alamainen käy koirakoulussa viikonloppuisin ja minä arkipäivisin. Edellisellä kerralla olin mallioppilas kirjaimellisesti eli näytin pennuille, miten omaa ihmistä täytyy seurata ja totella, tällä kertaa käyttäydyin muuten vain mallikkaasti. No ihan ohimennen vilautin purukalustoa yhdelle isolle, mielestäni liian innokkaalle, koirasusiurokselle, mutta se oli kyllä sen oma vika, kun yritti työntyä liian lähelle jättikuonoineen.

Ulkona oli jo tosi kylmä ja paleli, vaikka kuinka olen yrittänyt kasvattaa uutta, paksua talviturkkia. Juuston voimalla tarkenin istua ja seurata arkitottistreenien ajan, mutta sitten Emäntä yritti viedä minut vielä kävelylle. Kun tajusin, ettei suunta ollutkaan suoraan kotiin, tein täydellisen stopin. Emäntä sitten kysyi, ettenkö haluakaan kävelylle ja löysäsi hihnaa, jolloin käännyin tiukan u-käännöksen ja suuntasin kotia kohti. Emäntä nauroi melkoisesti, mutta antoi periksi tällä kertaa. Suojateiden kohdalla muistin tehdä pysähdykset ilman käskyä, koska juuston maku oli vielä tuoreena suussani, mutta muuten painelin itselleni epätyypillisesti häntä pystyssä ja hihna tiukkana etummaisena. Kotona ryömin sohvalle viltin sisään torkkumaan. Vaikuttaa siltä, että mäyräkoirien talviuniaika on lähestymässä.

Minä kävin siis koirakoulussa siellä kauempana, johon mennään autolla. Jännä juttu, että juuri minä, joka tunnen oloni epämukavaksi autossa ja vähän vieraiden koirienkin keskellä, joudun käymään siinä koirakoulussa jonne mennään autolla, joka kestää kauemmin ja jossa on enemmän muita koiria. Ihan hyvin se kuitenkin meni. Luokse tulossa minä olen vahvoilla. Seuraaminenkin on ihan ok. Toisten koirien ohituksessa minua aika paljon enemmän houkuttaisi tervehtiä niitä muita, kuin seurata herkkupaloja. Välillä Emäntä kokeilikin saada minua kulkemaan puukepin perässä ja hetken aikaa se olikin aika kova juttu, mutta sitten menetin kiinnostukseni siihenkin. 

Lopuksi sai leikkiä toisten koirien kanssa. Oli siellä mäyräkoiriakin, mutta minusta on kiva ottaa haasteita vastaan. Yritin mm. juosta kiinni tuon saluki-neidin... Nuoret gordoninsetterityttöset olivat hyvänvärisiä ;) Rakastuin vähän yhteen mäykkytyttöönkin, mutta hän lähinnä murisi minun hurmausyrityksilleni.

Lauantaina kävimme pitkästä aikaa kiertämässä 10 kilometrin polun, jossa välillä käymme lenkkeilemässä. Emännällä on varmaan aina sellainen harhakuvitelma, että me kolme olemme ainoat elävät olennot metsässä kävellessämme. Olisimme Mustan alamaisen kanssa mielellämme näyttäneet, mitä kaikkia muita eläimiä polulla ja sen vierellä oli kulkenut, mutta Emäntä ei päästänyt meitä metsälle. Poimittiin sitten sentään vähän puolukoita. Heti kun Emäntä kumartui jollekin mättäälle, me rynnättiin paikalle ahmimaan.

Emäntä yritti ottaa sellaisen kuvan, jossa me kipitellään muina koirina edellä, mutta kun meillä on sellainen tapa, että heti jos Emäntä pysähtyy, niin me vilkaistaan, että miksi se pysähtyy...

Paras lenkki on sellainen, että sen jälkeen haluaa vain köllötellä omassa punkassa nauttien olostaan.

Toiminnantäyteiseen lauantaihin liittyi sellainen jippo, että sunnuntaina oltiinkin sitten vain autossa ja kylässä koko päivä. Koska Emäntä oli huomannut, että vanhat ihmiset pitävät väsyneistä koirista, niin hän toivoi, että olisimme tälläkin kertaa rauhallisia, kun edellinen päivä on ollut vauhdikas. Kaikkien iloksi näin tapahtui tälläkin kertaa. Vähän kiskottiin puruluuta Lucy-neidin kanssa vanhusten riemuksi, mutta sen verran nätisti oltiin kuitenkin, että meidät toivotettiin tervetulleiksi taas seuravallakin kerralla.

Me ollaan muuten nykyisin liivijengiläisiä! Meillä mäykyillä ja Emännällä on lenkkeillessä yhteen sointuvat liivit. Tosi siistit! Meidät ainakin erottaa liikenteessä.