Takaisin kouluun!

Seitsemän viikon tauon jälkeen tein eilen comebackin koirakouluun. Olikin jo aika saada vähän virikkeitä ja päästä koirien ilmoille. Ja kylläpä häntäni heiluikin, kun sain kulkea toisten koirien muodostaman piirin keskellä ja toisten ympäri pujotellen seuraten lenkkimakkaran palaa (tai siis Emäntää, jonka kädessä makkara oli. Tosin jos makkaralla olisi ollut omat jalat, joilla se olisi kävellyt eri suuntaan kuin Emäntä, niin minä olisin seurannut sitä...) 

Minä olen sillä tavalla helppo koirakoulukoira, että muiden koirien elämänmeno ei minua juuri liikuta. He saavat hyppiä ja haukkua kukin tavallaan, mutta minun mielenrauhaani se ei järkytä. Saatan jotakuta ohimennen nuuhkaista, jos tilaisuus tarjoutuu, mutta muuten intressini ovat muualla, koska ainahan se on mielessä. Nimittäin ruoka. Seuraan hihnassa tai irrallaan, etuperin tai takaperin, kunhan makkaranokare seuraa toistaan Emännän herkkupussukasta, mutta jos tarjoilussa tapahtuu ikäviä viivästyksiä, niin yritän korjata puutteen saalistamalla huolimattomien ohjaajien taskuista treenikentälle tipahdelleita herkkupaloja. Esimerkiksi "paikka"-komennon voi minusta ymmärtää myös laajemmassa konseptissa: "älä mene Emännän luo ennen kuin käsketään, mutta sivuttaissuunnassa voit hivuttautua lähimmän herkkumurun luo". Toisaalta onko "tänne"-käskyyn määritelty jokin aikaraja? Jos koko ajan etenen kohti Emäntää, niin voinhan yhtä hyvin syödä matkalle sattuvat muruset, vai kuinka?

Pakko. Saada. Tuo. Herkku.

Emäntä, paikka! Kukaan ei liiku! Tässä jossain on ruuanmurunen. Minä haistan sen.

Niin oliko sinulla jotain asiaa? Mitä saan, jos tottelen?

Minäkin olin mukana. Minä osallistuin koulun alussa olevaan näyttelykoulutusosuuteen. Seisoin siis pöydällä ja kaikki paikalla olleet ihmiset kävivät katsomassa hampaani ja kokeilemassa kiveksiäni samalla herkkupaloja syöttäen. Se oli juuri niin omituista, kuin miltä se kuulostaa... Onneksi lopuksi oli taas vapaata leikkiä, johon sain myös osallistua, niin oli jotain hauskaakin. Ninnikin oli paikalla. 

Me ajettiin kuvassa näkyvää Sofiaa takaa Ninnin kanssa. Ninni jahtasi suorastaan haukkuen!

 Ja sitten siitä hyvästä, että meillä oli se mukava Iita-mäyräkoira kylässä, niin saatiin vielä herkkukassikin! Aivan mahtavaa! Nämä kyllä kelpaavat, vaikkei meille toki mitään olisi tarvinnut antaa. (Ihan pikkaisen huolestuttaa tuo pieni mukana tullut shampoo, mutta eeeei kai me nyt sellaista käytetä...)

No joko maistetaan? Minä voin valita ensimmäisen avattavan pussin.