Tässä vuosien varrella kyliä tallaillessa on pantu merkille, että aivan kaikkiin paikkoihin koiratkaan eivät ole tervetulleita.
Tämän pensasaidan sisäpuolella ei esimerkiksi sallita kyykisteleviä labradoreja eikä kolmijalkaisia snautsereita.
Ei juuri tunneta snautsereita, mutta ilmeisen epätoivottuja ne ovat myös kirkkotarhassa. Ovatkohan ne jotenkin ihmisten mielestä erityisen keljuja koiria?
Tätä tietä saavat kulkea isot ja pienet ihmiset minipolkupyörien kanssa, mutta julmailmeisten, häijysilmäisten, typistettykorvaisten dobermannien on käännyttävä takaisin.
Tässä kyltissä on niin erikoista vieraan maan kieltä, ettei Emäntäkään tiedä, mitä siinä lukee, mutta kuvan perusteella tässä pihapiirissä ovat saksanpaimenkoirat kiellettyjä.
Huomion arvoista on kuitenkin se, että mäyräkoirat eivät ole kiellettyjä missään eli me voimme mielemme mukaan seikkailla missä vain!
Onneksi on myös paikkoja, joissa koirat ovat sallittuja, kuten koirapuisto! Siellä kävimme tänään leikkitreffeillä Snoopyn kanssa. Ei oltu nähty pitkään aikaan, joten me kaikki oltiin ratketa riemusta, kun huomattiin jo matkan päästä, että kohta päästään yhdessä puistoon.
Snoopy on ihana pieni russelityttönen! Minä en voi pitää tassujani irti hänestä. Hän murisee ja ärisee suloisesti, kun läpsin häntä tassuillani tai hypin häntä vasten.
Snoopy rakastaa yli kaiken P-A-L-L-O-J-A. Emännät eivät voi edes sanoa sitä sanaa muuten kuin tavuttamalla, ettei Snoopy hoksaa, mistä puhutaan. Jos paikalla on tuollainen edellä mainittu esine, niin minä olen Snoopylle ilmaa. Hän haluaa vain hakea esinettä-joka-jääköön-nimeämättä. Minustakin noutoleikki on hauskaa, mutta Snoopy on niin pahuksen nopea ja ketterä, että hän ehtii lelulle aina ensimmäisenä. Tai vaikka minä ehtisinkin, niin saan hammasta kuonolleni siinä määrin, että on sopuisampaa luopua esineestä.
Tuollainen riehkaaminen ei toki ole minun arvolleni sopivaa.
Eikä selällesi!
Mutta on minustakin mukava tavata Snoopya. Me tervehdimme aina iloisesti ja Snoopy osaa kunnioittaa minun yksityisyyttäni.
Myös pururadalle koirat ovat sallittuja ja siellä minä kävin lenkillä tänään Emännän kanssa. Tavattiin pururadalla Masi-beagle, joka oli saman ikäinen kuin minä. Minä pistin sellaisen rähinän päälle, että Masia ensin vähän pelotti, mutta sitten hän tajusi, että leikillänihän minä vain. Olisi ehkä vähän myllätty, jos ei oltaisi oltu hihnoissa. Masia vaan ei voinut laskea irti, koska hän lähtee heti välittömästi ajamaan jotain riistaa.
Hyviä huomioita koirakylteistä, eipä tosiaan ole kielletty mäyräkoiria menemästä mihinkään :D Ja kiva, jos teillä saa mennä pururadalle ihan luvan kanssa. Meillä on kuntopolullakin kieltomerkki. Mutta vältämme sen ovelasti, kun kierrämme lenkin "myötäpäivään", kun merkki näkyy vain toisesta suunnasta tuleville. Tai sitten kuntopolku on yksisuuntainen ja teemmekin vielä suuremman rikkeen, tiedä häntä.
VastaaPoistaMahtavaa kun olette päässeet porukalla koirapuistoon! Hienoa, että kaiken tapahtuneen jälkeen elämä palailee hyviin uomiinsa. Toivottavasti nämä elokuun rippeet lisää vauhtia tassuihin, voikaa hyvin :)
Ovela tapa kiertää kieltokylttiä kuntopolulla! :D Tämmöisellä pienemmällä kylällä ei ole koirilta kielletty pururadalla ulkoilua, kun eihän siellä sitten kävisi juuri ketään, jos koiranulkoiluttajat kiellettäisiin. Laduilla ei sitten toki koiria kaivata.
PoistaHyviä vointeja sinnekin! Auringossa askel nousee, sateessa ei niinkään...
Teillä on niin hyvät käytöstavat ettei ole tarvinnut tehdä kieltokylttejä :)
VastaaPoistaNiin ei ainakaan vielä. Taidetaan olla melkein kylän ainoat mäyräkoirat tällä hetkellä, että jos mäyräkoiran kieltävä merkki ilmestyy, niin se on sitten aika henkilökohtaista. ;)
PoistaMeillä kans aina vähän naureskellaan noita kieltomerkkejä. Ei oikein ymmärretä, että miksi niitä laitetaan, joten käyn yleensä merkkaamassa ne omalla tuoksullani. Josko muut eivät sitten kävisi...
VastaaPoistaKyllä mä sen ymmärrän, ettei hautausmaalle saa mennä kiviä merkkailemaan, mutta että jopa pyörätiet!
Onneksi meille on vielä paikkoja joihin olemme tervetulleita. Minä olen sitten kuin tuo Masi. Remmiä ei voi irrottaa tai meikä poika lähtisi käpälämäkeen het! t. Eka
Tuo pyörätie kulkee koulun ohi, että ehkä sekin on sitten ihan kiva, etteivät koirat kävisi koulun pihoja merkkailemassa, mutta nuo pensasaitoja varjelevat merkit jäävät vähän omaan arvoonsa. Meidän Emäntä kerää meidän kakkapökäleet joka tapauksessa mukaan, niin on sama, mihin kakataan ja jos pissa ehtii lirahtaa, niin sitten se on mennyttä eikä sitä saa pussiin herutettua mitenkään.
PoistaOnpas hyvä ja valaiseva selostus koiria koskevista merkeistä! Jännä tuokin juttu, että espanjaa puhuvat susikoirat eivät saa mennä tuonne yhteen pihaan. Montakohan sellaista sinne on yrittänyt ennen kieltotaulun pystyttämistä :)
VastaaPoistaVarsin antoisan lenkin heititte. Minulle tulisi matsi Snoopyn kanssa pallosta!
Et kai sinä tyttöjä purisi! :D
PoistaIlmeisesti niin monta espanjankielistä saksanpaimenkoiraa kuitenkin, että oikein kieltomerkki on täytynyt pystyttää! ;)
Jotahhii järkee kuitennii ku ee oo määräkoerilta piäsyvä kielletty mihinkää :) Onneks ee tiälä nuita oo. Muuta ku haatuumuan portilla kylällä. Eekä sinne nyt nii oo hinkuva männäkkää.
VastaaPoistaOes suattanna tulla tuon Snoopyn kansa kilipa pallosta mullae :) Riehumiskaverit on sittä mukavija.Ja kaekki muutti koerakaverit :)
Mukavata viikolloppuva sinne!
Sellainen juttu on kyllä huomattu, että monesti mäyräkoirat pääsevät ja saavat mennä paikkoihin, joihin muuten ei koiria otettaisi. Kun on tarpeeksi pieni ja söpö, hiukan röyhkeä ja itsepäinen, niin esimerkiksi monta sellaista sohvaa on valloitettu, jotka ovat muilta koirilta kiellettyjä. "No saahan se nyt siinä olla..." ;)
PoistaJoo, ei mekään olla koskaan nähty mäyräkoirankiältää kylttiä, joten kaikkialle päästään, Lucy ja Roni. Keh heh heh...
VastaaPoistaMeille voi heti vinkata, jos jossain on nimenomaan mäyräkoirat kielletty! Kyltin laittajalta olisi tietenkin myös mukava saada perustelut, että mikä on ajanut hänet mäyräkoirien kieltämiseen...
Poista