Sivut

maanantai 27. maaliskuuta 2017

Näyttäytymistä, tottelemista ja lopuksi jännittävä kohtaaminen

On vähän pidellyt kiirettä tässä viime aikoina, mutta nyt varastetaan kyllä iltahetki, että päästään kertomaan kaikesta, vaikka nukkumaan käyminenkin olisi ehkä ajankohtaista. Ottakaahan mukava asento, koska nyt mennään vauhdilla läpi meidän viikonloppu!

Viime aikoina minua on käytetty taas näyttelytreeneissä, viimeeksi viime torstaina, ja syykin selvisi lauantaina, kun aamulla anivarhain Emäntä pakkasi minut autoon ja muutamaa tuntia myöhemmin tassuttelin Lahden messukeskuksen pihalla. Raahauduin mahallani. Tassuttelin. Raahauduin. Emäntä yritti esittää mahdollisimman rentoa, kun ohikulkijat kyselivät, etteikö koira oikein haluaisi tulla. "Pikkaisen jännittää maalaispoikaa" oli Emännän kommentti hänen kiskoessaan minua väkisin illalla puunattu turkki kurassa laahautuen. Hetken aikaa sitten keskusteltiin nakkipussin kanssa ja tultiin yhteisymmärrykseen suunnasta. Sisällä pääsin boksiini rauhoittumaan ja hetken päästä katselin messukeskuksen suurta hallia jo rennommalla otteella.

Tässä on jo menossa tyttöjen kehä ja minä olen jo oman osani hoitanut. Tuo toiseksi viimeinen musta tyttö on muuten minun siskopuoli ja hänestä tuli ROP elikkäs rodun paras tällä kertaa!
 Käyttöluokassa ei ollut muita uroksia kuin minä, joten kehässä  sain olla ihan itsekseni (Emännän kanssa). Esiinnyttiin mielestäni ihan hyvin. Emännälle oli uusi juttu juosta tuollaista kilparataa pitkin (eli mattoa), mutta ihan hyvin hän pysyi matoilla. Ei ole turhaan lapsena leikkinyt ei-saa-koskea-maahan -leikkiä. Tuomarin silmää minun komeuteni ei tällä kertaa hivellyt, joten sain EH:n eli erittäin hyvän, mutta eihän se nyt ihan huonoin arvosana ole sekään.


Kivoin juttu oli kuitenkin tavata isi! Tai ehkä Emäntä oli siitä ihan vähän enemmän iloinen kuin minä, mutta vastoin emäntien odotuksia, me oltiin tosi kohteliaita toisillemme isukin kanssa. Ja kuka sitä nyt omalle isälleen ärhentäisi! Ja iskäkin antoi minun istua hänen pöydällään ihan muitta mutkitta ja hänen emännältään saatiin herkkupalatkin eikä niistäkään tullut riitaa. Tunnistatteko, kumpi olen minä ja kumpi on Natsa-isä (Badamtam's Visages Janus)? Isi oli pitkäkarvaisten mäykkyjen VSP eli vastakkaisen sukupuolen paras. Harmittikohan häntä hävitä omalle tyttärelleen vai oliko vain tyytyväinen, että tyttärestä polvi paranee? 

Tässä minä nyt olen kaikkine lyhyine olkavarsineni ja luisulantioineni...
 Sunnuntainapa eivät enää luisulantiot haitanneet, koska vuorossa oli rally-toko-kisat!

Tähän tapahtumaan minäkin pääsin vihdoin osallistumaan vietettyäni lauantain Mestarin kainalossa. Ilmeisesti tähän kisaan vähän niin kuin minun takiani oli ilmoittauduttu, kun Emäntä katseli kalenteriaan ja kisakalenteria, ettei tämän jälkeen ole pitkään aikaan järkevän matkan päässä kisoja, joihin pystyttäisiin osallistumaan ja kun minulle on niitä nollia kertynyt enemmän kuin tuloksia, niin Emäntä ajatteli vielä yrittää.


Lucy osallistui alokasluokkaan
Alokasluokka oli heti aamulla klo 10 eli matkaan lähdettiin taas hyvissä ajoin, mutta kannatti herätä! Minä sain hyväksytyn tuloksen 93 pisteellä! Ainoastaan liikeestä maahan -kyltti piti uusia, kun siinä tapahtui vähän joku sekaannus. Emäntä ehkä nukahti hetkeksi tuossa käännöksessä, koska kyltti tuli hänen eteensä yllättäen, hän säpsähti ja huikkasi hätäisesti minulle "Maahan!" ja minä siihen, että "Maahanko?" ja tuumatessani menin istumisen kautta. Ei kuitenkaan hämmennytty tästä (edistystä Emännältä!), vaan otettiin uudetaan ja sitten se onnistui.
    Rata oli aika pitkä, koska alokasluokan rata voi olla 10-15 tehtäväkylttiä ja tämä oli maksimin eli 15 kylttiä. Siihen nähden oli siis ilmiömäistä, että kuljin Emännän mukana nuuskimatta ensimmäiset 12 kylttiä! Vasta spiraalissa otin yhdet -3 pisteen nuuhkaisut ja seuraavalla kyltillä vielä yhden -1 nuuskaisun, mutta muuten kuljin pää ylhäällä. Salaisena aseena Emännällä oli tällä kertaa yksi hänen isänsä tekemä haukipulla. Sain haukipullan puolikkaan lähdössä ja Emäntä uskotteli, että hänellä on toinen puolikas kädessään. Eihän kädessä tietenkään mitään ollut, mutta radan lopuksi sain lopulta pihalla sen toisen puolen. Ajatus herkusta sai myös häntäni heilumaan ja niinpä sain tuomaripalkinnon iloisesta radan suorittamisesta! Tulin myös pisteissä tasapisteisiin kolmanneksi sijoittuneen koiran kanssa, mutta aikavertailussa hän oli tehnyt nopeamman radan ja sai näin ollen kolmannen sijan. Minä olin siis tavallaan neljäs 20 koirasta, vaikkei loppuja sinänsä sijoitettukaan.

Roni osallistui avo-luokkaan
 Minä pääsin mukaan tarkan harkinnan ja lopulta täysin harkitsemattoman uhmapäissä tehdyn ilmoittautumisen johdosta. Minähän siirryin avoimeenluokkaan vasta reilu kuukausi sitten ja Emäntä pohti pitkään, saisiko minulle opetettua uudet kyltit näin nopeasti. Pitkien ajomatkojen takia Emäntä mielellään ottaisi aina molemmat mukaan, kun samalla vaivalla saa sitten kisattua kummankin kanssa. 
    Harjoiteltiin ahkerasti ja sitten kun ilmoittautumismaksu oli maksettu, niin vielä ahkerammin. Viimeiset kaksi viikkoa harjoiteltiin päivittäin ja ympäri kylää, että liikkeet sujuisivat missä tahansa ympäristössä. Eräänäkin iltana oltiin tihkusateessa ja hirmuisessa tuulessa katuvalon alla satamassa harjoittelemassa houkutuksen kiertämistä. Jos olisi ollut ohikulkijoita, niin olisivat pitäneet kahjona. Ei siinä kelissä onneksi ollut.
    Pidin Emännän loppuun asti vähän jännityksessä, että suostunko pyörähtämään hänen vieressään 360 astetta hänestä pois päin ja nousenko käskystä seisomaan paikallani. Kisapaikalla Emäntä myös muisti sen kisaohjeessa olleen seikan, että harjoittelemamme agilityesteen sijaan radalla voi olla myös seinämäinen tokoeste. Lisää jännitystä siitä, että suostunko hyppäämään esteen yli, jonka toiselle puolelle en näe. Esteen päälle ei myöskään saa astua. 
    Turhaa huolehtimista! Tokoeste oli ehkä jopa parempi, koska en innostunut siitä niin ylimaallisesti, kuten tutusta agilityesteestä; houkutusta suorastaan väistin, koska sitä harjoitellessa Emäntä joskus käytti vähän ikäviäkin sanoja (kuten tiukka EI) ja pyörimisen hän otti varman päälle ja teki tietoisesti niin ison käsimerkin, että sai siitä -1 pistettä. Parempi sekin kuin -10 suorittamattomasta tehtävästä. Niin ja se seisomaan nouseminen. Hetki siinä meni, mutta nousin ja seisoin paikallani sen aikaa, että hän kiersi minut! Se vaan ei valitettavasti auttanut, kun hän ei huomannut, että olin jo istunut kaksi kertaa eli -10 oli jo ansaittu. Se olikin ainut iso virhe. Pikku virheitä tuli 14 pisteen verran, mutta se nyt ei ole ihme näin lyhyellä harjoittelulla. (Pieniä nuuhkaisuja, pientä vinoutta ja vähän eriaikaisuutta käännöksissä.) Radalla oli oikeastaan kaikki "pahat" kyltit, kun viimeisenä oli vielä istu-käännös vasemmalle-istu -kyltti, mutta selvittiin hyväksytyllä tuloksella eli 76 pistettä! Saatiin kehuja iloisesta ratasuorituksesta ja minäkin olin kahdeksasta koirasta neljäs. 

Tällä kertaa Lucy sai tuomaripalkinnon ja Emäntä oli taas niin fiiliksissä, että palkitsi itsensä kakulla!
 Onnistuneen päivän jälkeen oli mukava käydä käppäilemässä pieni iltakävely ilta-auringossa.

Kova tuulenpuuska oli juuri aikaisemmin kaatanut puun tielle. Onneksi ei oltu silloin vielä lenkillä.


Tänään oli sitten hieman toisenlainen lenkkisää.

Lucy-neidillä on tällainen hassu tapa lenkkeillä (osa videosta on alkuviikolta):


Höh... No mitäs tuosta, jos tykkään kävellä kadun reunassa! Siinä ei ainakaan ole yleensä lätäköitä eli se on kuivempi kohta ja monesti myös hiekoitushiekkaa on reunakivellä vähemmän. Ja on hauska harjoittaa tasapainoaan! Näythän tuota itsekin lopussa kulkevan samassa kohdassa...

Lenkillä oli myös jännittävä kohtaaminen:


Lucy-neiti paljasti todellisen karvansa mitä tulee kaurisjahtiin: häntähän selvästi pelottaa!

Eikä pelottanut! Miten sinä luulet, että paikallaan seisovia kauriita muka ajetaan! Ei niiden luokse voi noin vain mennä ja pyytää, että voisivatko arvon kauriit vähän hypähdellä tässä metsikössä edestakaisin, että päästäisiin ajotunnelmaan.

Niin, näyttiväthän ne tuolla tavalla melko läheltä nähtyinä aika suurilta sarvineen päivineen...

Sitä paitsi itseltäsi pääsi jännäkakka, kun minä olin vihdoin saanut kauriit liikeelle (ja katoamaan pusikkoon).

Pöh... Minulla oli vain vatsa löysällä muuten. Ei se tähän liittynyt mitenkään.

No joka tapauksessa... ehkä me tyydytään vain etsimään niitä irti silvottuja, kertaalleen pakastettuja sorkkia verijäljen päästä. Ehkä kauriiden ajaminen on vähän hauskempaa sillä tavalla ideatasolla kuin ihan käytäntöön asti vietynä.

Hei te kauriit siellä! Voisitteko juosta, että me voitaisiin ajaa teitä?

6 kommenttia:

  1. Tuo näyttelyhommat ja tokoilut vaatii kyllä tosi paljon malttia, että jaksaa olla edustava ja ketterä :)
    Metsäkauris taitaa juosta melkein yhtä lujaa kuin te.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttelyissä sitä malttia juuri vähän puuttuu, mutta tähän tottelupuoleen meillä on riittänyt malttia ehkä yllättävän paljon. Ei ole vielä koskaan tarvinnut treeniä lopettaa siihen, että koira ei jaksaisi tehdä.
      Varmaan kauris on nopeampi kuin me, mutta siitä ei nyt päästy ottamaan mittaa hihnojen haitatessa. Ja olisiko tuota tullut lopulta lähdettyä muutenkaan? Kovin olivat ison näköisiä... ja monta vielä...

      Poista
  2. Hienoa laatuaikaa siellä on vietetty. Upeita olette molemmat, meiltä saatte kyllä ihan täydet pisteet. Lucyn kävelytyyli lenkeillä on aikalailla samanlainen kuin meikäläisen. Noi kauriit on kyllä hurjan hienoja ja mielenkiintoisia. Ehkä oli parempi että ette niiden perään päässeet lähtemään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai sinäkin leikit trapetsitaiteilijaa lenkkeillessä! :)
      Parempi varmaan jättää kauriinmetsästys alan ammattilaiskoirille. Eihän niitä enää tänä keväänä saa ajaakaan.

      Poista
  3. Jopa olitte jännän äärellä, kauriita!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli se jännää! Kun ei oikein tiennyt, pitäisikö paeta vai hyökätä.

      Poista