keskiviikko 2. elokuuta 2017

Ihanat koirat rannalla



Nyt on hieman puhuttava säästä tämän päivityksen aluksi. Tänä kesänä on ollut meidän mielestä kitsaasti helteisen aurinkoisia päiviä. Jos niitä on joitakin ollutkin, niin ei ole ehditty viettämään rantaelämää, kun on ollut jotain muita kiireitä. Paitsi vihdoin eilen. Elokuun ensimmäisenä päivänä. Mutta parempi myöhään kuin ei ollenkaan. 


Kun sääennuste näytti kerrankin kirkkaan pilvetöntä (tai ainakin lähes) päivää, niin Mestarit peruivat kaikki muut puuhat, pakkasivat rantakassin ja sitten suunnattiin biitsille.

Päivästä teki vielä täydellisemmän se, että Roosa-täti ja Ninnikin olivat samalla rannalla! Me kirmailtiin Ninnin kanssa pitkin rantaa, ja kun Parempi Mestari heitteli minulle lelua veteen, niin Ninni kahlasi mukana rantavedessä ilmeisesti ensimmäistä kertaa elämässään. (Hän ei ole koskaan uinut, vaikka on jo kaksi vuotta!) Lucy-neitikin innostui juoksemaan rantahietikolla Paremman Mestarin perässä, mutta hän varoi visusti kastelemasta tassujaan. Tuuli melko paljon ja hän ei halunnut aaltoja päällensä. Minä sen sijaan annoin aallokon keinuttaa itseäni.


 Parempi Mestari kävi vähän soutelemassa Roosa-tädin ja Ninnin isännän kanssa. Voitteko kuvitella, että minut sidottiin siksi aikaa puuhun kiinni, kun he tekivät lähtöä!

Hah! Parempi Mestari tuntee sinut liian hyvin. Ehkä hän ei kaivannut venettä heittelevään aallokkoon perässä uivaa mäyräkoiraa. Tai veneessä edes takaisin kuljeskelevaa mäyräkoiraa. Laidan yli aaltoihin kuikuilevaa mäyräkoiraa...

Pyh... Olisi minut silti voinut ottaa mukaan, koska minä pidän veneilystä. Kävin sen sijaan itsekseni istumassa veneessä, kun se makasi rannalla.

Roosa-tätikin oli kuulemma käynyt veneessä istumassa ja odottamassa lähtöä. Valitettavasti oli liian tuulinen päivä pidemmille souteluille.
 Rantapäivä oli todella ihana. Mestarit eivät oikein arvostaneet reviirinvartiointihaukkua aina, kun joku halusi kävellä leirimme ohi, mutta se nyt vain kuuluu asiaan. Ja ihan ystävällisiähän me oltiin, vaikka ohikulkijoista saattoi neljän koiran lauma äkkiseltään tuntua vähän isolta ryhmältä.

No vähän on taas levotonta turkkia kaiken uimisen ja hiekassa kierimisen jälkeen, mutta entäs sitten?

12 kommenttia:

  1. Tuollainen rantapäivä on tosi hieno juttu! Vaikka minäkään en tassujani tykkää kastella saattaisin jonkun toisen koiran kanssa innostua kokeilemaan. Mutta kun ei meikäläistä voi irti pitää. Mikään komento ei silloin mene jakeluun, tulen umpikuuroksi ja painelen menemään minne vainu sattuu viemään. Arvaatte kuinka Palvelijatar on kateellinen kaikille sellaisten koirien omistajille, joiden koirat tottelevat 'tänne' -käskyjä. Kyllä vähän lohduttaa, kun tuntee yhden mäyräkoirien kasvattajan, jolla ammattimaisesta opetuksesta huolimatta on ollut pari samanlaista 'luupäätä' kuin minä olen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinähän toimit vain, kuten mäyräkoiran kuuluukin toimia! Irtoat hienosti Palvelijattarestasi ja lähdet etsimään saalista. Metsällä jaloissa pyörivällä ajurilla ei tekisi mitään. Kyllä sinäkin varmaan 6 tunnin ajopäivän jälkeen palaisit ihan tyytyväisenä Palvelijattaren luo. ;) Ja jos lohduttaa, niin ei meitäkään missä tahansa voi pitää irti. Toisinaan kiusaus on käydä ylivoimaiseksi ja Lucy-neidinhän Emäntä on muutaman kerran juossut kiinni, kun sana ei ole enää kuulunut. Roni sen sijaan on joku luonnonoikku, koska ei ole vielä koskaan karannut, vaan on palannut aina kutsusta luokse. :)

      Poista
  2. Hieno päevä teellä! Kyllä sitä tok suattas istuksija rannalla tuulta haestelemassa. Vuan venneeseen ja vetteen en tietenkää mänis. Että Lucy-neetin kansa samoella linjoella siinä asijassa :)
    Kommee ja iso vesj on ollunna tuo. Mikähän lienöö nimeltäsä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä rannalla olosta on mukava nauttia kuivin jaloin ja vankasti maan kamaralla. Meilläkin Mestari ja Lucy-neiti katselevat rannalta, kun Roni ja Parempi Mestari pärskyttelevät. :) Jokin osa Saimaata tuo on, joka sinisenä taustalla välkehtii.

      Poista
  3. Tuo on just parasta rannalla puuhasteluaikaa kun aurinko paistaa ja on mukava tuulenvire (hulmuavasta turkista päätellen) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollut liian kuuma, kun tuuli puhalteli turkkia. :)

      Poista
  4. Höh, täällä meilläpäin ei koirat pääse edes rannalle, niin äippäkään ei voi lähteä päivän rantareissulle. Ei raatsi jättää minua lomapäivänä yksin kotiin. No, nyt äippä on palannut töihin, joten ei ole enää ranta-aikaakaan. Mukavia hommia teillä siellä rannalla. Soutelua ja kepin heittoa. Tosin minähän en sitä vedestä hakisi. Tassut kastuu! t. Eka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on sellainen epävirallinen biitsi, niin siellä on koiriakin. Meidän leirin vieressä touhuili jotain terrierejä. Moikattiin niitä, mutta muuten pysyttiin omissa laumoissamme.
      Tämä kastumisasia taitaa jakaa koirat niihin, jotka eivät missään tapauksessa halua kastua ja niihin joista uiminen on ihanaa. :)

      Poista
  5. Sitä on oikein hualella oltu piitsillä, kuamat! Me katteltiin, että teille on muuttannu musta villakoira, mut...

    VastaaPoista
  6. Wow, onpas tellä hieno hiekkaranta! Ja mikä keli! Kyllä kelpaa mäyräkoiran tuolla juoksennella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu tuosta ei paljoa ranta parane! (No jos voisi olla 100 % takuu, ettei siellä olisi lasinsiruja, niin se olisi vielä parempi. Nyt täytyy vähän katsella eteensä. Tai ihmiset hoitavat sen puolen.) Ihanaa päästä sinne edes kerran kesässä viilettämään. :)

      Poista