Kynttä näkyvissä!

Kävimme viikonloppuna surunvalittelu- & piristysvierailulla Ninni Nöpönenän luona. Ninnille ei ollut Roosa-tädin poismenon jälkeen oikein maistunut ruoka ja hän oli vain kuurunut eteisessä masentuneena. Hänhän ei ole koskaan aiemmin ollut yksin ilman koirakaveria, kun hänen lapsuuskodissaan oli paljon koiria ja sieltä muutettuaan hän on ollut aina Roosa-tädin tai vähintään meidän mäyräkoirien seurassa. Toki hänen ihmisensäkin ovat olleet niin surullisia, että he kaikki olivat pirteää mäyräkoiraenergiaa vailla.

Meidän seurassamme Ninni suostui taas syömään ja leikkiinkin hän innostui sen, mitä Roni nyt vajaakyntisenä pystyi hänen kanssaan leikkimään. Hän oli myös hiihtolenkillä mukana ihmisten kanssa ja parin kilometrin peltolenkille myös minä pääsin kirmailemaan hänen seurakseen. Sunnuntaina Ninni ja Roni vielä osallistuivat koirakouluun ihmistensä kanssa, että Ninnillä oli varmasti ihan mukava vuorokausi meidän kanssamme. Toivottavasti hän alkaisi toipua menetyksestään, koska surullinen koira särkee omistajansa sydämen.

Ei olla seurattu muun maan tilannetta, mutta tänne on yhtäkkiä tuprahtanut melko läjä uutta lunta. Eilisellä iltalenkillä jouduimme kahlaamaan kaulaa myöten hangessa, kun aurauskalusto oli aloittanut katujensiivousurakan autoteistä. Siitä voi olla montaa mieltä, oliko asiat nyt priorisoitu oikein. Kummalla on korkeampi maavara, autolla vai mäyräkoiralla? Sitkeästi kuitenkin loikittiin eteenpäin, että hyvästä kuntoilustahan tuo kävi.

Kosteahko pöppyrälumi tarttui karvoihin jonkun verran. Tai minun karvoihini. Ronilla on ilmeisesti erilaiset voiteluaineet turkissaan.

Lumituisku jatkui tänään, että täällä on nyt varmaan tullut kahtena päivänä saman verran lunta kuin koko talvena yhteensä sitä ennen.

Meidät löytää muuten nykyisin myös Instagramista nimimerkillä @lucy_ja_roni.
Siellä muistimme jo mainita tämän merkkipaalun saavuttamisen, mutta täällä blogin puolella emme tainneet muistaa kertoa kaikkien suru-uutisten keskellä, että sellainen iloinenkin asia on tapahtunut, että minä Queen Lucy I olen ansainnut vihdoin Kaverikoira-huivin! Olen nykyisin siis paitsi virallinen Lukukoira, niin myös virallinen Kaverikoira.

Tänään tihrustettiin Ronin jalkaa oikein taskulampun avulla ja vaikuttaisi siltä, että pikkuriikkinen kynnen kärki sieltä kolosesta on ehkä vihdoin kurkistamassa. Toista viikkoa kestänyt jalan kääriminen ja tötterö kaulassa kulkeminen alkaa siis olla ohi. (En voi olla mainitsematta, että Roosa-täti kulki jalka kääreessä ja tötterö kaulassa monta vuotta, että siihen nähden Roni pääsi hyvin vähällä, vaikka tämä pitkä viikko on ollutkin meille kaikille.) Elämä siis jatkuu hiljalleen.