Jäljestävä ojarumpuinspektori

Mitäs jos minäkin kirjoittaisin välillä kuulumisiani. Viimeeksi kun tarkistin, niin tämä oli kuitenkin vielä Lucyn ja RONIN blogi, eikä mikään Lucy Show.

Tänä viikonloppuna ollaan oltu kerrankin kotosalla ja ainut aktiviteetti on ollut lenkkeily pururadalla. Lunta on sadellut siinä määrin, että pururatalenkkeily saattaa loppua hetkenä minä hyvänsä. Siellä on sellainen sääntö, että latualueella ei saa ulkoiluttaa koiria, mutta mielestämme niin kauan kuin latua ei ole ajettu, on kyse vain kuntoradasta, jossa koiratkin saavat kävellä.

Roni! Katso kameraan!

Mieluummin en.

Aamulla Emäntä käytti minut jo kertaalleen ennen aamupalaa ulkona, kun olin herättänyt hänet muutaman kerran aamun aikana. Ei minulla nyt sillä tavalla kiire ollut, mutta halusin vain saada hänet hereille, kun alkoi olla tylsää. 

Pikku jaloittelu ei tietenkään tehnyt pahaa. Todettiin myös, että jälkikoira on aina jälkikoira. Naapurimme Misse-kissa jakaa pihan kanssamme ja hän ulkoilee valjaissa päivittäin. Hän olikin käynyt jo aamu-ulkoilulla ennen meitä, joten lähdin selvittämään, mitä reittiä Misse oli kulkenut emäntineen. Koska meidän Emäntää kiinnosti, osaisinko todella seurata kissan jälkiä (anteeksi, mutta miksen osaisi?!), niin hän antoi minun jäljestää. Välillä Emäntä oli jo sitä mieltä, ettei Misse mitenkään ole voinut täällä kulkea, mutta niin vain lumisissa kohdissa taas näkyi pieniä kissantassun painaumia. Yhdessä kohdassa Misse oli jättänyt minulle ruskean lahjan, jonka syömistä Emäntä tosin yritti estellä siinä onnistumatta. Lopulta päädyimme takaisin omalle ulko-ovellemme.

Roni, katsoisit nyt kameraan!

Tultiinko tänne lenkkeilemään vai poseeraamaan??

Aamulla tehtiin myös Emännän kanssa rapsutusennätys. Hän päätti kerrankin rapsuttaa minua niin kauan kuin vain antaisin. Usein minun hellyyskiintiöni tulee nopeasti täyteen ja poistun paikalta. Tällä kertaa kuitenkin ajattelin antaa Emännän kuoputtaa minua sydämensä kyllyydestä. 25 minuuttia myöhemmin Emäntä kyllästyi. Mainittakoon, että olen myös viime aikoina kunnostautunut tapojeni vastaisesti peiton alla nukkumisessa! Saatan yöllä nukkua pitkiä aikoja Emännän vieressä ja vaatia peiton alle pääsemistä kuin Lucy-neiti ikään. 

Olen myös ottanut itselleni uuden elämäntehtävän. Olen nimittänyt itseni ojarumpuinspektoriksi. Olen päättänyt kurkistaa jokaiseen eteeni tulevaan ojarumpuun. Olen opetellut tunnistamaan hajun perusteella tavallisimmat materiaalit, joista ojarummut valmistetaan, jotta voin löytää uusissa ja vieraissa paikoissakin ojarummut vain hajuaistini avulla. Sen lisäksi olen tutustunut yleisimpiin maan muotojen tarjoamiin ojarumpuvihjeisiin, joten olen jo useasti yllättänyt Emännän löytämällä ojarumpuja paikoista, joista hän viimeiseksi osaisi niitä aavistaa löytyvän. Mottoni on, että jokainen ojarumpu on kurkistuksen arvoinen. Harvoin, jos koskaan, saan kiitosta tästä pyyteettömästä työstäni ja vaivannäöstäni, mutta silti olen päättänyt seurata tätä kutsumusta itseäni säästämättä. Lucy-neiti on koeajalla apulaisojarumpuinspektoriksi ja luultavasti hänen asemansa vakinaistetaan lähiaikoina. Kaksi kirsua haistaa aina enemmän kuin yksi!

Joo-o. Kyllä nämä tänä syksynä asennetut ojarummut näyttävät ihan kelvollisilta.

Lucy-neidin uusi "Takaisin ladulle" -takki vaikuttaa toimivan hyvin. Kun hän vain haluaa, niin hänen käpälänsä nousee kuin nuorena tyttönä. Tänään hän jopa sai sellaisen hepulin, että hyppi innoissaan Emäntää vasten ja esitti kuin olisi näykkämässä Emännän housunlahkeesta kuin pentuna ikään! Ei hän toki oikeasti näykkinyt, mutta kunhan pelleili. Hän myös härnää toisinaan minua juoksemalla kiinni kylkeeni ja ärisemällä korvani vieressä. Leikki tosin loppuu heti, jos minä innostun ja silloin hän jää vain paikalleen seisomaan, koska pelkää, että häneen sattuu, jos alamme riehua. Toisinaan tosin juoksemme kilpaa kylki kyljessä.

Varmaan Lucy-neidistä tuntuu lämpöiseltä kuin kesäpäivänä tuon palttoonsa sisällä, vaikka sataisi räntää kuten tänään. Minä luotan kuitenkin mieluiten luontoäidin minulle antamaan turkkiin. Minä en niin hätkähdä siitä, vaikka vesi turkin juuresta valuisikin.

Miksei me koskaan saada tulla mukaan ylös näitä portaita pitkin? 

Miten niin "eivät johda minnekään"? Ainahan portaat jonnekin vievät!

Varokaa heikkoja jäitä! 

Lucy-neidillä vähän varpaat kastuivat tässä avannossa, kun hän kävi leikkimässä jäällä. 

Ihme villikko!