Lucy: Kävin tänään puolivuosittaisessa sydänultrakontrollissani. Eläinlääkäri mittaili huolella sydämen seinämiä joka suunnasta ultralaitteellaan. Emäntä ei jaksanut enää edes yrittää ymmärtää, mikä osa ruudulla milloinkin muljuaa, vaan hän keskittyi keskustelemaan minua toisesta päästä kiinni pitäneen hoitajan kanssa mäyräkoirien erinomaisuudesta, kun hoitaja kertoi heille muuttaneen juuri 9-viikkoisen mäyräkoiran.
Emäntä ihmettelee joka kerta, kuinka koira, jolle ei syötetä juuri mitään, painaa aina niin paljon!
Tällä kertaa 10,15 kg. Ehkä minulla on paksut luut? Tai niin suuri sydän?
Tämä huone alkaa tuntua jo tutulta. Aavistan joutuvani pian tuonne pöydälle...
Pöydästä avataan pieni luukku ja sen kohdalta lääkäri ultrailee sydäntä.
Lopulta eläinlääkärillä oli hyviä uutisia, että sydämeni voi jopa paremmin kuin kesäkuussa ennen lääkityksen alkamista. Kun Emäntä ihmetteli, kuinka se on mahdollista etenevässä sairaudessa, jossa suunnan pitäisi olla vain alaspäin, eläinlääkäri myhäili ja totesi, että se on Vetmedin-taikaa. Lääke auttaa sydäntä supistumaan voimakkaammin ja sydän toimii paremmin.
Pääsin taas kaikkiin laitteisiin rannekkeella...
No tämä ranneke laitettiin kyllä vasta lopuksi verikokeen jälkeen.
Juuri tulleen tiedon mukaan, veriarvoni ovat kunnossa.
Että jos nyt vihdoin täällä tarjoiltaisiin se "aamuruoka", jota ei aamulla tarjoiltu...
Hampaiden ja ienten kuntoon eläinlääkäri ei sen sijaan ollut tyytyväinen ja Emännän oli lopulta pakko ottaa härkää sarvista ja varata minulle hammashoitoaika. Tässä on ollut vuoden mittaan kaikenlaisia esteitä, kuten pandemia, sydänlääkityksen aloitus ja hoidon siirto syksyyn, jolloin tulikin mäykkyhalvaus, sitten kapi ja niin edelleen, mutta todellinen syy on ollut se, että Emäntää pelottaa kamalasti rauhoittamiseen liittyvät riskit. Totta on kuitenkin sekin, että ei se hampaassa oleva tulehduskaan hyväksi ole ja se voi kuulemma levitä sinne sydämeenkin, eikä minun kuntoni odottelemalla ainakaan parane, että olisin joskus myöhemmin paremmin hoidettavissa. Toivotaan, että kaikki menee hyvin ja hammashoidon jälkeen saan elellä terveellä suulla vielä vuosia. Olisi niin paljon kivoja asioita, joita haluaisin vielä elämässäni puuhastella!
Roni leikitäänkö?
Okei...
Mikä on musta ja liikkuu lumessa?
Minä?
Oikein! Mikä on tumma, kulkee lumessa ja jättää jälkiä?
Minä?
Oikein! Mikä on pitkäkarvainen, valkoisen vastakohta...
Olenko se taas minä??
Huippu-uutisia! Keh heh, vähänkö nauratti toi sutkaus tosta laiterannekkeesta.
VastaaPoistaHyvät uutiset sydämestä ilahduttivat kyllä. Hammas sitten vähän huolettaa...
PoistaMutta saan sitten kai uuden rannekkeen. ;)
Olipa kiva lukea näitä sydänuutisia :)! Hauskaa, ettei tilanne ollut vai ennellaan saatika pahentuut,vaan myös parantunut.
VastaaPoistaTuo hammasjuttu on harmittavainen, kun se vaatii sen nukutuksen. Joissain tilanteissa koiranomistajalle voi sitten tulla mietittäväksi, että mikä olisi pienempi paha, hampaan hoito ja nukutus vai hoitamatta ja nukuttamatta jättäminen.
Mutta Lucylla onneksi tilanne kohentunut ja lääkärikin suositteli, niin kaikki menee varmasti hyvin :) !
Hoitavaan eläinlääkäriin tässä kai on vain luottaminen, vaikka unettomia öitä tässä voi olla edessä ennen kuin toimenpidepäivä koittaa... :/
PoistaHieno homma että syvän voepi hyvin :) Ja koko lysti tuommosella rannekkeella vielä! Kuuluko siihen mittää herkkutarjoeluvahhii? :)
VastaaPoistaVuan tuo hammashomma on kyllä harmi...männenöö tuo hoeto kuitennii hyvästi ku kerta liäkärihhii on sitä mieltä. Se oes samallaenen homma meekäläesellähhii...äet pelekee kansa tuota nukutusta ku oon ollunna sitkee nukutettava ja sittä yhtä sitkee herätettävä. Eli en meenoo nukahtoo ja sittä herreeminen kestää pitempään ku pitäsj :/ Ja jonnii sivuiänennii on joku liäkärj ollunna kuulovinnaan joskus syvämmestä. Vissiinkää ee vuarallinen ku ee kerta mitttää siihe oo tarjottu.
Ei ollut herkkutarjoiluita... Siinä olisi klinikalla parantamisen varaa. Muuten oli kyllä hyvää hoitoa ja mukavia ihmisiä. :)
PoistaOnnea matkaan sinullekin, kun /jos hammashoitoon jossain vaiheessa joudut. Jos taas sydän tarvitsee jeesiä jossain vaiheessa, niin tätä Vetmediniä voimme omasta kokemuksesta suositella. :)
Lucy kaunokainen, sinulla on vallan oiva lääkitys, kun noin hienoja uutisia sait sydämen kunnosta. Kyllä se hammasjuttu hyvin menee, ei eläinlääkäri muuten hommaan ryhtyisi. Ymmärrettävää, että jännittää. Täältä lähetetään teille rauhallista mieltä ja hyviä unia. Onnea operaatioon ja pikaista toipumista.
VastaaPoistaKiitos! Eläinlääkäri kyllä oli vakuuttava ja sillä Emäntä ajan heti varasikin, ennen kuin omat pelot pääsevät taas vallalleen ja asia siirtyisi ja pahenisi vielä. Toivottavasti saamme pian kertoa hyviä uutisia hammashoidosta... :)
PoistaMiten hienoja uutisia! Iloitsemme täällä, että Lucyn ydämen vointi on parempi. Uskon, että hammashoito sujuu ongelmitta. Ymmärrän kyllä hyvin, että se jännittää.
VastaaPoistaHipun ja Mytön emäntä
Oli kyllä ihania uutisia, että sydän on tilanteeseen nähden ihan hyvässä kunnossa. Toivotaan, että se kestää hammashoidonkin rasituksen. :)
PoistaHienoja sydänuutisia, Lucy-neiti! Kyllä ne tropit meitä auttaa, kun otetaan tarjotut eikä syljeskellä lattialle... Yhtenä iltana ennen iltapalaa rouskutin lattialta jotain. Emäntä päätteli, että se oli edellisen päivän kapseli, joten ei uskaltanut antaa kuin puolet normaalista iltalääkkeestä.
VastaaPoistaHieno ranneke ;) ja vaikuttavia laitteita olet sillä saanut käyttää! Saitko sinäkin geeliä nahkaan, vai joutuiko tuossa ajelemaan karvapaitaa lyhyemmäksi?
Samat hammasjutut täällä. Meillä on ajanvarausta siirretty tämän selkähärdellin takia. Emäntä ei antanut kenenkään nostaa ja käännellä minua ennen kuin pullistuma parani. Nyt alkaisi olla aika. Pidetään peukkuja toisillemme, hyvin me selvitään hammashoidosta. Sen jälkeen on taas kivampi syödä puruluitakin.
Kainalokarvat saivat taas lähteä ultran tieltä... On kyllä hienoa, että lääkkeet toimivat! :)
PoistaOnnen toivotukset teillekin hammashoitoon! Eiköhän me olla molemmat melkoisia taistelijoita ja selviytyjiä, että varmasti selvitään hammashoidostakin! <3
Hienoa, että sydänpillerit auttavat! Ja kyllä ne hampaat kannattaa hoidattaa, hoitamattomuudessa on isommat riskit. Täälläkin pitäisi varata aika ainakin Hilmalle, saas nähdä, kuinka monta hammasta sitten suuhun jää, niitä on jo vuosien saatossa aika tavalla poistettu. Taitaa nuo hampaat olla ainakin minimäyrien heikko kohta, vaikka kuinka yrittäisi harjata.
VastaaPoistaSe on harmi, että pienikokoisilla koirilla on usein ongelmia hampaiden kanssa... Toivottavasti Hilmalle jää joku hammas vielä jäljelle! Tai sitten täytyy siirtyä melko pehmeälle ruokavaliolle...
Poista