tiistai 23. helmikuuta 2021

Mäyräkoirien tyhjennys

***Varoitus. Seuraava teksti sisältä lennokasta kehon eritteiden kuvailua. Ei herkkähermoisille!*** 


Lucy: Viikonloppuna laumaamme iski varsinainen shit storm. Sunnuntaina olo oli kuin tyhjäksi rullatulla hammastahnatuubilla, joka vuotaa kummastakin päästä.

Keskiviikkona olin siis kauan pelätyssä ja kauhulla odotetussa hammashoidossa. Selvisin siitä ja illalla jo vetelin veteliä herkkuja kitusiini herkuista onnellisena. Torstaina pidin huilipäivää ja ruoka oli edelleen hyvää. Emäntä tarkkaili kakan laatua ja oli sitä mieltä, ettei se nyt kauhean löysää ollut, joten hän antoi minulle kipulääkkeen mahdollisia suukipuja varten perjantainakin. (Kotiutusohjeessa luki, ettei lääkettä saa antaa, jos on ripulia tai oksentelua.) Perjantai-iltapäivänä lähdimme jo lenkille ja minäkin hyppelin alkumatkasta iloisesti mukana. 

Pian kuitenkin aloin jarrutella, mikä ei ole mitenkään epätyypillistä minulle. Emäntä kantoi minua välillä, kun ajatteli, että olenko sittenkin vielä hammashoidosta nuutunut. (Kotiutusohjeessa sanottiin, että koiran pitäisi olla normaali itsensä jo seuraavana päivänä ja nyt oli jo sitä seuraava...) Lopulta kävi selväksi, etten pystynyt kävelemään juuri lainkaan, joten Emäntä sai pyytämättä ilmaisen punttitreenin, kun kantoi minua koko matkan takaisin kotiin. Iltaruoka maistui vielä erittäin hyvin. Uloste oli hieman löysähkö ja Emäntä ajatteli, ettei äkillinen hyppäys märkäruokaan ole ennenkään ollut hyväksi vatsalleni, joten illaksi hän liotti omia nappuloitani pehmeiksi.

Lauantaiyönä 00.41 vatsa alkoi rullata. Pyrin ulos ja kävin töräytämässä ruskeat roiskeet pihakinokseen. 02.16 vatsalaukku aloitti evakuoinnin yläkautta. 05.03 pyrin taas ulos. Samoin 6.00. Ja jälleen 8.05. Emäntä seurasi uskollisesti kaikille ripulireissuilleni, koska juuri viime viikolla tonttimme rajalla hän oli taas ollut näkevinään ilveksen jäljet. (Ainakin siinä oli jonkun jäniksen kimppuun menty taas suurilla loikilla, jotka eivät näyttäneet ketun jäljiltä...) Emännän mieleen tuli Kill Bill -elokuvasta kohtaus, jossa Beatrix tappaa O'Ren Ishiin talvisessa puutarhassa, kun lumihiutaleiden hiljaa leijaillessa ympärillämme valkoiseen hankeen roiskahti yhtäkkiä punainen viiva.

Kello 10.00 Emäntä oli vihdoin vaipunut uneen, kun yökkivä ja kakova Mestari tuli herättämään hänet. Ilmeisesti koiran oksennus on Mestarin kryptoniitti. Hän ei päässyt olohuoneeseen, koska olin oksentanut kynnykselle. Niinpä Emäntä joutui nousemaan siivoamaan lammikon, ennen kuin siihen tulisi lisäksi ihmisoksennusta.

Lauantaipäivä meni miten kuten petillä pyöriskellessä. Jotain ehkä huonosta olostani kertoi, että halusin olla koko ajan samassa huoneessa Emännän kanssa. Join oma-aloitteisesti vettä, mutta ruoka ei maistunut. Ronillekaan ei ruoka maistunut, eikä Ronikaan halunnut lähteä lenkille, vaikka pihalla leikkikin lelulla ja Emäntä ajatteli, että Roni oli minusta huolissaan ja oli myötätunnosta lenkkeilemättä ja syömättä. Kunnes Roninkin maha alkoi lorista ja kurlata ja hänkin kävi pihalla tekemässä märkiä länttejä. Ronin ripuli oli kuitenkin vaarattoman oloista, koska hän pysyi koko ajan iloisena ja puuhakkaana, vaikka maha menikin löysäksi.

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Emäntää alkoi jo vähän kylmätä minun tilani. Valvoin jo toista yötä peräkkäin ja pyrin edelleen parin tunnin välein ulos. Etsin epätoivoisesti heinänkorsia räystäiden alta syötäväksi tai vain kuljeskelin vähän aikaa edes takaisin saamatta enää mitään ulos. Emäntä yritti antaa vatsan toimintaa parantavaa lääkettä, mutta oksensin sen pois. Hän antoi iltasydänlääkkeen ja oksensin sen pois. Kuinka kauan sydämeni kestäisi valvomista ja oksentelua? Missä asti on päivystys lauantain ja sunnuntain välisenä yönä? Välillä Emäntä kantoi minut sänkyyn viereensä ja niin kauan kuin hän jaksoi silittää minua, olin rauhassa, mutta heti jos hän yritti itse nukahtaa, nousin ja lähdin taas kuljeskelemaan ympäri taloa. (Minulla oli jo kaikki kotiutusohjeessa mainitut oireet, joiden tähden olisi pitänyt soittaa eläinlääkärille...)

Sunnuntaiaamuun mennessä tilani oli sillä tavalla rauhoittunut, etten ollut enää koko yönä oksennellut, enkä ripuloinutkaan. Ruoka ei edelleenkään tullut kysymykseenkään, mutta voihin jauhetun sydänlääkkeen ja maitohappobakteeripillerin Emäntä sai huijattua minut syömään, kun hän kaapi tätä "maustevoita" suoraan kielelleni, enkä pystynyt sitä sylkemään pois. Pystyin välillä jo nukkumaan ja toivoa herätti sekin, että ulkona käydessäni heilutin häntää ja kierin hangessa ihan vain hangessa kierimisen nautinnosta. Käännekohta oli se, kun kaikista tarjotuista elintarvikkeista hyväksyin raa'an jauhelihan. Siitä tietää, että elämä on palaamassa minuun, kun jokin ruoka-aine herättää taas kiinnostukseni. Emäntä sekoitti pienen nokareen raakaa jauhelihaa A-jugurttiin ja niin olin saanut ensimmäisen "ateriani" kahteen päivään. (Joskus on kokeiltu sitäkin riisi-raejuusto-keitetty kana -reseptiä, mutta en suostu syömään sitäkään komboa toipilaana.)

Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä heräsin nälkään ja suostuin syömään Ronin nappuloita. Maanantaina söin muutenkin Ronin nappuloita, koska omani eivät vielä maistuneet miltään. (Roni taas ei toipuessaan suostunut syömään omia nappuloitaan, mutta minun nappulani kelpasivat hänelle...) Tänään menin ja söin omiakin nappuloitani eli erikoistarjoilut ovat varmaankin ohi. Roni saavutti paranemisen korkeimman tason jo eilen eli loihti ulos terveenruskean, oikean kosteusprosentin omaavan, aidon oikean kakkapökäleen. Minulta tämä saavutus vielä puuttu, mutta voi mennä hetki ennen kuin näin tyhjästä mäyräkoirasta on mitään tulossa uudelleen ulos!

Syitä tälle veriripuli-oksennustaudille on spekuloitu. Todennäköisin syyllinen on rauhoituslääkitys yhdistettynä kipulääkitykseen. Minut on kerran aiemmin rauhoitettu ja sekin päättyi veriripuliin ja sillä kertaa myös päivystykseen ja nesteytykseen. Toinen vaihtoehto on koirien märkäruuat, joita emme normaalisti syö. Tämä on Ronin ripulin todennäköisin syy. Kolmas vaihtoehto on se, että sain eläinlääkärireissultani jonkun ikävän vatsapöpön ja jaoin sen sitten Ronin kanssa.

Onneksi tauti on nyt takana päin ja olen taas oma leikkisä itseni. Meissä mäyräkoirissa on ehkä jotain yhtäläistä kissojen kanssa, kun sen verran monta elämää tuntuu meilläkin olevan. Ja onneksi onkin henki näin sitkeässä.

Loppukevennyksenä Ronin treenivideo
Tissiposki vai tiukkahermoinen palveluskoira...?


16 kommenttia:

  1. Onneksi teillä ollaan jo parempaan päin! Mestalle tuli kerran eläinlääkärikäynnin jälkeen aivan vesiripuli päiväksi pariksi ja epäilin sen johtuvan tietynlaisia röntgenkuvia varten syödystä varjoaineesta ja/tai mahalääkkeestä, mutta lääkärin mukaan kummankaan niistä ei pitäisi aiheuttaa ripulia vaan että Mestalle olisi tullut stressiripuli siitä varjoaineen pakkosyötöstä ja monien hereillä otettujen röntgenkuvien otosta, joissa sitä väänneltiin ja käänneltiin tiettyihin asentoihin. Tiedä sitten, mikä oli todellinen syy, mutta pääasia, että meni ohi - kuten teilläkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ronikin on vuosien mittaan ripuloinut ilman järkeväntuntuista syytä monesti, mutta nyt maalle muuton myötä vatsan löysyys on tuntunut vähenevän. Olenkin alkanut epäillä, että vanha asuinympäristö aiheutti ehkä Ronille jatkuvaa stressiä ja siitä johtuen ehkä välillä vatsaongelmia.
      Koirien vatsantoiminta on suuri mysteeri...

      Poista
  2. Ja hauska tuo Ronin video, ilme vakavoituu koko ajan - enkö vieläkään saa ottaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Treenaaminen on vakava juttu, vaikka kivaa onkin. :'D

      Poista
  3. Oikein kiva kuulla, että vatsa rauhoittui ja tilanne helpotti. Tuo teidän shit-show kuulosti niin valitettavan tutulta meillekin vielä pari vuotta sitten... Hipulla kun se oli miltei kroonista. Onneksi löytyi syy vaikkakin ikävä sairaus. Mutta nyt Hippu on kuin toinen koira.

    Ihana treenivideo! Hyviä vointeja teille kaikille.

    Hipun ja Mytön emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tosiaan Hipunkin vatsaoireiluun löytyi syy ja apu! Tällainen ralli ei ole kivaa kenellekään laumanjäsenelle...

      Poista
  4. Olipa taas melkoinen kokemus koirien ja omistajiensa elämästä :/ Helpotus että olette taas kaikki kunnossa! Ruuansulatus on todella mysteeri, vasta jälkikäteen saattaa tulla oivalluksia, kuten teillä Ronin stressimahan syistä. Artun kohdalla ihan liiallinen yksinolo työpäivien aikana sai mahan reagoimaan. Nyt siihen on tullutkin ympärivuorokautinen korjausliike, kun ollaan kotona ihan koko ajan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koirat ovat olleet tämän etätyövuoden voittajia. :)

      Poista
  5. Ensinnä naarettiin nuille teejjän tossuhommille. Vuan kyllä nyt hymyt hyyty ku luvettiin nuista mahavaevoesta :( Voe turkanen että ne on sittä kurjia. Niin meelle koerille ku kotj´väellehhii. Ku niät immeeset ressoo mahasa sekali meekäläesen sekali olovan mahan taaatta. Sillon ku niät semmosta on sattunna. Onneks kuitennii asettu nuo teejjän ripaskat.
    Ja tossukelittii taetaa olla nyt jo vähenemmään päen, toevottavasti. Että eeköpään tuo kaekkinesa nyt helepompata liene :)
    Mukavata kuun loppuva sinne teelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllähän täällä taas on elämä voittanut. :)

      Poista
  6. Jo on ollut melkoinen koettelemus teillä. Huh, iso helpotus, että tilanne on normalisoitunut. Voi hyvänen aika, nyt ei enää yhtään mitään keljua teille. Terveyttä ja hyvää oloa niin koiruuksille kuin palveluskunnalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nyt voisi hyvin olla vähän aikaa rauhallista, tavallista elämää... :)

      Poista
  7. Oijoi, olipa hurja ja kurja mahaepisodi. Mutta onneksi meni ohi, ja nyt on hampaatkin kunnossa niin kelpaa taas elellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkein tuntuu, kuin terveistä ikenistä olisi tullut vähän lisää virtaa senioriin! :)

      Poista
  8. Jätä! Ai gaumeeta ku sulla on hyvät hermot, Roni, ja oot oppivainen. Mut hei, onneks ootte taas terveinä. Kyä tommoset ripaskat ja oksut on surmeeta, ihan koko perheelle. Joo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä joutuu vähän mäyräkoira toimimaan luontoaan vastaan, kun tuollaisen tehtävän eteen laitetaan! Mutta jättämisestä koitui vielä suurempi palkinto kuin lattialla olevat herkut. :)
      Terveys on kyllä arvokas asia! <3

      Poista