Lauantaiaamu metsässä

Roni: Aamu valkeni kirkkaana ja kuulaana. Olin odottanut ulos pääsemistä jo liian kauan, mutta annoin aamuvetkuttelun Emännälle anteeksi, koska hän lupasi, että heti aamusta tehdään jotain kunnollista (ja koska minä nyt ylipäänsä annan aina Emännälle anteeksi. En minä osaa olla pitkävihainen.)

Lucy: En minä huomannut mitään vetkuttelua. Tuskin olin avannut silmäni, kun jo tarjoiltiin aamuruokaa, kuten joka aamu, ja kohta perään jo toppauduttiin uloslähtöä varten.

Roni: Tarkistettuamme lähitienoon ja merkittyämme oman reviirimme lähdimmekin metsään metsästysretkelle!

Lucy: Emäntä kyllä kutsuu metsässä liikkumista "kävelyksi" tai "lenkiksi".

Roni: Jos poistutaan omalta reviiriltä, niin minun sisäinen suteni sanoo kyllä, että ollaan metsällä!

Lucy: Ja kuinkahan usein meidän laumamme on saanut kaadettua riistaa näillä "metsästysretkillä"?

Roni: Kieltämättä olen toisinaan miettinyt, että Emäntä ei taida olla kummoinen susilaumanjohtaja mitä metsästykseen tulee, koska riistaa on tullut harvakseltaan. Mutta täytyy sinunkin myöntää, että tälläkin kertaa se oli lopulta Emäntä, joka tarjoili meillekin saalistamiaan lihakuutioita. En tosin ehtinyt nähdä, missä vaiheessa hän ne nappasi...

Lucy: Minä huomasin. Hän nappasi ne kotoa lähtiessä pakastimesta.

Vau! Tosi hyvää tämä kuutioeläin! Missä välissä sinä ehdit Emäntä tämän pyydystää? Saisiko vielä toisen kuution?

Roni: Joka tapauksessa näissä pitkissä metsäretkissä on aivan oma tunnelmansa, kun ei voi tietää, mitä edessä odottaa. Aistit avoinna on vain juoksenneltava sinne tänne ja tutkittava kaikkea edessä aukeavaa.

Lucy: En minäkään laita yhtään hanttiin metsässä kävelyä, kunhan hiekoiteltulta pyörätieltä aina ensin sinne asti selviää. Terävä sepeli ei ole mieleeni. Yritin tänään jopa kurvata ajoradalle kävelemään, kun huomasin, että siellä ei ole hiekoitushiekkaa, mutta Emäntä käski pois autotieltä.

Tosi kivoja joo nämä jäätyneet lätäköt ja mukavaa, kun täällä ei ole hiekoitettu, mutta eikö voitaisi jo jatkaa matkaa? Ollaan täällä vielä huomennakin, jos sinä kuvaat jokaisen jäätyneen ojan ja lammikon pinnan...

Lucy: Muuten tuo kulkemamme polku on maisemiltaan kaunis, mutta yksi kohta on kokenut aika rankan muodonmuutoksen. Metsäteollisuus on tietysti kauhean tärkeä asia Suomelle ja ihmiset tykkäävät rahasta, mutta meistä tuo metsä oli kivempi sellaisena kuin se aiemmin oli...

Peikkometsä tammikuussa 2016

Sama metsä tammikuussa 2020

Lucy: Suo oli sentään entisellään.

Roni: Tikkujen kuvaus sai minut jo pitkästymään ja yritin saada vähän leikkiä aikaiseksi. Lucy-neiti on kyllä melkoinen mamis, kun pakeni vain Emännän jalkojen juureen.

Lucy: Se on tervettä itsesuojeluvaistoa eikä mamoilua, jos ei halua tulla sinun riepottelemaksesi! Jätkä juoksee aina täysillä päin!

Roni: Niin no se on hauskaa!

Lucy: Ei minusta.

Roni: Täytyy myöntää Lucy-neiti, ettei sinua vielä vanhuuden peikko vaani, vaikka torstaina tulikin vuosi lisää ikään! Kertaalleen halvaantuneeksi, sydänvikaiseksi mäyräkoiraksi taitoit reilun 10 kilometrin lenkin oikein reippaasti. Melkein yhtä reippaasti kuin minä!

Lucy: Pyh... Minä sinulle vielä peikot näytän! Ei minussa ole mitään vikaa!

Hyvä lenkki! Mitäs seuraavaksi?!

Lucy 7 vuotta!

Taas olisi meikätytöllä synttärit! Nyt olen 7 vuotta! (Äitini täytti muuten eilen 12 vuotta. Onnea vaan äitykällekin!)

Aamulla sain herkkuruokaa hieman käheän onnittelulaulun kera.

Emäntä varmaan sekoitti meidät koirat vähän, koska hänellä alkoi työt myöhemmin, niin hän arveli, että MINÄ ihastuisin pitkästä metsäkävelystä heti aamutuimaan. Se olisi ehkä ollut ennemmin Ronin synttäriaamun toiveylläri. Minulle olisi kelvannut myös, jos olisi nukuttu oikein pitkään, mutta olihan tuolla kävelylläkin ihan kiva, kunhan metsään asti päästiin.

Emäntä kantoi Lucy-neidin hiekoitetun pyörätieosuuden metsän reunaan saakka! 

Tulkintamme on, ettei pururata ole tällä hetkellä enää latualuetta, koska osasta matkaa kaikki lumi on sulanut pois. Näin ollen olemme välillä uskaltautuneet pururadalle, koska koirien ulkoiluttaminen on kielletty vain latualueella.

Ja syy miksi minä patsastelen lähes kaikissa Lucy-neidin synttärikuvissa on se, että hän käveli niin hitaasti perässämme, että odotellessaan Emäntä otti kuvia eteenpäin, jonne minä olin uljaasti menossa koko ajan. 

No joo. Meillä oli hieman erimielisyyttä vauhdista Emännän kanssa. Hänellä oli aikataulu, jonka mukaan hänen piti ehtiä töihin, mutta jos minua hoputtaa, niin kulkuni tyssää kokonaan. Niinpä sain erikoisvapauden tassutella irrallaan perässä omaan tahtiini, niin päästiin ajoissa metsästä pois. Siis Emännän ajoissa.

Oli todella ihanaa, joskin hieman häikäisevää, nähdä aurinko pitkästä aikaa!

Illaksi suuntaamme vielä rally-tokotreeneihin. Ei hassumpi synttäripäivä!

Ensimmäiset päivät

Yks kaks sitä ollaankin sitten 20-luvulla! Vuosi vaihtui meidän osalta ihan rauhallisesti. Päivällä käytiin tavallisesti kävelyllä Ninnin ja Moonan kanssa. Iltaruoka saatiin vähän aikaisemmin, että ehdittiin käydä ruuanjälkeisulkoilulla ennen kuutta, mutta lopulta kävimme kyllä ulkoilemassa pihalla tarhassa useammankin kerran illan aikana ihan normaalisti, kun välillä aina juolahtaa mieleen pyrkiä vähän pihaa haistelemaan.

Dachshund was here!

Ihmiset kävivät kaupungissa katsomassa ilotulitusta, joka tänä vuonna järjestettiinkin jo klo 20.00. Omia räjähteitä ei ollut, eikä Ninnin ja Moonan luona ihan naapurissakaan paukuteltu. Toki jotain kuminaa kuului kylältä ja minä yritin vähän viritellä pientä vahtihaukun tynkää, mutta Emäntä ehdotti, etten aloittaisi mitään haukkukonserttia. Ninnin elämään uudenvuodenyö ei vaikuttanut mitenkään, eikä juuri minunkaan. Moona saattoi olla hieman tavallista levottomampi, mutta ei hänelläkään mitään paniikkihysteriaa ollut. Lucy-neiti makasi koko illan jonkun sylissä, kun ihmiset katsoivat elokuvaa, mutta sekään ei sinänsä ole mitenkään poikkeuksellista. (Hän makaa parhaillaankin Emännän jaloissa...)

Uudenvuodenpäivänä palattiin yli viikon reissussa olon jälkeen takaisin kotiin. Illalla koettiin pieniä kauhun hetkiä, kun Lucy-neiti alkoi yhtäkkiä oksentaa. Emäntä oli erottavinaan oksennetun iltaruuan seasta nikotiinipurkan. Kotiin tullessa Emäntä oli niin kiireinen kantamaan tavaroitaan, ettei heti ehtinyt kieltää Lucy-neitiä, joka tonki lattialle unohtuneesta roskapussista voirasian ja nuoli sitä. Ilmeisesti purkka oli ollut rasiassa ja sieltä se oli vahingossa lipsahtanut Lucy-neidin vatsaan. Hänen vatsansa on onneksi sellainen, että pyöräyttää aina ulos kaiken sulamattoman aineksen, joten purkka ei päässyt tukkimaan suolistoa, mutta hieman Emäntää kylmäsi ajatus siitä, että purkasta olisi saattanut joutua nikotiinia Lucy-neidin elimistöön. Mitään poikkeuksellisia oireita ei kuitenkaan ilmennyt ja iltaruoka nro 2 pysyi sisällä. (Lucy-neiti yritti syödä myös oksennetun iltaruoka nro 1:n, mutta Emäntä ei antanut.)

Sen verran oli lämpöasteita, ettei Lucy-neiti tarvinnut takkia lenkillä.

Emännällä on tällä kertaa pitkä joululoma ja kotona lomapäivät ovat jatkuneet rauhallisella kaavalla, jossa aamupäivällä käydään metsässä kävelyllä, sitten tuusaillaan jotain kotosalla ennen kuin iltaruuan jälkeen käydään taas jaloittelemassa pihalla. Emäntä mm. luki Katriina Tiiran uuden kirjan Koirien käyttäytyminen ja persoonallisuus. Siinä oli kootusti viimeisimmät tutkimustiedot koirien käyttäytymisestä ja persoonallisuudesta. Hieman Emäntää huvitti, kun hän luki koirien aisteista ja toisin kuin hän oli olettanut, niin meillä koirilla onkin samankaltainen makuaisti kuin ihmisillä tai ehkä jopa herkempi, koska maku ja haju liittyvät toisiinsa ja meillä koirillahan on tunnetusti parempi hajuaisti, ja tätä ylivertaista makuaistiamme me sitten käytämme kaikenlaisten jäniksen papanoiden ja kissankakkojen maisteluun. Mutta senkus virnuilee! Eihän hän ole niitä koskaan maistanut, eikä näin ollen tiedä, kuinka hienostunut ja ihana makuelämys eläimen uloste voi olla!

Löydettiin metsästä suunnistusrasti!

Yhtenä päivänä satuttiin myös melkoisen tuoreille kauriin jäljille! 

Videolta näkyy, kuinka mäyräkoira reagoi tilanteeseen.

Lucy-neidillä on tällainen omintakeinen tyyli kävellä pyörätien reunakiveystä pitkin.

Ihan lupaavan oloinen tämä uusikin vuosi ja vuosikymmen on, että eiköhän sen kanssa pärjätä!

Viimeisiä viedään

Loppuvuosi on kulunut Ninnin ja Moonan luona joululomaillessa. Säät eivät ole erityisesti suosineet, mutta ollaan käyty useimpina päivinä kuitenkin yhdessä lenkillä. ("Lenkki" on muuten sana, joka saa nämä lappalaisystävät hihkumaan riemusta. Varsinkin Moonan. Heidän ihmisensä puhuvat koodinimellä vain "ällästä", jos haluavat välttää kaaosta. Meidän huomiomme sen sijaan kiinnittävät sanat "ruoka", "syödä" ja "nälkä".) 

Minä olen kulkenut lenkeillä hallitsijan viitassani ja hyvin on matka taittunut. Tänään mm. 5 kilometriä. 

 Hei odottakaa valtiatartanne! 

 Ninnin on tyydyttävä vain diplomaatin valjaisiinsa

Tapaninpäivänä kävimme katsomassa taas aaseja. Ne ovat todella kesyjä ja tulevat aidalle rapsuteltavaksi, vaikkei meillä ollut mitään lahjuksiakaan. Aivan kuin ne pitäisivät vain seurasta. 

Roni uskaltautui jopa nuuhkimaan toista aasia. 

Lampaat eivät olleet aivan yhtä seurallisia. Ne seurailivat tilanteen kehittymistä etempää.

 Jouluaattona saatiin aikaiseksi joulutunnelmaa, kun minä parkkeerasin kuusen juurelle vahtimaan kaikkia lahjoja. Osa haisikin selvästi koirien lahjoille, mutta saatoin siinä lahjapakettikiimassa iskeä hampaani muutaman ihmislahjankin nurkkaan. Kun lahjat oli avattu, vaihdoimme Moonan kanssa muutaman jouluisen irvistyksen. Lopulta kaikille saatiin joku puruluu suupieleen ja meidät eroteltiin vähän eri puolille taloa niistä nautiskelemaan, jotta rauha palasi jouluyöhön.

 Moona 1,5 v, Roni 5 v, Lucy 6 v ja Ninni 4 v

Täällä päin minua kutsutaan muuten Suureksi Johtajaksi. Koska olen vanhin, olen itseoikeutetusti lauman johtaja. Roni ja Ninni ovat sisäistäneet tämän hyvin, mutta Moona on melko sitkeä nousukas, jota aika ajoin pitää muistuttaa asemastaan. Jos minä esimerkiksi haluan leikki jollain lelulla, on muiden aivan turha työntyä apajille. Muutama jäätävä hetki on koettu loman aikana, kun Moona on meinannut unohtaa paikkansa. Onneksi yleensä riittää, että minä vain tuijotan häntä jäykästi. (Tässä vaiheessa Roni ja Ninni hiipivät seiniä katsellen tiehensä, etteivät vain loukkaisi minua tai joskus Ninni tulee diplomaattisesti lepyttelemään minua suupieliäni nuoleskellen. Emännistä se on hassun näköistä, kun Suuren Johtajan suupielet ovat niin matalalla, että rauhanneuvottelija joutuu lähes ryömimään Johtajan edessä.) Mielestäni olen kuitenkin hyvin oikeudenmukainen johtaja ja yleensä minulle riittää se, että saan olla omassa rauhassani. On mukavampi lenkkeilläkin, kun minun ei tarvitse pelätä niskaani ryntäävää koiralaumaa, kuten vaikka Ronin. Minulla on ikuinen koskemattomuus.

Joulupäivänä meillä kävi kylässä pikkuinen Remu-herra. Hän on Ronin ikäinen chihuahuauros. Moona ei aivan osannut tulkita oikein Remun hienovaraista viestintää (eli murinaa ja irvistyksiä) ja heillä meinasi mennä sanomiseksi, kun Moona työntyi väkisin liian lähelle, mutta tilanteen ratkettua Remu huomasi, että Moona onkin nuori tyttökoira ja näin heistäkin tuli ystäviä.

Ihmiset kävivät Remun luona vastavierailulla ja sinne valikoitui mukaan vain Roni. Ronin ja Remun välille on vuosien mittaan kehkeytynyt lämmin ystävyys, jossa kumpikin ymmärtää toistaan ja Ronin kanssa Remu jopa melkein uskaltaa antautua leikin hurmokseen. Roni osaa tulkita Remun murahtelujen ja vikinän sekoitusta ja osaa antaa Remulle sopivasti tilaa, jotta yhteinen leikki sujuu.

 Totta kai minä leikin kiltisti. Eihän tuollaisen kirpun kanssa voi käyttää väkivaltaa. 

Lomailuohjelmaan on kuulunut myös rally-tokoa. Roni harjoitteli rauhallista mielentilaa ja minä hain suoritusvarmuutta toistojen kautta. Melko haastavan merkille lähetyksen Emäntä oli valinnut, kun kartion takana oli suoraan hyppyeste! Minua se ei hämännyt, mutta Roni karkasi ensimmäisellä kerralla hypylle. No tässä vaiheessa uraa, kun me tähtäämme enää vain täydellisyyteen ja valioitumiseen, niin haasteita on hyvä ollakin. Hieman siihen täydellisyyteen on vielä matkaa...

Sitten on tietenkin myös lepäilty. Emäntä on tunnollinen työntekijä ja sairastaa yleensä vain loma-aikoina ja niinpä hän on tälläkin kertaa ollut flunssassa ensimmäisestä lomapäivästään lähtien. 

 Moona on opetellut nukkumaan sängyssä. 

Ja takkatulen ääressä. 

 Moona tuntuu ylipäätään viihtyvän aika hyvin siellä, missä Ronikin on... 

 Miksi tuo tyttö aina seuraa minua...? 

Jos ei tässä nyt enää tänä vuonna ehditä rustaamaan kuulumisia, niin hyvät uudetvuodet vain kaikille meidän jengiltä! 

Riemullista tulevaa vuotta 2020!

Hyvää joulua!

Visio Emännän mielessä: "Nytpä pääsenkin helpolla, kun otan joulukuvan näistä lelumäyräkoirista, niin ei tarvitse houkutella herkkupaloilla ja yrittää asetella oikeita eläimiä."

Todellisuus:

Täälläkö yritetään ottaa joulukuvaa ilman oikeita mäyräkoiria?

Vähän ehkä pahoitin mieleni, mutta eihän siinä. Kuvaa toki jotain leluja. Minä vain istun tässä muina koirina...

Tässä olisi toinenkin ihan kelpo koira kuvattavaksi.

Toisaalta, jos näitä vähän asettelisi uudestaan...

Hyvä Lucy-neiti! Näytä niille!

...tähänhän voisi saada tilaa kahdelle oikeallekin mäyräkoiralle...

Hyvää joulua, ystävät!

Sydämen asialla

Jostain syystä meille sattuu nykyisin vain huonoja ajokelejä. Eilen kamalassa tuiskussa käytiin naapurikaupungissa, koska minulla oli nyt se sydänultra.

Eläinlääkärin pihassa olin innoissani, kun vain minä pääsin autosta ja Roni jäi odottamaan, mutta kun pienen pissailukävelyn jälkeen kuljimme uudestaan auton ohi, yritin päästä takaisin autoon, koska ajattelin reiluna koirana, että nyt voisi olla Ronin vuoro tästä eteenpäin. Emäntä kuitenkin ohjasi minut sisään eläinlääkärin ovesta.

Lyhyen odottelun jälkeen menimme pieneen huoneeseen eläinlääkärin kanssa. Emäntä juoruili ensin kaikkea minun "liian hyvästä" ruokahalustani ja niin pois päin ja lääkäri tutki minua pöydällä. Hänkin totesi sydämestäni kuuluvan sivuääntä, mutta ääni kuului ilmeisesti vain yhdestä kohtaa. Meidän mäyräkoirien pitkästä vartalosta johtuen ilmeisesti myös meidän sydämemme on hieman pitkulainen ja näin ollen oli onnellinen sattuma, että edellinen eläinlääkäri sattui painamaan stetoskooppinsa juuri oikeaan kohtaan, että sattui kuulemaan sivuäänen.

Näiden alkututkimusten jälkeen minä luulin, että homma olisi ohi, mutta lääkäri avasikin tutkimuspöydästä epäilyttävän luukun. Minä kipusin Emännän syliin siksi aikaa, kun lääkäri haki hoitajan avuksi ultraamiseen. Tämän jälkeen minulta ajeltiin kainalokarvat (ensimmäistä kertaa elämässäni) ja sitten minun piti pötköttää pöydällä siten, että sydän oli pöydässä olevan aukon päällä. Hoitajalle tämä oli varmaan päivän helpoin tehtävä, kun Emäntä piti pääpuoltani paikallaan eli käski minun olla aloillani, ja hoitajan tehtäväksi jäi rapsuttaa kankkuani toimituksen ajan. Lääkärikin kehui lopuksi, kuinka kiltisti olin tutkimuksen ajan ja minä kiitin häntä pienellä nenän lipaisulla.

Jos olisin osannut kiljahdella, niin olisin iltakävelyllä kiljahdellut hangessa hyppiessäni. Lumi tuntuu kylmältä paljasta ihoa vasten!

Ultrassa kävi ilmi, että minulla on vikaa vasemmassa sydänläpässä. Se fuskaa hieman ja päästää verta väärään suuntaan. Eläinlääkäri mittaili vasenta sydämen eteistä ja totesi, ettei se ole vielä laajentunut eli sydämessäni ei ole vajaatoimintaa. Kurja juttuhan tämä on, mutta iloinen uutinen oli kuitenkin se, etten tarvitse lääkitystä ainakaan vielä. Tässä vaivassa lääkitys ei kuulemma auta ennaltaehkäisevästi, vaan lääkitystä käytetään vasta, kun vaiva alkaa oireilla. Emännän tehtävänä on nyt tarkkailla hengitystiheyttäni, väsymistäni, läähättämistäni ja mahdollista yskimistäni. Aivan kuin hän ei jo muutenkin tarkkailisi jokaista askeltani, niin nyt vielä jokaista hengenvetoanikin...

Toistaiseksi jatketaan siis entiseen malliin eli minä saan päättää lenkeillä vauhdin ja suunnan ja sen, missä sääolosuhteissa viitsin lenkkeillä.

Ihan oikeastiko lääkäri määräsi, että sinun täytyy Lucy-neiti pysähtyä lenkillä odottamaan jokaista vastaantulijaa tai takaa kävelevää ihmistä?

Suunnilleen niin. No hän sanoi, että pitää liikkua normaalisti, kuten tähänkin asti, että pysyn kunnossa, mutta liian kylmällä ja kuumalla lenkkeilyä pitää välttää. Se on helppo homma, kun en muutenkaan suostu kävelemään kylmällä tai kuumalla. Harrastuksiin ei tullut mitään rajoituksia, että voidaan jatkaa treenaamista, kuten ennenkin. Kontrollikäynti on puolen vuoden päästä.

Itse otettua kuvaa tämän pystin kanssa ei vielä ollut otettukaan.

Kyllä meille varmaan vielä jotain pokaaleja mahtuisi...

Näin mahtava talvi tuli eilisen aikana!