Sivut

tiistai 11. elokuuta 2015

Viikonloppuvieras ja rantsupäivä

Viikonloppuna meillä kävi vieras. Ihmisvieras tällä kertaa, mutta hän tuntee meidän mäyräkoirien sielunelämää. Joskus pienenä tyttönä minä kävin hänen luonaan ja näin hänen kaniinimäyräkoiransa. Minä olin 5 kk ja pojat olivat aikuisia ja me olimme samankokoisia!

Minä Freddien ja Urhon keskellä toukokuussa 2013
Minä en ollut tavannut tätä vierasta koskaan ennen ja sain tutustua häneen ulkona näyttelyhihnassa, kun hän katsoi ensimmäisenä suuhuni, puristeli häntääni ja taputteli muutenkin ympäriinsä. Vastasin hänen tuttavalliseen lähestymiseensä hyppäämällä häntä vasten ja nuolemalla naamasta.

Minä taas käytin tilaisuutta hyväkseni ja nukuin vieraan vieressä patjalla koko yön! Peiton alla tietenkin. Kun hän yritti ottaa välillä päivätorkkuja, ryömin myöskin joka välissä hänen viereensä tai syliinsä. 

Päivällä käytiin kävelyllä aallonmurtajalla. Siellä ei oltukaan käyty koko kesänä ja siellä oli paljon ihanaa lokin ja sorsan kakkaa, jossa pyöriä ja jota nuolla.

Vieraamme mielestä olimme kuin jättiläiskokoiset Urho ja Freddie, kun painimme Ronin kanssa. Ilmeisesti mäyräkoirissa on jotain samaa kokoon katsomatta.


Iltakävelyllä käytiin jonkin kanavan varressa. Sinne ajettiin autolla melko kuoppaista tietä.

Jep. Minä pissasin alleni, oksensin ja lopulta ripuloin ulos, kun vuokseni oli pakko pysähtyä kesken matkan. Minä en ymmärrä autoilua.  Mikseivät Mestarit huomaa, ettei minua kannata kuljettaa autolla?


Kanavan varressahan sinä Roni putosit töyräältä veteen etkä päässyt enää ylös!

Minulla oli kauhea jano kaiken oksentamisen ja oksennuksen syömisen jälkeen! En minä huomannut, että se töyräs on niin korkea, ettei sieltä voi kiivetä takaisin päin. Onneksi vieras huomasi, että minä putosin ja Parempi Mestari nosti minut ylös.


Sitten matka jatkui vähän paremmin ja päästiin juomaankin. 
Kun palasimme takaisin autolle ja olimme lähdössä kotiin, Parempi Mestari ja vieras huomasivat, että meissä oli punkkeja. He rupesivat nyppimään turkeissamme vielä ryömimällä liikkuvia punkkeja ja niitä oli meissä kummassakin n. 50! Jouduimme nukkumaan seuraavan yön kahdestaan keittiössä ja vielä aamullakin meistä irrotettiin punkkeja. Uskomaton paikka.


Vieras lähti sitten jo maanantaina pois ja tänään kävimme Mestareiden kanssa toista kertaa tänä kesänä rannalla. Nyt minäkin muistin jo paikan. Ensin Parempi Mestari heitteli minulle uimaleluani ja kävin hakemassa sitä, sitten paloittelin lelussa kiinni olleen lokinsiiven, Parempi Mestari juoksutti meitä Lucy-neidin kanssa pitkin rantaviivaa ja sitten kaivoimme kuoppaa. Ja koko ajan tietenkin vastasimme Lucy-neidin kanssa Mestareiden turvallisuudesta. Paljon epäilyttävää porukkaa olikin liikkeellä jatkuvasti, vaikka Mestareiden mielestä ne ihmiset ja koirat olisivat saaneet jäädä haukkumatta.

Kaiken touhuamisen jälkeen otettiin välillä rennostikin. Nuorempana minäkin tykkäsin auringon ottamisesta, mutta nykyisin kylmälaukun varjo on mieluisin paikkani.




Huomaavaisesti meille koirille oli tällä kertaa mukana oma rantapyyhe. On inhottavaa, kun Mestarit aina likaavat ja kastelevat rantaviltin ja siinä on niin ahdastakin, kun he vievät niin paljon tilaa.

Rantapäivien paras hetki on makkaranpaisto. Kun aurinko vähän vetäytyi pilveen, niin Mestari sytytti nuotion ja Parempi Mestari otti makkarat esiin.

Muutama epäilyttävä henkilökin jäi siinä hötäkässä haukkumatta, kun piti keskittyä olennaisempiin asioihin eli makkaran kerjäämiseen.

                          

Näköjään mistään juoksemisesta ja uimisesta ei ole tullut yhtään kuvaa, että näyttää niin kuin oltaisiin vain nukuttu ja istuttu rannalla, mutta joka tapauksessa olo on nyt tällainen (hihih):

 
Hei! Minua on salakuvattu!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti