Lucyn ensimmäinen mejä-koe

Emäntä jätti meidät Ronin kanssa päiväksi Roosa-tädin ja sen ihmisten luokse. Illalla Emäntä ilmestyi mökille hikisenä ja kädet verelle tuoksuen.

Seuraavana aamuna Emäntä heräsi aamuyöstä ja pakotti minut hereille, vaikkei minusta ollut vielä mikään säädyllinen aika mäyräkoirien nousta peittojen alta lämpimästä. Lopulta meillä oli muka niin kiire, ettei joutanut odottaa minun venyttelyjäni ja tuumailujani, joten Emäntä vain nöyryyttävästi nosti minut autoon.

Määränpäässä huomasin, että paikalla on paljon mäyräkoiria. Olin melko hämilläni, mutta jo huomattavasti piristynyt ja utelias. Ensin meidät vietiin metsään ja Emäntä sitoi minut puuhun kiinni muiden mäykkyjen tavoin. Sitten kaikki ihmiset menivät yhteen suppuun, joku ampui pyssyllä ja sitten meidät otettiin taas irti puista. Tämä oli kuulemma "laukauksensietotesti" ja sietihän tuon, kun ei kohti ammuttu. Sen jälkeen minut pakattiin taas autoon ja ajettiin pieni matka metsätietä.

Metsän reunassa aloin ounastella jotain mukavaa tapahtuvaksi, koska minulla oli uusi leveä panta kaulassa ja olin pitkässä narussa, jossa olen joskus päässyt haistelemaan verijälkiä. Sitten Emäntä jo käyttikin tuota taikasanaa: "Lucy kohta mennään jäljelle!" Kävelimme vähän aikaa metsätietä, minä, Emäntä ja kaksi muuta naista.

Kun menimme metsään, olin aika varma, mitä tulee tapahtumaan. Aloin jo etsiskellä jäljen päätä. Vihdoin Emäntä osoitti maata ja sanoi: "Lucy, jälki!" Ja sitten mentiin! Tämä jälki oli jokseenkin vanhemman tuntuinen kuin aiemmat jäljet, mutta sitä oli kuitenkin helppo seurata. Olin niin innoissani, että pomppasin menemään vauhdikkaammin kuin yleensä. Ihmiset seurasivat minua, etenkin toinen nainen hyvin tarkasti, ja tuntui, että kaikki halusivat päästä tämän jäljen päähän.

Yhtäkkiä jäljessä olikin paikka, johon oli valunut verta todella paljon. Tutkin hetken aikaa tätä kohtaa ja huomasin, että jälki jatkuikin siitä eri suuntaan. Välillä menimme pienien ojien yli, mutta jäljestäminen on siitä jännä juttu, että silloin minua ei yhtään haittaa kastua, kuten normaalisti muuten haittaisi.

Suunnilleen tältä jälki näyttää eli ei juuri miltään.

"Kulmamakaus", joka koiran täytyy merkata.

   
Jonkin ajan jälkeen huomasin kauhukseni, etten ollutkaan enää jäljellä enkä aivan varma, missä se meni. Lähdin kiertämään pientä sammalikkoa ympäri. Toisaalta olimme jo tulleet pidemmän matkan kuin koskaan ennen, joten en voinut olla aivan varma, oliko jälki sittenkin jo loppunut. Alkoi olla todella kuuma ja istahdin sammalikkoon pohtimaan tilannetta. Vilkaisin Emäntää. Toinen nainen sanoi Emännälle jotain ja sitten Emäntä minulle: "Lucy etsi jälki!" Emme siis olleet vielä päässä. Kaarsin takaisin päin, jotta löysin kohdan, jossa olin harhautunut. Kohta huomasinkin taas, missä jälki kulki ja jatkoimme eteenpäin. Vielä toisenkin kerran kiipesin erään kallion päälle harhaan, mutta siellä huomasin hyvin pian virheeni ja laskeuduin takaisin alas. Jäljellä oli vielä toinenkin kulma, mutta sen oikaisin aika nopeasti, koska huomasin, mihin jälki jatkui siitä.

Lopulta saavuimme jäljen päähän ja siellä odotti ihana peuran sorkka! Sain nuolla sitä vähän aikaa ja kaikki olivat iloisia, että olin löytänyt sen metsään pudonneen sorkan. Sen jälkeen Emäntä laittoi minut autoon ja loppu päivän olinkin muutamaa pikku kävelyä lukuun ottamatta autossa. Aina kun pääsin autosta, ehdotin, että olisin voinut hyvin mennä jäljestämään vielä muutaman sorkan, mutta Emännän mukaan yksi riitti tälle päivälle.

Joskus hyvin paljon myöhemmin Emäntä otti minut autosta ulos muiden mäyräkoirien luo ja eteeni hän asetti jonkinlaisen kiiltävän juomakupin. Olin kuulemma saanut avoimen luokan ensimmäisen palkinnon kokeessa ja tämä pysti oli palkinto siitä. Minulle se nyt oli vähän se ja sama olinko saanut ensimmäisen vai viimeisen palkinnon. Minusta on vain valtavan hauskaa jäljestää metsässä!

Lucyn ensimmäinen mejä-koe: Avo1 45/50p