tiistai 2. tammikuuta 2018

Vuoden 2018 aloitus

Uusi vuosi ja uudet kujeet, vai kuinka sitä sanotaan.

Minä en nyt niin intoilisi sillä uutuudella. Minä en ole huomannut tässä vuodessa vielä mitään uutta edelliseen verrattuna.

Esimerkiksi Roosa-täti pelkäsi edelleen uudenvuodenyönä kuulunutta räjähtelyä. ("Yönä", joka alkoi klo 14. Kannattaako ostaa ilotulitteita, jos ei vielä osaa kellonaikojakaan?) Ikävästi Roosa-täti sattui olemaan juuri ulkona tarhassa, mutta onneksi hän ei täysin vauhkoonnu raketeista, vaan pyrki vain määrätietoisesti ovea raapimalla sisälle turvaan. Me muut ei jytistelystä oltu moksiskaan. 


Roosa-tädin säärihaava on pysynyt ennallaan vuoden vaihtumisesta huolimatta ja hänen loputon rakkautensa lenkkeilyä ja lunta kohtaan on pysynyt samana.


Kun räjähdykset vaimenivat, hän palasi taas omalle pihalle vartiointitehtäviinsä ja siinä puuhassa hänellä on edelleen loputon työmotivaatio.


Ninnikään ei tuntunut muuttuvan uudeksi uutenavuotena. Hän on edelleen pieni ja pörröinen.


 Hän puree vieläkin kipakasti leikin tiimellyksessä, vaikka muuten on lauhkea lammas.


Hänen kanssaan on kiva leikkiä...


...ja hänen muhkeaan kylkeensä voi huoletta upottaa hammaskalustonsa, jos nimittäin saan hänet kiinni. Hän on näet edelleen minua nopeampi ja ketterämpi.


Etkä sinäkään Lucy-neiti, anteeksi nyt vaan, tunnu kovin paljoa muuttuneen. Tuntuu, että olet tänäkin vuonna viettänyt suurimman osan ajastasi vaakatasossa, ja mikäli mahdollista, peiton alla. Olet ensimmäisenä ruokakupilla, yrität varastaa minunkin ruokani, mutta kun lenkkeily mainitaan, kömmit takaisin vällyjen väliin.


Paitsi milloin saat intohepulit. Sitten saatat juosta kilpaa, yrität purra minua kyljestä ja painit hangessa.


Tai kun kuulet jotain kiinnostavaa, vaikkapa hangen alta. Silloin teet korkean saalisloikan ja kaivaudut saaliin perään.


Ja sitten olen minä itse. Itseni tunnen sentään muuttuneen. Olen jotenkin uusi ja raikas. Rohkeampi. Komeampi. Ehkä hieman atleettisempi ja älykkäämpi. Voisi sanoa, että olen paranneltu versio itsestäni heti vuoden alusta.


Höpisetkö sinä täällä itseksesi? Kävin vähän alakerrassa harjoittelemassa Emännän kanssa rally-tokon voittajaluokan liikkeitä (hyvällä menestyksellä, vaikka itse sanonkin) ja sinä täällä höpötät yksiksesi ihan puuta heinää. Sinä se et ainakaan ole muuttunut mihinkään. Ihan samalla tavalla haukut vieraita koiria, jarruttelet sisälle tullessa, intoilet päättömänä frisbeestä...

No niin no niin. Eiköhän tämä riitä jo tältä kertaa.

10 kommenttia:

  1. Se on kyllä kumma, kuinka ihmiset ovat niin uuveloita, etteivät osaa kellojaan katsoa. Aina tekee pahaa kaikkien ääniarkojen koirien puolesta, kun jossakin paukahtaa.
    Ootte te kyllä melko hassuja kirjottelijoita. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä ensi vuonna pitäisi opastaa ihmisiä, että raketteja saa ampua, kun iso viisari on ylhäällä ja pikku viisari suoraan alhaalla? ;)

      Poista
  2. Kaunis on teidän luminen maisemanne ja hauskalta näyttää ajanvietto porukalla. Kelpais mullekin. Täällä on vain teräväkivistä hiekkaa kävelyteillä ja vähän jääsohjoa siellä täällä. Etupäässä paljasta nurmea ja märkää multaa.
    Kyllä minusta tarkkaan katsoen näytätte tänä vuonna entistäkin upeammilta, Lucy ja Roni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lomapaikassa oli kivasti lunta, joskin ilma muuten oli aika hämärä, kun ei ole aurinkoa paljon näkynyt. Täällä kotipoluilla on myöskin hiekoitussoraa ja märkää kaikkialla...
      Mukavaa, että jonkun silmään edes ollaan vähän muututtu! ;)

      Poista
  3. Kylläpäs sinä Roni mukavasti kirjoitit tästä vuoden alusta. Harmi, että Roosa-täti edelleen pelkää pauketta, vaikka se taitaa olla sellainen vaiva, joka ei edes parane. Ihan näin meidän kesken, taitaa tuo teidän Lucy-neiti olla vähän sellaista prinsessamallia, kun mielellään vaan lepäilee vällyjen alla. Ja sinä olet kyllä selvästi komistunut tässä vuoden vaihtuessa! :)
    Oikein mukavaa alkanutta vuotta kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lucy-neidin supervoima on kyky nukkua rajattomasti. Aina on aikaa pikku nokosille, jos mitään erityistä ei tapahdu. ;)
      Mukavaa vuoden alkua sinnekin!

      Poista
  4. Sama täällä, ei juurikaan muutoksi verrattuna viime vuoden loppuun.
    Kivan näköistä peuhaamista siellä valkoisilla hangilla, kateeksi käy kun täällä vaan märkää ja harmaata

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihme kyllä lunta on vielä maassa, vaikka plussakeliä on pidellyt jo monta päivää. Ei mikään ihanteellinen tammikuun talvisää, mutta menettelee... Ikävää, että siellä on vain märkää. :(

      Poista
  5. Vauhdikasta alkanutta vuotta teille kaikille!

    VastaaPoista