Vaihtelevat sääolot ja muita mielenkiintoisia tapahtumia

Loppiaisena tehtiin pitkähkö metsälenkki. Emäntä arveli, että kaikki innokkaat, sporttiset kyläläiset ovat siellä tampanneet polkuja koko alkuvuoden, että sen kuin vain tassutellaan menemään. Ei osunut arvio ihan oikeaan. Joku yksinäinen sielu (jolla kuitenkin oli jalat) oli sitkeästi kahlannut hangessa ennen meitä, mutta tämän polulle muodostuneen ojan jälkeen sekin oli suunnistanut suoraan mäen yli takaisin tielle.

Auta Emäntä! Mäyräkoira hukkuu metsään!

 Ei aivan sellainen tammikuinen talvipäivä, mihin on totuttu aiempina vuosina. Vettä lirisi kaikkialla metsässä ja sai olla varovainen, ettei kastellut itseään pahanpäiväisesti. Perjantaisella metsälenkillä Emäntä epäonnisesti upposi yhteen polkuojaan nilkkaansa myöten.

Tänään käytiin pitkästä aikaa mätsäreissä, kun eräs lähialueen kennelkerho järjesti lämmitetyssä sisätilassa match show:n. Lähdettiin matkaan vailla suuria tavoitteita ja palattiin takaisin vailla suuria saavutuksia. Toinen on iloinen hupsuttelija, joka saa yleensä sinisen nauhan (eli sen huonomman eli se olen minä, arvon Lucy-neiti) ja toinen on synkkä ankeilija, joka saa kyllä useimmiten punaisen nauhan jähmeästä paikallaan tököttämisestään, mutta harvoin menestyy siitä eteenpäin (eli Musta alamainen eli Roni. Sattuisiko se, jos joskus yrittäisit näyttää kehässä iloiselta?) Niin tälläkin kerralla.

Tai oli meillä oikeastaan oma tavoitteemme, joka ei liittynyt ulkonäköön millään tavalla. Lähdettiin hakemaan kontaktiharjoitusta ja häiriötreeniä ja se onnistui mainiosti. Kaiken hälinän keskellä nimittäin harjoiteltiin vähän (helppoja) rally-tokoliikkeitä ja onhan kehässä oleminenkin eräänlainen yhdessä suoritettava tehtävä. Emäntä myös harjoitteli jännittämättä olemista. Se ei onnistunut ihan niin hyvin. Meistä nimittäin toinen (hyvä on, se olen minä!) paineistuu aika paljon, jos Emäntä jännittää ja on outona, niin hänen täytyisi päästä eroon jännityksestään, että minäkin pystyisin suoriutumaan paremmin rally-tokokisoissa!

Mätsäreiden jälkeen käytiin pienellä kävelyllä. Pitkän leudon jakson jälkeen pikku pakkanen kohtalaisella tuulella höystettynä olikin aika raa'an tuntuinen. Emäntä valitteli, että oli hankala kävellä, kun joku mäyräkoira tuntui olevan enemmän selällään kuin jaloillaan. Mitään en tunnusta!

Kieriskelemisestä tuli mieleen hauska videopätkä uudenvuodenpäivältä. Emäntä ihmetteli, kun aloimme yhdessä kohtaa laskea mäkeä selällään kuin parhaatkin saukot. Mäenlasku ei kunnolla jäänyt videolle, mutta jos katsotte tarkkaan, niin kieriskelyn syy näkyy kuvan keskiosassa.

Pienen pieni päästäinen oli heittänyt henkensä ja otimme siitä kaiken ilon irti!

Iloa irtoaa myös uudesta frisbeestä, jossa ei ole kuin yksi heikkous: sen keskellä ei ole vieläkään reikää!