Lenkkeilyä ja temppuilua

Aloitamme itsestään selvästä asiasta, jonka kaikki muutkin ovat varmasti huomanneet, mutta joka silti on mainitsemisen arvoinen asia: kevät on vihdoin täällä. Jaloittelukäytävät ovat sulaneet ja monin paikoin ahkerat kadunlakaisijat ovat jo hoitaneet hommansa eli teräväreunainen hiekoitushiekka on poissa jalkoja pistelemästä.

Alkuviikosta oli joku sateinen päivä, jolloin Emäntä jätti Lucy-neidin jo suosiolla kotiin ja vei vain minut lenkille ja kiskoessaan minua väkisin kuraista tietä eteenpäin mutisi jotain elämänsä viimeisestä mäyräkoirasta. En oikein ymmärtänyt, mistä kenkä puristi. Jos hän viittasi minuun, niin tietenkin olisi ollut kieliopillisesti oikein sanoa "viimeiSIN mäyräkoira", koska enhän minä toki ole tämän perheen viimeinen mäyräkoira, vaan totta kai meitä tulee vielä paljon lisää. Ei kai kukaan ole koskaan vaihtanut mäyräkoirasta rotua toiseksi? Tuskin se on edes mahdollista.

Auringon myötä yhteinen sävel on löytynyt lenkeillä helpommin. Eilen mm. kävimme kävelyllä Emännän ystävän ja tämän lapsen kanssa. Lenkki toimi samalla häiriötreeninä. Nelivuotiaan piti malttaa polkea pyörällä eteenpäin, katsoa eteensä ja keskittyä liikenteeseen, vaikka koirat kulkivatkin mukana, ja mäyräkoirien piti malttaa kulkea eteenpäin, katsoa eteensä ja keskittyä liikenteeseen, vaikka nelivuotias polkikin pyörällä mukana. Hyvää treeniä puolin ja toisin!

Sattui matkalla myös niin, että iloinen kevätpuro kulki tien viertä, ja kun kevätaurinko oikein porotti mäyräkoiran turkkiin, niin tuli siinä heitettyä sitten talviturkki samalla ja avattua uimakausi. Parastahan oli, että Lucy-neiti kahlasi riemurinnoin ojaan myös vilvoittelemaan, mutta ennen ja jälkeen pulahduksen hän varoi visusti astumasta asfaltin märille kohdille. Pettämätön mäyräkoiranlogiikka!

Uusin aluevaltauksemme on naksuttimen käyttö. Jokunen viikko on harjoiteltu sen käyttöä itsekseen ja tällä viikolla minä kävin Emännän kanssa oikein koulutuksessa. Lähinnä on naksuteltu rally-tokoliikkeitä kohdilleen ja viimeimmäksi on harjoiteltu oikealla seuraamista.
    Naksutinta voi kuitenkin käyttää myös aivojumppana ja mielen virkistykseksi. Perjantai-iltana keksittiin temppu, jossa pääsiäismunasta tullut muovimuna piti pudottaa kuonolla muoviämpärin päältä. Sen oppi äkkiä. Minulla ei mennyt varmaan minuuttia hoksata, mitä piti tehdä ja Emäntä oli tarkoituksella jättänyt Ronin viereen katsomaan, kun hän halusi tietää, onnistuisiko mallioppiminen. Onnistui. Roni osasi tehdä saman tehtävän heti.

Ihan niin paljoa ei harjoiteltu, että tämä olisi ihan sataprosenttisesti mennyt oikein. Muutaman kerran juoksin ämpäristä ohi ja vaikka kuonolla tökkääminen olisi riittänyt, otin munan välillä suuhun. Roni ehti välillä läpätä munaa tassulla ja naksautukset menivät välillä väärin, kun näytti, että Roni käyttäisi kuonoaan, mutta lopulta tassu ja naksahdus sattuivatkin samaan aikaan. No tämä oli vain hassuttelua.

Niin ja minun piti pitää samalla vähän vahtia siinä pihalla, niin en aina ihan heti ehtinyt tulla tekemään tehtävää...

Emäntä osti itselleen uudet vaelluskengät ja pohti, missä niitä voisi säilyttää, etteivät vain mäyräkoirat kajoaisi niihin.

Tiedoksenne, että minä en ole enää vuosiin kalunnut kenenkään kenkiä! Yhtä kenkää vähän SIIRSIN tässä joku kuukausi sitten, mutta ei kai kenkä nyt siitä hajoa, jos sitä vähän hampailla nostaa. 
No eivätköhän nuo kengät ole tuolla kaapin päällä ihan hyvässä turvassa...