Vietimme pääsiäistä Ninnin luona ja sunnuntaina kylässä kävi myös kuvan Remu-herra. Hän on saman ikäinen kuin Roni ja viime tapaamisen jälkeen (ei muistikuvaa, milloin) hän tuntui yhtäkkiä aikuistuneen! Hänestä ehti ottaa valokuvia (melkein), hän antoi kenen tahansa rapsuttaa itseään, eikä hän pelännyt meitä muita koiria eikä räksyttänyt (paljoa) meille muille.
Minusta oli hauska tavata Remua ja me pojjaat käytiin yhdessä ulkoilemassakin tarhassa ja leikimme sisällä. Lucy-neiti hieman kurmotti Remua, kun hänestä kaikkien poikien tulisi olla hänen alamaisiaan, mutta minä osasin leikkiä nätisti, ettei kaveriin sattunut.
No en minäkään häntä satuttanut! Kerran vain muistutin häntä hänen paikastaan. Minullahan on nyt aivan uudenlainen vastuu, kun Roosa-tädin poismenon jälkeen olen noussut laumahierarkiassa matriarkaksi. Minun on huolehdittava, että kaikki pysyvät kurissa ja nuhteessa!
Mukavaan pääsiäislomaan kuului luonnollisesti saunominen mökillä, yhteistä lenkkeilyä ja loputtomasti painimista Ninnin kanssa! Me olimme hyvin rauhallinen ja huomaamaton trio sisätiloissa, kun useamman kerran päivässä tuli purettua energiaa ulkona.
Joo, kyl se raikas ulkoilma ja liikunta on semmosta troppia, että panee väsyttään, silleen sopivasti siis, Lucy ja Roni. Teil oli kaikinpualin messevä pääsiäinen.
VastaaPoistaTavallisuudessaan ja rauhallisuudessaan aivan mahtava pääsiäinen. :)
PoistaMikäs on telmiä ulkosalla porukassa kun on tuollaiset kelitkin :) Ei ihme jos uni vetasee jo alkuillasta kun 'joutuu' sisätiloihin :)
VastaaPoistaOli ihanat ilmat ulkoilla! :)
PoistaMikäs tuon parempi tapa viettää pääsiäistä?! Kyllä kelpais mullekin, mutta meillä mentiin ihan arkisin menoin (= tylsästi kaksin eukon kanssa). Mutta kyllä sekin menetteli.
VastaaPoistaOikein oli mieleinen tapa juhlia! :)
PoistaPistittekö Palvelijattaren kanssa välillä painiksi? :D
Kyllähän seon hyvässä seorassa mukavata viettee pitkättii pyhät. Ja pihalla porukalla telemäminen kyllä letasoo sittä mukavasti. Kyllä on sielä teellä sakiltaan oekeen luatupiäsijjäestä pietty :)
VastaaPoistaMukavaa oli ihmisten ja koirien kesken. :) Ihmisetkin välillä kävivät kävelyllä tai hiihtämässä, niin heidänkään ei tarvinnut sisällä riehkata. ;)
PoistaTeillä kuullostaa olleen oikein mukava ja leppoisa pääsiäinen. Kavereita, saunaa ja kauniita ulkoilukelejä. Mikäpä sen parempaa!
VastaaPoistaTypyn ja Hipun emäntä
Nyt taas jaksaa, kun on välillä vetänyt henkeä ja rauhoittunut. :)
PoistaOnpas teillä ollut mukavaa! :) Hupsukin olisi kaivannut seuralaista pääsiäisenä, oikeastaan joka päivä ennen pääsiäistä ja pääsiäisen jälkeenkin.
VastaaPoistaKoirakaverit on kivoja, kun niiden kanssa saa puhua koiraa. Ihmisetkin on kivoja, mutta kyllähän ne välillä käyttäytyy todella oudosti...
Poista