Lucy-neidin Eniten vihaan top3 -lista

Tällainen leppoisa, rauhaa rakastava mäyräkoiraneitikin voi joskus menettää hermonsa ja suorastaan vihata jotakin. Tässä top3-listani vihaamistani asioista.

Top3: Kirjaston ikkunat
Emäntä epäilee, että olen maailman ainoa kirjastoa vihaava lukukoira. (Käyn lukukoirakeikoilla koululla, joten tämä ei haittaa työskentelyäni.) Ensimmäiset 3,5 vuotta kävelin päivittäin kirjaston ohi ilman ongelmia. Sitten eräänä päivänä puolitoista vuotta sitten säikähdin ikkunassa liikahtanutta varjoa, enkä ole luottanut kirjastoon, sen ikkunoihin tai koko lähiympäristöön sen koommin.
    Jonkin aikaa tehtiin aamulenkki eri reittiä, mutta hassua kyllä, aamuisin mieleni tekee edelleen kirjaston suuntaan, mutta viimeistään nurkalle päästyäni päästän varoitushaukun tai vähintäänkin voffahtelen määrätietoisesti. Haluan usein mennä kirjaston ovelle, vaikka se hirvittääkin minua. Emäntää ärsyttää käytökseni ja hän on yrittänyt siedättää minua, mutta minä en luota niihin ikkunoihin! Joku hirviö siellä sisällä pitää majaa! Ja kun kirjastomonsteri jonakin päivänä tai yönä murtautuu ulos, niin minä olen valmiina ja varoittanut lähitienoota etukäteen.


Top2: Isot, tummat, pystykorvaiset, vieraat koirat
Minä vihaan niitä! Eikä tarvitse olla niin tummakaan. Eikä erityisen isokaan. Eikä niillä korvillakaan aina ole niin suurta väliä. Useimmiten ärsyttävät pystyt, mutta varmaan joskus voi olla luppanatkin. Vihaan silti.
    Kävelevät minun kylälläni niin kuin omistaisivat paikan ja tulevat suoraan kohti. Tuijottavat ja jotkut kehtaavat vielä painaa päätäkin alas hyökkäyksen merkiksi. Ei mitään käytöstapoja! Saan aivan valtavat raivarit, adrenaliini virtaa ja tuntuu kuin voisin repiä kappaleiksi vastaantulijan. Emäntä epäilee, että tietyjen koirien omistajat kylällä luulevat meidän olevan todella äkäisiä mäyräkoiria, kun Mustaa alamaista ei yleensä tarvitse hirveästi houkutella haukkukuoroon.
    Alunperin vihasin vain yhtä epäilyttävää saksanpaimenkoiraa. Sitten jouduin yhtenä viikonloppuna sekä huskyn että toisen saksanpaimenkoiran ja pyreneittenmastiffin ahdistelemaksi. Kaikki isoja koiria ja kahdella kolmesta pystyt korvat. Muuta ei tarvittu. Totesin, että hyökkäys on paras puolustus. Ainoastaan ruoka voi saada huomioni pois uhkaavista koirista, mutta aina Emännällä ei ole lenkillä herkkupaloja taskussa. Vihani rajoittuu myös vain kotikylään. Koiratapahtumissa esimerkiksi en vaivaudu ärhentämään muille.


Top1: Punatakkinen mies
Häntä minä vihaan eniten maailmassa! Kun näen hänet kaukaa, valpastun ja haukahtelen. Jos joudun hänen lähelleen, kilahdan täysin ja yritän raivoisasti haukkuen ja ulvoen käydä hänen kimppuunsa. Pelkkä hänen hajunsa saa minut raivoulvomaan. Joskus haistelen ilmaa pitkään ja aloitan mellakan ja Emäntä on välillä nähnyt silloin Punatakkisen miehen kauempana ja on arvannut hänen kävelleen siitä kohtaa aiemmin.
    Pahinta on, että Punatakkiseen mieheen voi törmätä missä vain ja milloin vain. Toisinaan hän kävelee talomme ohi ja pahimmassa tapauksessa hän on juuri kävellyt kirjaston ohi, kun me menemme aamukävelylle. (Ajatelkaa, jos hänellä olisi vielä iso, tumma, pystykorvainen koira!) Katson tarkkaan muitakin punaiseen takkiin pukeutuneita miehiä ja haukun heillekin toisinaan, mutta kukaan ei saa kiehuvaa raivoani osakseen kuin Punatakkinen mies.
    Kuka hän on? Mitä hän on tehnyt ansaitakseen vihani? Emäntä ei tiedä, enkä suostu paljastamaan. Punatakkinen mies ei koskaan tee elettäkään minua kohti. Hän vain kävelee. Ja minä vihaan häntä.