Syntymäpäivää on kuitenkin mukava viettää. Sain heti aamusta hyytelökakkua. Sitten meidän ystävä ja kaverikoirakollega Snoopy kävi kylässä. Hän oli hauskan innoissaan meidän lelulaatikon sisällöstä. Annoimme hänen ensin leikkiä kaikessa rauhassa, mutta kun hän oli vinguttanut yhtä ja samaa mursua puolisen tuntia, kävin vähän sanomassa, että leikkiminen alkaisi riittää. Siinä oli sellainen pieni jäykkä hetki, mutta ihan ystävinä erosimme kuitenkin. Tai Snoopy olisi oikeastaan halunnut jäädä meille, eikä hän olisi enää suostunut lähtemään oman emäntänsä mukaan, mutta pakkohan hänen oli lopulta lähteä.
Minun pentuesisaruksistani kaksi on jo edesmenneitä, mutta yksi sisko ja veli saavuttivat tänään kanssani virallisen alkavan vanhuuden virstanpylvään. Vaikka tässä vähän on terveyshuolia tullut jo omallekin kohdalle, niin iloisin mielin jatkan kuitenkin kohti mummoutumista, koska mummothan on parhaita!
Miljoona ziljoonaa onnittelupusua ihanalle Lucylle! Kahdeksan on vain hauskannäköinen kiemura, ei sitä ikänumerona kannata pitää. Eikähän se vielä mikään ikä ole. Meikä kun on jo 11v ja kuulemma vieläkin ihan pentu.
VastaaPoistaHehe, hauska video. Lucy syö niin naisellisen sipsusti ja Ronilla on miehekkäät otteet.
Joo eipä näihin ikäasioihin kannata takertua. :)
PoistaEi olla koskaan nähty kuinka sika käy kiinni limppuun, mutta voitaisiin kuvitella, että sanonnan mukaan suunnilleen samoin kuin Roni käy kakun kimppuun. :D
Paljo onnee kaaniille synttärj´sankarille! :) Ikä on vuan numeroeta, sannoovat immeeset. Oekeen ilonen synttärj sulla on kyllä ollunna ku oot suanna kommeen kuakun ja kaverinnii kyllään. Vaekka se nyt äetyhhii sen mursun kansa pellaatummaan vähä liijjalla innolla :)
VastaaPoista(Ukkikoeraks on meekäläestä ruvenna äet kuhtummaan ku täätin kesällä 9v.Ee kuulosta tuo mummokkaa yhtää huonolta...mummut on mukavija)
Kiitos onnitteluista! :)
PoistaSnoopy on mukava kaveri. Kävi vain ilmi, ettei hänellä ollut koskaan ollut tuollaista kumista vinkulelua! Vain karvaisia vinkuja, niin siksi hän innostui mursusta niin paljon. Ilmeisesti tuollainen kuminen vinkulelu saattaa olla hänen seuraava synttärilahjansa. :D
Onnea, Lucy <3 Kakku näyttää herkulliselta, luulen että minullakin olisi ollut vaikeuksia tuollaisen jakamisen kanssa. Mutta minä nyt syönkin aina omat evääni ihan itse, juhlana ja arkena. Ja yleensä tuohon Ronin tyyliin ;)
VastaaPoistaHauska synttärivieras, mutta ymmärrettävästi tuollainen lelun omiminen alkoi ottaa hermoon. Olisikohan pitänyt etukäteen valita vieraalle joutava kapine ;)
Kiitos onnitteluista! :)
PoistaOnko tuo brutaali hotkiminen joku poikien juttu? :D
Hyvä ehdotus lelujen luokittelusta! Ainoa vain, että ne ovat kaikki joutavia kapistuksia, joihin emme itse vaivaudu kajoamaan ellei joku vieras tule ja kiinnostu niistä. :D Silloin ne ovat yhtäkkiä mittaamattoman arvokkaita resursseja!
Synttärimuiskuja sulle, Lucy-neiti! Oot niin ihana.
VastaaPoistaKiitos! :) Niin ootte tekin! <3
PoistaMyöhästyneet onnittelut! Kahdeksan vuotta on just passeli ikä mäyräkoiralle!
VastaaPoistaKiitos! :)
PoistaEi ole ihan aina vuosien varrella ollut aivan itsestään selvää, että tämä ikä koskaan koittaisi, niin on mahtavaa olla vielä hengissä! :D
Ääk, myöhässä ollaan... mutta paljon onnea kauniille ja taitavalle Lucy-neidille toivottaa Hippu, Myttö ja emäntä
VastaaPoistaKiitos onnitteluista! :)
PoistaTaisinkin jo tuon pikakanava Instan kautta onnitteluni lausua, mutta onnea vielä täältäkin tuutista! Kiva lukea, että päiväsi oli varsin onnistunut, oikein kaveribileet (vaikka kaveri olikin välillä vähän rasittava)! Kepeitä kilometrejä sinulle toivotellen!
VastaaPoistaKiitos! :)
PoistaSnoopy on mukava kaveri! Ja hänen luonaan on kiva leikkiä hänen leluillaan. :D