Lenkkejä ja leikkejä

Roni: Tämän viikon teema on ollut lumi. Sitä on tullut joka päivä ja pihan kolaaminen on ollut Emännän jokailtainen iltapuhde. Välillä me ollaan oltu pihalla mukana, mutta... No välillä meidät on sitten laitettu sisälle, kun meillä on vähän erimielisyyttä Emännän kanssa siitä, missä mäyräkoirat voivat viettää aikaansa ulkona ollessaan. Meistä ainoa mielenkiintoinen paikka on autokatos ja Emännästä siellä voi olla vaarallista ja siellä ei tarvitsisi olla. Siinä eivät oikein intressit kohtaa.

Roni: Viikolla ei juuri omaa tietä pidemmäs ehditty. Yhtenä iltana käytiin otsalampun valossa naapurin postilaatikolla kääntymässä. Se on meidän enkat pimeässä lenkkeilyä. Sinnekin Lucy-neitiä sai vähän patistella ja nyhtää hihnasta. Paluumatka tulee keveästi. On toisaalta kyllä alamäkikin...

Hei tästä on mennyt hirvi!

Lauantaiaamuna päästiin vihdoin kunnon lenkille Emännän kanssa.

Jätettiin varmuuden vuoksi Lucy-neitikin kotiin, ettei hänen takiaan tarvitse kääntyä takaisin kesken kaiken. Jopa aurinko paistoi hieman pitkästä aikaa! Upea keli ulkoilla.

Laitetaan väliin vähän hihnakuviakin, ettei tule sellainen väärinkäsitys, että täällä ihan valloillaan juoksenneltaisiin ympäri kyliä. Tuossa omalla tiellä irrotellaan vähän hihnatta, kun meidän talo on ainoa talo sen tien varressa, joten liikennettä ei juuri ole. Pääasiassa kuljetaan ihan tavallisen koiran tavoin narussa, mutta silloin kuvaaminen on hankalampaa, niin usein tulee kuvia joko alkumatkasta tai loppumatkasta omalta tieltä...

Häh? Näenkö oikein? Hiihtääkö tuo ihminen meitä vastaan tietä pitkin?

Roni: Kylätiekään ei ole kovin vilkkaasti liikennöity. Oltiin 1,5 h kävelyllä ja ainoat vastaantulijat olivat eräs pariskunta, jotka olivat lähteneet tielle hiihtolenkille. Illalla kävimme kirkonkylällä ja kun tulimme parin tunnin jälkeen takaisin, olivat ainoat auton jäljet tiellä meidän automme jäljet. Täällä on sellainen mukava oma rauha!

Erään muutoksen Emäntä on huomannut meidän käytöksessämme täällä maalla asumisen myötä: me olemme alkaneet taas leikkiä enemmän yhdessä. Siihen voi olla sellainen selvä syy, että aiemmin meillä ei ollut paikkaa, jossa leikkiä. Sisällä ei oikein sopinut leikkimään ja meitä on aina enemmän rohkaistu sisällä rauhalliseen oleskeluun. Kerrostalon pihalla ei juurikaan oltu irrallaan ja hihnassa riehumistakin on aina yritetty hillitä. Koirapuistossa oli niin kiire tutkia, ketä kaikkia siellä on käynyt, eikä se ollut meidän oma turvallinen reviirimme, joten ei siellä oikein osannut käydä hippasille. Nyt kun on tämä mainio oma piha, jossa voi tallustella kiireettä irrallaan, on enemmän tilaisuuksia käydä pikku painiskeluihin. Huomion arvoista on myös se, että yleensä leikkialoite tulee Lucy-neidiltä. Hän alkaa tökkiä ja näykkiä minua ja olenhan minä yleensä aina valmis pieneen leikkituokioon.

Roni: Kuten jo mainitsin, niin mekin pääsimme tänä iltana mukaan kauppareissulle. Emännän mukaan meidän oli aika päästä käymään kirkonkylällä kävelyllä, ettemme aivan metsittyisi.

Hetkinen... Tämän tienhän minä tunnen melkein kuin omat tassuni!

Lucy: Ihanaa! Maailmassa on vielä katuvaloja!

Kylä näyttää olevan entisensä...

Tästä käännytään vanhaan kotiin!

Roni: Se oli pettymys, ettemme palanneetkaan enää vanhaan kotiin. Ilahduimme valtavasti, kun olimme tutussa paikassa ja jalat veivät tuttua iltalenkkitietä kevyesti, mutta sitten kaikissa kotiin vievissä risteyksissä Emäntä nyhti meitä vain eteenpäin ja lopulta palattiin autolle, hän pakkasi meidät kyytiin ja ajettiinkin pimeän läpi uuteen kotiin.

Mutta kyllä me täällä taas pihalla ilahduimme, että olemme saapuneet kotiin!