Minä tietenkään en ollut käynyt siellä ennen, joten heti autosta hypättyäni halusin suureen ääneen kertoa kaikille, kuka olen uroksiani.
Taisin tuota minäkin vähän innostua kommentoimaan kaupunkilaista elämäntapaa. Emännän veli siis taisi kuulla saapumisemme ja tuli kantamaan tavaroita sisälle.
Ruuan jälkeen käytiin pienellä kävelyllä keskustassa olevan järven rannalla ja taidettiin kokea siinä puolen tunnin sisällä enemmän kuin kotona kuukaudessa. Ohitse vilahteli koko ajan pyöräilijöitä ja juoksijoita ja ihmisiä, joilla oli kengissä pyörät. Myös koiria tuli vastaan ja muista piti mennä ohi, mutta mäykkyjä saatiin sentään tervehtiä. Yksi karkkarinarttu meinasi käydä Mustan alamaisen kirsuun kiinni, kun se työnsi nenäänsä liian lähelle.
Ei se minua haitannut. Minä olen Lucy-neiti oppinut sinun kanssasi, että narttujen kanssa täytyy olla nopeat refleksit.
On yksi asia olla kylässä vieraassa paikassa ja toinen asia olla YÖTÄ vieraassa paikassa. Siitä talosta kuului niin kummallisia ääniä, että piti olla vähän valppaana koko ajan. Tuli ehkä vähän haukahdeltuakin, vaikka se onkin sisällä kiellettyä. Varsinkin öisin.
Aamulla ihmiset pyöriskelivät ja pakkailivat tavaroita ja mekin oltiin aika levottomia, kun näytti siltä, että johonkin tässä ollaan menossa ja aina on se pieni pelko, että pääseekö koirat mukaan. Tällä kertaa onneksi päästiin. Tosin täytyi mennä taas autolla. Emännän lisäksi mukana oli siis kolme ihmistä ja kahden näistä kanssa oltiin takapenkillä. En meinannut millään saada hyvää asentoa.
Perillä selvisi, että kyseessä on metsälenkki. Mikäs sen mukavampaa! Ihmiset laittoivat isot reput selkään ja sitten lähdettiin kävelemään.
Ja käveltiin. Ja käveltiin. Ja käveltiin ja käveltiin...
Lopulta hetkeksi pysähdyttiin jonkin talon pihalle ja ihmiset keittivät kahvia. Me ajateltiin, että tämä talo kuuluu nyt meille ja kun sinne tuli muita ihmisiä, me yritettiin ajaa ne haukkumalla pois. Emäntä oli vihainen ja yritti koko ajan kieltää haukkumasta. Mutta ei sille voi mitään. Haukku on niin kuin hikka. Vaikka sulkee suun, niin se hytkähtelee ja ynähtelee ulos kurkusta silti, jos tilanne on vahtimista vaativa.
Minusta me toimittiin ihan oikein. Kukaan ei tullut lähellekään ja ihmiset saivat juoda kahvit rauhassa.
Sitten taas jatkettiin matkaa. Emäntä nauroi, että Musta alamainen on mäyräkoirien paimentavaa sukua, kun sen piti koko ajan tarkistaa, että kaikki ovat mukana.
Me koirathan olemme sitä varten, että pidämme huolta ihmisistä!
Eihän siinä muuten mitään vikaa ollutkaan, mutta hihnat olivat koko ajan sotkussa, kun sinun piti toisaalta johtaa joukkoa ja toisaalta käydä hyppäämässä jokaista vasten tarkistamassa, että kaikki oli kunnossa.
Jonkun ajan päästä pysähdyttiin jonkun järven rannalle, kun ihmiset halusivat ottaa reput vähäksi aikaa pois. Emäntä pohti, jokohan mäykyt ovat loppu koko päivän kävelemisestä. Mitä vielä! Päästiin vähäksi aikaa hihnoista ja uitiin ja rallitettiin ympyrää niin, että maa pölisi. Meillähän ei ollut isoja, painavia reppuja mukana. Me olimme ihan tavallisella metsälenkillä.
Illan tullen saavuttiin tällaiseen paikkaan:
Emännän repusta löytyi meidänkin raksuja ja saatiin ekstra-annokset, kun mittakuppi ei ollut mukana.
Paistettiin makkaraa ja lettuja. Ensin jaksettiin vielä leirissäkin painia ja uida, mutta vähitellen alkoi ramaista. Karu totuus alkoi myös vähitellen valjeta: täältä ei lähdettäisikään mihinkään mukavalle sohvalle, vaan tänne jäätäisiin yöksi. Viimeistään telttojen pystytys sen todisti.
Minä en edes tiennyt, että ulkonakin voi nukkua yöllä! Mutta ei se minua haitannut. Kömmin vain teltan nurkkaan ja nukahdin saman tien.
Niin minähän siis olen ollut teltassa yötä. Mutta. Ensimmäisellä kerralla Emännällä oli mukana tavallinen patja. Toisella kerralla olin Emännän vanhempien kanssa ja minulle oli teltan eteisessä kori, jossa oli tyyny (ja lopulta nukuin yön autossa, kun vartiointihaukkuani kyljellään korissa ei arvostettu). Nyt huomasin hyvin pian, että teltassa ei ollut mitään PEHMEÄÄ, jonka päällä nukkua! Tarkoitus oli muka nukkua kostean pyyhkeen päällä. Koko yö meni hyvän asennon etsimiseen. Aina kun pääsin kiipeämään Emännän jalkojen päälle ja sain vihdoin unta, hän vaihtoi asentoa. Lisäksi luonnosta kuuluu todella omituisia ääniä öisin.
Heräsin välillä omaan murinaani, kun alitajuntani varoitti minua jostain lähellä toitottavasta linnusta tai puun rasahduksesta. Emäntä on rohkein tapaamani ihminen! Hän vain makasi paikallaan ja yritti nukkua, vaikka koko uhkaava luonto oli aivan siinä verkko-oven takana.
Aamulla alkoi jo vähän tuntua siltä, että eikö tämä painajainen koskaan pääty. En ollut päässyt sohvalle vuorokauteen kunnollisesta sängystä puhumattakaan.
Sain sentään istua samalla penkillä ihmisten kanssa. Kun aamupala oli syöty, ihmiset laittoivat taas reput selkään ja taas käveltiin.
Minusta oli kiva kävellä. Sillä tavalla aina pitäisi siirtyä paikasta toiseen eikä millään autolla. Päivä oli kyllä jo todella kuuma, mutta onneksi vettä oli vähän väliä tarjolla kahlattavaksi ja juotavaksi. Lopultahan myös ihmiset menivät uimaan tällaisessa paikassa:
Toisena päivänä matka oli paljon lyhyempi. Päätepisteessä ihmiset tekivät taas ruokaa ja me oltiin Mustan alamaisen kanssa ihan:
Oltiin kuulemma kävelty kahdessa päivässä n. 20 km. Hyvin jaksettiin, mutta kun lopulta illalla pääsi omalle sohvalle, niin tuntuihan se aika hyvältä. Ja tuntuu edelleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti