Koiranpäivät

Muutamana viime päivänä meillä on ollut koiranpäivät. (Vähän niin kuin kissanpäivät, mutta koirilla...) Sunnuntaina käytiin pitkällä kävelyllä Emännän kanssa. (Sateessa tosin, mutta menköön nyt. Oli kuitenkin kivaa, kun käytiin metsässä.) Kävelyllä Emäntä totesi, että nyt on mustikka-aika.

Mustikoiden säilöminen alkoi tällä kertaa tärkeimmästä ja parhaalla mahdollisella tavalla eli pakastimeen piti järjestää tilaa marjoille. Ja tilaa veivät meidän rustoluut.

Lucy ja rustoluu kevät 2013

Roni ja rustoluu kesä 2015

Rustoluut ovat suurta herkkua. Niin suurta, että annamme luun levätä sängyssämme ja menemme ennemmin itse nurkkaan nukkumaan.

Maanantaina oltiin sitten 3,5 h metsässä. Emäntä poimi mustikoita ja me vartioimme ämpäriä. Ja söimme mekin jonkun mustikan.

Ronille Emäntä tarjosi mustikoita aluksi kädestä.

Minulle riitti, kun Emäntä muistutti vain, mistä niitä mustikoita sai.

Sen jälkeen osasinkin jo poimia omat mustikkani.

Muutaman kerran yritin kiivetä Emännän syliin, kun hän oli mättään vieressä kyykyllään, mutta sillä tavalla ei kuulemma tule marjojen poimimisesta mitään. Olen kuulemma metsästyskoirarotua ja minun pitäisi sietää metsässä olemista. Ja onhan se mukavaa. Sieltä varvikosta vain ei tällaisella alle 30 cm säkällä näe kovin kauas. Ja muurahaiset purevat tassuja.

Maanantai-iltana käytiin vielä leikkimässä pitkästä aikaa Doriksen kanssa. Nuorempina olimme Doriksen kanssa parhaat ystävät, mutta nyttemmin Doris on aika napakka emäntä ja välillä meillä meinaa vähän tulla erimielisyyksiä, mutta hänellä on aina herkkuja levällään joka paikassa ja niistä hän ei ole niin turhan tarkka, niin hänen luonaan on edelleen mukava vierailla. Mustaa alamaista hän juoksuttaa välillä pitkin pihaa oikein urakalla ja sitä on myös hauska katsoa.

Kuva ei ole ihan tuore, mutta Doris on yhä samanlainen.

Tänään käytiin päivällä pelaamassa frisbeegolfia. Mustalla alamaisella on ehkä tästä enemmän kerrottavaa. Minuun ei kuulemma voi enää täysin luottaa, joten minua vedettiin perässä pitkin pusikkoa flexissä ja se ei ollut kovin hauskaa, mutta Roni sen sijaan on vielä golden boy.

Minusta frisbeegolf on aivan MAHTAVA laji! Ihmiset heittävät frisbeetä ja minä juoksen täysillä perässä! Ja sitten minä juoksen täysillä ympyrää niin kauan, että löydän frisbeen tai ihmiset huikkaavat, että ovat jo löytäneet ja heittävät uudestaan. Ja sitten minä taas juoksen! Ideana olisi, että minä kävisin näyttämässä, että missä frisbee on, koska tuo rata on todella pusikkoinen eikä siellä kovin paljoa muita pelaajia ole näkynytkään, ja frisbeetä ei saisi siis ottaa suuhun, vaan pitäisi vain juosta sen luo ja pysähtyä siihen, mutta kyllä minä välillä saatan muutaman metrin sitä ensin suussani kuljettaa. Tänäänkin Emäntä oli jo hylkäämässä yhden frisbeen metsään, kun sitä ei millään meinannut löytyä ja hän oli jo monta kertaa sanonut: "Roni etsi frisbee! Missä frisbee?", kun sitten yhtäkkiä minä löysinkin sen ja seisoin väylän vieressä frisbee suussani. Sain valtavat kiitokset! Ja sitten taas juostiin...

No niin. Eiköhän tuo riitä. Sinä olet juossut metsässä ympyrää täysillä. Ymmärrettiin jo.

Tuon parituntisen retken lisäksi tänään saatiin vielä olla yli kaksi tuntia metsässä iltakakkalenkillä, kun Emäntä päätti vielä ihan pikkuisen kerätä mustikoita.

Joskus täytyy käyttää tätä pitkää selkää hyödykseen, jos haluaa nähdä kauemmas.

Kuten huomaatte, niin viime päivinä ulkoilun määrä on ollut mukavalla tasolla. Ulkona oleminen on sitä oikeaa koiran elämää!