Déjà-vu

Rally-toko perjantaina, Ninni ja Roosa, talviverkot ja pitkä lenkki lauantaina, sauna, köllöttelyä, sunnuntaina Ronin koirakoulu. Eikö tämä vasta tapahtunut viime viikonloppuna?

No me koirat kyllä tykätään siitä, että asiat menee samalla tavalla, ettei se haitannut lainkaan. Päinvastoin oli mukavaa viettää taas aikaa Ninni Nöpönenän ja Roosa-tädin kanssa. Ja Emännän pentuesisaruskin oli paikalla. (Vai ovatkohan he ihan samasta pentueesta? Ihmisillä kai aika harvoin tulee monta pentua samalla kertaa.)

Rally-tokossa oli taas mukavaa. Emäntä sähläsi vähän enemmän kuin viime viikolla, mutta minä tein kaiken, mitä käskettiin. Joissain näissä kylteissä on niin paljon nuolia eri suuntiin, että Emännän täytyy lukea huolella, mitä kummankin pitää tehdä. Kuvan kyltti on sieltä helpoimmasta päästä kuitenkin.

Jäällä juoksentelu oli hauskempaa tänä viikonloppuna, koska oli pakkasta ja jäällä ei ollut vettä. Emäntäkin sai kokea verkon. Ei ollut kuulemma hääppöinen kokemus, kun ei tullut kalaa.

Juostiin Ninnin kanssa kuin tuuli.

Ninni

Roosa-täti

Miten sinulla on noin hullu ilme, Roni!

Me aikuiset emme jaksaneet myllätä ihan niin paljoa, kuin nuo juniorit.

Jäällä juoksentelun jälkeen lähdettiin hiihtolenkille. Yksi hyvä puoli tarpeeksi korvessa asumisessa on se, että koiratkin saavat olla mukana hiihtämässä. Emäntä otti mukaan repun kuulemma varmuuden vuoksi. Hän epäili, että minä en jaksaisi juosta koko matkaa mukana! Reppua jopa testattiin sisällä ennen lähtöä. Kuinka nöyryyttävää. Emäntä sanoi, että hän oli lukenut metsästyskoirista, että joskus aikaisemmin luolakoiria kannettiinkin metsästysreissuilla mukana repussa. Jos kettu pakeni luolaan, laitettiin luolakoira perään ja kun kettu tuli ulos luolasta, jatkoi ajokoira taas ajoa.

Vähän matkaa hiihdeltyämme tapasimmekin metsästäjän. Karkkari-kollegamme Urho oli siellä ajamassa jänistä. Muuten saimme juoksennella vapaana, mutta tuosta kohtaa mentiin hihnoissa. Riitti kuulemma, että yksi mäykky oli ajossa. Vähän matkan päästä tosin Urhokin tuli meitä tervehtimään, mutta hän jatkoi kiltisti työskentelyään. Hänen isäntänsä varmaan kuuli Emännän kiljahduksen: "No nyt se Urho on täällä!", ja käski varmaan kaiuttimesta Urhon takaisin jäniksen jäljille.

Minäkin jaksoin ihan hyvin hilppaista vajaan 7 kilometrin lenkin. Vähän putsattiin tassuja välillä. Roni ja Ninni ovat juuri tutkimassa jälkiä ojassa.

Reippailun jälkeen löylyt maistuivat, samoin iltaruoka. Sitten sohvilla ja lattioilla lojui taas rauhallista karvakansaa.

Tänä aamuna kävimme kylässä Remun loma-asunnolla. Remu itse ei ollut paikalla, mutta hänen talonmiehensä asustelee talossa ympäri vuoden, jotta paikat ovat sitten siisteinä ja lämpiminä, kun hän saapuu taas lomanviettoon. Tosin hiirilelunsa kanssa hän ei enää pääse lomaa viettämään. Joskus aiemmin olikin puhetta siitä ikävästä tapauksesta, jolloin Lucy-neiti vahingossa tappoi hiiren. No minä viimeistelin sen lelun nyt roskalaatikkokuntoon.

Välillä lelu vielä tärisi jännittävästi. Juuri kun luulin tappaneeni sen ja kierin voiton merkiksi raadon päällä, se alkoikin vielä täristä vähän.

Minä varastin hiiren Lucy-neidiltä ja juoksin se hampaissani pakoon pitkin taloa.

Ja sitten hiiren sisukset turskahtivat ulos.

Emäntä sanoi, että olisi hauska ostaa meillekin tuollainen tärisevä kissanlelu, mutta koska leikkimisaika sillä olisi 2-5 minuuttia, niin se olisi hänestä vähän rahan tuhlausta. Ehkä hän voisi ostaa meille oikeita hiiriä. Saisikohan sellaisia halvemmalla?

Sää muuttui tänään aika kurjaksi ja jouduin käymään koirakoulussa vesisateessa. Ensin yritin taas vähän haukkua kaikille. Sitten pyristelin hihnassani sinne tänne, yritin nuuskia koko ajan maata ja lopuksi kävin istumaan selkä kaikkia muita koululaisia päin, kun en enää jaksanut olla heistä kiinnostunut. Minä opetan Emäntää iloitsemaan pienistä asioista, kuten että käänsin kerran pääni häntä kohti yhdessä ohitusharjoituksessa, kun hän sanoi vastaantulijan kohdalla "Ohi!" ja istuin suoraan liikkeestä, kun pysähdyimme, ja juoksin suoraan hänen luokseen luoksetuloharjoituksessa. Kaiken häsläämisen ja nenä maassa vitkastelun jälkeen tätä kutsutaan "edistykseksi". 
No minä en olekaan mikään toko-koira. Minä olen vain maailman paras Roni.