Ensin otettiin vähän juoksukuvia. Minä otin vauhtia oikein laajalla kaarella, mikä Emännästä vähän näytti jälkien hakemiselta. Tulin kuitenkin aina kutsusta takaisin, niin sain olla irrallani.
Sitten minä pönötin milloin minkäkin kiven ja kannon nokassa ja Emäntä ryömi hangessa hakemassa parasta kuvakulmaa. Jostain tuli kuitenkin kiinnostavia hajuja, joten kovin montaa kuvaa naamastani ei tullut. Tässä muutama onnistuneempi:
Minustakin yritettiin ottaa pönötyskuvia, mutta ei oikein huvittanut olla paikallaan. Minkäpä minä luonnolleni voin...
Näiden jälkeen Emäntä pakkasi kameran laukkuun ja matka jatkui. Yhtäkkiä Emäntä heittääntyi Mustan alamaisen kaulaan ja alkoi maanitella minua luokseen kovasti kehuen ja leperrellen. Arvasin heti, että jotain on vialla ja valpastuin. En tiennyt, mistä oli kyse, joten annoin Emännän raahata Mustan alamaisen luokseni ja ottaa minusta kiinni. Sitten hän laittoi hihnamme kiinni, nousi ylös ja saman tien muutaman kymmenen metrin päästä polun yli loikkasi peuraperhe!
Minä en ymmärrä Emännän metsästyskäyttäytymistä! Se ei jotenkin sovi ollenkaan yhteen meidän metsästyskäyttäytymisemme kanssa. Minulla ainakin kaikki vietit huusivat, että nyt täysillä perään ja niin minä teinkin, kunnes ajo tyssäsi kahden metrin päähän hihnan loppuessa. Peuraemo vasansa kanssa olisi muuten saanut elämänsä kyydit!
Kuvaa tapahtuneesta ei tullut, kun kamera oli laukussa, peurat katosivat männikköön alle minuutissa ja Emäntä tuli kenkämäkeä kalliolta luisuen täysiä kiskovan mäyräkoiravaljakon perässä. Mutta hienoja eläimiä! Kyllä olisi upeaa joskus päästä sellaisia ajamaan.
Loppulenkki tassuteltiin hihnoissa. Emäntä yritti koko ajan kuikuilla, josko peuroja vielä näkyisi ja niin yritin minäkin.
Kotipihaa kohti tullessa painittiin vähän Lucy-neidin kanssa, mutta kuten usein nykyisin, niin tänäänkin tuntui, että lenkki loppui liian aikaisin, enkä minä olisi vielä halunnut sisälle.
Me oltiin lenkillä kaksi tuntia. Ja tämä oli puolen tunnin aamulenkin jälkeen toinen ulkoilu.
No niiiin mutta silti... Minä olisin vielä halunnut olla ulkona. Leikitkin oli kesken. Miksei meillä voi olla sellaista ulkotarhaa pihalla, niin kuin Ninnillä ja Roosa-tädillä?
Me asutaan kerrostalossa! Ei koira voi jäädä kerrostalon pihalle yksin ulkoilemaan. Minä en ainakaan jäisi...
Onpa teillä ollu mahtispäivä! Vapautta ja peuroja ja onnistuneita kuvia. Wau!
VastaaPoistaTota noin niin, Roni, me kyl ymmärretään sua täydelleen, tommosta vastahankosuutta joskus ilmenee meilläkin, ku pitäs mennä sisään, vaik ulkona olis niin paljo viäl tekemistä. Joo.
Helpottavaa kuulla, että tätä tapahtuu muuallakin! Emäntä on välillä meidän kanssamme ihmeissään, kun toinen ei halua ulos ja toinen ei halua sisälle...
PoistaHaha aikamoiset lenkkijuntturat kun ei huvita lopettaa leikkejä :)
VastaaPoistaLiukkaalla säällä tuo ei toimi niin hyvin, kun kylki luistaa maassa. Kun asfaltille heittääntyy kymmenkiloiseksi ankkuriksi, niin meno tyssää siihen. Emäntä ei raaski raahata. Ulkona on vain niin kivaa!
PoistaMahtavaa, että näitte peuroja. Mä ymmärrän kyllä hyvin teidän metsästysviettinne, mutta yhtä hölmösti meilläkin ihmiset käyttäytyy. Mulla on onneksi sellainen kunnon vyö äipän vyötäröllä, jolla pääsee vähän juoksemaan, mutta kyllä se aina lyhyeen loppuun, kun äipän paino alkaa tuntua. Inhottavaa! Mekin oltiin eilen kaksi tuntia ulkona ja iltapäivällä vielä tunti. Tänään on takana jo sellainen 1½ tunnin lenkki.
VastaaPoistaOikein ihanaa ystävänpäivää blogikamuille toivottaa Eka
Lenkkeily on kyllä parhaita asioita, joita voi lemmikkikoiran elämään kuulua! Hyvää ystävänpäivää teillekin äipän kanssa!
Poista