Se, mikä tekee mäyräkoirista mielenkiintoisia jäänmurtajia, on useat erilaiset ihmisryhmät, joihin mäykky vetoaa. Koska mäyräkoira on melko yleinen rotu Suomessa, todella monilla ihmisillä on mäykkykokemuksia ennestään, ja niitä muistellaan mielellään mäyräkoiran omistajalle. (Joskus tuntuu, että olen ainut ihminen, jolla ei ollut kokemusta mäyräkoirista ennen omia koiria. Melkein kaikilla muilla on ollut mäykky lapsena/vanhemmilla/sedällä/enolla/kummilla/naapurilla jne.)
Pieni, söpö, luppakorvainen hauveli vetoaa lapsiin. Monet pienet rukkaset ovat ojentuneet meitä kohti, kun "söpöt hauvat" kulkevat ohi. Pieni koira ei pelota lapsia, vaan he polvistuvat luottavaisesti "makkarakoiran" viereen.
Pieni koko ja söpöys vetoaa myös eri-ikäisiin naisiin. Mäyräkoiria tervehditään oli henkilö sitten työmatkalla, iltalenkillä, kauppareissulla, muuten vain jaloittelemassa rollaattorin kanssa tai menossa baariin. Kerran harhautimme vahingossa erään muistisairaan, kun hän unohti seurata hoitajaansa ja kulkikin sen sijaan iloisesti heiluvien huiskuhäntien perässä. Onneksi hän lähti yhtä mielellään seuraamaan huiskuhäntiä uudestaan, joten johdattelimme hänet takaisin oikeaan suuntaan. Vanhat ihmiset juttelevat mielellään niitä näitä satunnaisen ohikulkijan kanssa ja juttu on helppo aloittaa mäyräkoirasta. Kuljemme usein lenkillä kehitysvammaisten asuntolan ohi ja sieltä huudellaan myös hyväntuulisia tervehdyksiä "pienille koirille".
Onneksi koiratarinoihin ei kyllästy koskaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti