Minä kävin viime viikolla eläinlääkärissä. Ensin olin uteliaan kiinnostunut paikasta varsinkin, kun kuulosti, että edellinen asiakas söi huoneessa jotain. Kun siis vuoroni tuli, ryntäsin suoraan tutkimushuoneeseen. Pöydälläkin olin vielä ihan rauhallisesti siihen asti, kunnes eläinlääkäri tuikkasi neulan tassuuni. Vaikka Emäntä piti minua kiinni päästä ja pyllystä, niin onnistuin riuhtaisemaan itseäni vähäsen ja tunsin voittaneeni. Samalla tunsin myös hieman kipua etutassussani ja sieltä valui verta. Eläinlääkäri laittoi minulle laastarin, vaikka olisin voinut nuolla haavan puhtaaksi itsekin.
Riemuitsin voitosta liian aikaisin ja tällä kertaa Emäntä kahmaisi minut tiukkaan syleilyyn ja eläinlääkäri otti verikokeen toisesta tassusta. Tällaisella vahvalla rodeokoirallakaan ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin antautua, mutta en kestänyt katsella näytteenottoa, joten suljin silmäni. Lopuksi sain vielä puruluun, mutta voitte kuvitella, että kiinnosti todella paljon siinä tilanteessa, kun kumpaankin tassuun on tökätty.
Olen aina tiennyt, että meidän mäyräkoirien uloste on hyvin arvokasta, koska Emäntä kerää sitä niin uskollisesti talteen, mutta tällä kertaa kakkani sai erityiskohtelun. Emäntä poimi sitä minigrip-pussiin ja lähetti sitä postissa johonkin. Täytynee ehkä harkita tästä eteenpäin vähän tarkemmin, mihin näin tärkeää ja ainutlaatuista kakkaa tiputtelen!
Kaikki nämä toimenpiteet johtuvat siis siitä, että Emännän mielestä olen liian laiha, ja nyt yritetään selvittää syytä siihen. Minusta Emäntä on vain tottunut Lucyn tanakkaan olemukseen ja hän vertaa minua turhaan Lucy-neitiin. Ei ole minun vikani, että Lucy-neiti on sellainen paksukainen.
(Hei! Minä en ole paksu! Minulla on vain hyvin kehittynyt eturinta! Ja kyljet. Ja lantio.)
Mitään erityistä syytä ei ole kuitenkaan löytynyt, mutta ilmeisesti saan jotain uutta huippuruokaa tällä viikolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti