Lucy-neiti Etsivä - Kuuma jälki

Olin loikoillut toimistoni sohvalla päiväkaupalla. Musta alamainen kuului järjestelevän jotain mappeja toisessa huoneessa, sen kun on niin vaikea olla pitkiä aikoja toimettomana. Olin juuri aikeissa kääntää kylkeä ja aloittaa alusta unen, jossa juoksen paksun jäniksen perässä metsässä, kun vaalea tsirpukka hönkäsi toimistoon. Sillä olisi mulle keissi.

Mä kuuntelin tsirpukkaa selälläni maaten, kun se selitti oudosta katoamisesta, johtolangoista ja tuoreista jäljistä, joita se haluaisi lähteä seuraamaan, mutta tarvitsisi siihen ammattilaisen apua. Tsirpukka puhui niin nopeasti ja niin kiihtyneenä, että mun ajatukset väkisin karkasi välillä illalliseen, jonka aika olisi jo ollut, mutta sen verran mä seurasin, että jotain oli kadonnut ja se jokin pitäisi löytää hinnalla millä hyvänsä.

Tsirpukka ei oikein osannut sanoa, pystyisikö se kunnolla korvaamaan mulle mun näkemän vaivan, mutta ehkä mulla oli ollut liian tylsää liian kauan. Tai mä halusin ärsyttää Mustaa alamaista. Tai mä halusin vaan olla tsirpukalle mukava, mutta mä otin sen keissin.

Seuraavana aamuna mä kaduin välittömästi, että olin luvannut lähteä mukaan. Tsirpukka herätti mut kesken unien ja mä en ollu tyytyväinen.

Aamuruuan jälkeen mä kuitenkin vähän piristyin ja ajattelin, että vaikkei keissi ratkeis, niin pääsisin mä ainakin pois toimistolta ja vähän tuulettamaan ajatuksia. Älkää käsittäkö väärin. Musta alamainen on hyvä kollega ja me ollaan yhdessä hyvä tiimi, mutta kaikki tarttee joskus myös omaa aikaa. Tai tässä tapauksessa omaa aikaa jonkun tsirpukan seurassa.

Autossa tsirpukka oli aika vaitonainen. Se vaihteli radiokanavaa ja tyytyi lopulta johonkin mummokanavaan, kun ei osannut käyttää laina-auton radiota kunnolla.

Perillä oli täys hässäkkä päällä. Tutkinnassa oli mukana jo lukuisia muita yksiköitä, ja kun mun papereita ja sirua tarkistettiin, mä yritin jo pakittaa vähän, mutta tsirpukka oli kovana. Nyt ei enää käännytä takaisin. Mä menin autoon muka tekemään järjestelyjä ennen tosi toimia, mutta oikeesti mä köllähdin etupenkille jatkamaan uniani. Annoin tsirpukan hoitaa taustatietojen keruun, kun se mut tänne oli ruokapalkalla houkutellutkin. Ja sitä paitsi nää keissit on aina niin erilaisia. Mä en tykkää hirveesti pähkäillä etukäteen. Mä meen paikalle ja improvisoin tilanteen mukaan.

Jonkun ajan kuluttua tsirpukka tuli häiritsemään mun meditaatiota (eli nokkaunia). Nyt piti mennä muka kaikkien yhteen paikkaan johonkin alkubriifaukseen. Kun oltiin kaikki paikallaan, kajahti yhtäkkiä jossain lähellä laukauksen ääni. Se herätti mut. Jos mä olin siihen asti suhtautunut jotenkin vähän välinpitämättömästi tsirpukkaan ja tähän keissiin, niin nyt mä tajusin, että on tosi kyseessä. Keissi alkoi käydä koko ajan vakavammaksi. Ja mielenkiintosemmaksi!

Vihdoin lähdettiin autolla matkaan. Me ajettiin jonkun aikaa ja aluksi oli tietenkin kyttäyskeikka. Joku vieras dude tuli tsirpukan kyytiin ja ne hävis sitten melko pitkäksi aikaa autolta. Mä jäin autoon kytikseen. Kuuntelin tarkasti kaikkea ympärillä, mutta mitään, mikä olisi paljastanut yksityiskohtia katoamismysteeriin liittyen, ei kuulunut.

Useamman tunnin jälkeen tsirpukka siirsi autoa. Sen syke oli noussut ja mä aavistin, että sitä jännitti. Mä tulin autosta ulos. Me lähdettiin metsään. Mä etunenässä, tsirpukka, vieras dude ja vielä joku toinen leidi peesarina. Mä tiesin jo ennen paikalle saapumista, mitä siellä olisi edessä: verta.

Verijälki alkoi painaumasta sammalikossa ja jatkui siitä syvemmälle metsään. Mä johdatin joukkoa jälkeä pitkin rauhalliseen tahtiin, koska mä en halua rynnätä mihinkään ansaan päätä pahkaa. Jonkun matkan päästä jälki kääntyi jyrkästi ja me seurattiin sitä.

Jo autosta noustessa me oltiin havaittu, että metsästä kuuluu moottorisahan ääni. Nyt sahan ääni voimistui voimistumistaan. Yhtäkkiä jäljen vieressä oli kypäräpäinen hahmo! Mä jähmetyin siihen paikkaan ja porukka jäi mun taakse. Mä en osannut sanoa, liittyikö tää tyyppi keissiin, ja ekaa kertaa elämässäni, mä en tienny, mitä tehdä. Mä tuijotin hahmoa ja se puhui mulle. Vähitellen alkoi valjeta, että se tyyppi oli vaan väärään aikaan väärässä paikassa, eikä se tiennyt tästä katoamisjutusta mitään, mutta jotenkin mua arvelutti vielä, että päättysköhän tää homma sittenkään hyvin.

Lopulta tsirpukka sano, että me voitas jatkaa matkaa. Että tää tyyppi oli vaan sattumalta tullu alueelle. Mä lähdin jatkamaan matkaa. Kypärätyyppi oli sotkenut jälkeä jonkin verran kävellen ja puita kaataen ja mä epäilin jo tarkoituksellista sabotaasia. Tsirpukka tuntui hermostuneelta. Se varmaan pelkäsi, että koko keissi jäisi ratkaisematta tämän takia. Mut mikä ammattilainen mä oisin, jos sotkeentuisin ensimmäisiin metsurisaappaan jälkiin! Mä selvitin sen ryteikön ja siitä jälki jatkui taas ihan normaalina. Tai melko normaalina. Mä löysin nimittäin pääkallon!

Pääkallo kuului kuitenkin johonkin eri keissiin, koska tuoreempi jälki kulki sen yli ja kulman jälkeen me jatkettiin taas matkaa. Välillä mun täytyi käydä jäljen sivussa tarkastamassa melko houkuttelevia jätöskasoja, mutta mä maltoin mieleni. Tsirpukka ei varmaankaan tarvinnu nyt hirveä, vaan sen jonkin, joka oli hukassa tän jäljen päässä.

Mulla alkoi olla jo todella kuuma, koska ilma oli lämmennyt auringon myötä lähes kesäisen kuumaksi. Mä hyppelin heinikossa eteenpäin ja mietin, että mä läkähdyn pian. Samalla mä tiesin, että mä en pysty jättämään tätä keissiä enää kesken, koska mä olin jo niin pitkällä ja tuntui, että ratkaisu oli ihan mun kuonon ulottuvilla. Musta tuntui, että mä haistoin jo tuoreen veren, ja kun tarkemmin ajattelin, niin niinhän mä haistoinkin. Ihan mun nenän edessä maassa makasi vihdoin se kadonnut peuransorkka. Mä olin niin tyytyväinen itseeni, että nuolin sen verestä puhtaaksi ja sitten nostin sen vielä pois löytöpaikastaan ja iskin siihen hampaani kunnolla. Mokoman palasen takia, mä olin rämpiny kuumassa metsässä lähes puoli tuntia.

Tsirpukka oli ikionnellinen, kun kadonnut sorkka löytyi ja me ajettiin takaisin pääpaikalle, jossa me hengailtiin vielä koko päivä. Mä hengailin aika paljon autossa. Lopulta tsirpukka tuli myös ja kertoi, että mä olin saanut rohkeudesta ja taidoistani ykköspalkinnon. Jotenkin tuntui, että tsirpukka oli palkinnosta ehkä onnellisempi kuin mä. Mä olin vaan tyytyväinen, että taas yksi keissi oli ratkastu ja kaikki oli selvinny ehjänä takaisin metsästä. Ja että kotona mua odotti vihdoin iltaruoka.