perjantai 3. kesäkuuta 2016

Ilmaiskuja ja vesipetoja

Tänä aamuna lokki meinasi käydä minun kimppuuni! Se lensi metrin päästä kirkaisten. Ja sitten vielä uudestaan. Mutta en minä siitä hämääntynyt. Tuumasin sille vain, että tulepa vielä kerran niin nappaa siivestä kiinni! Ei uskaltanut tulla enää.

Näinköhän sinä sille mitään olisit tehnyt? Muistelenpa, että sen ainoan kerran, kun olet jotain elävää saanut kiinni, niin sekin päästäinen jatkoi juoksemistaan sinun suussa käymisesi jälkeen.

Päivällä käytiin jäähdyttelemässä järvessä. Tässä ensin Lucy-neidin tyylinäyte.


Minusta on ihan mukava kahlailla ja haukkailla vettä suullani. En vain keksinyt, että miten nuo aallot saisi kiinni!

Minulle Parempi Mestari heitteli frisbeetä järveen. Ensin lähelle, koska hän halusi tarkistaa, että se varmasti kelluu, kuten luvattu oli, ja sitten vähän kauemmas. Tai no niin kauas kuin flexi antoi myötä, koska hän ei uskaltanut laskea meitä vapaiksi. Meillä kun on tapana vähän kirmailla sitten rannalla sinne tänne, kun on kerran kastauduttu ja tuolla oli muita ihmisiä ja autoja paikalla.



Pitkästä aikaa leikittiin kotona nakkipiiloa! Parempi Mestari kylvi siis ensin nakkipaloja kaikkialle asuntoon ja sitten me etsittiin ne. Minä luotan aina tarkkaan kirsutyöskentelyyn ja etenen järjestelmällisesti huoneesta toiseen. Musta alamainen sen sijaan luottaa nopeuteen ja hän vain juoksentelee huoneistossa ympäriinsä ja toivoo, että nakkipala sattuisi matkalle. Tai kyllä hänkin haistelee. Kuulisittepa millainen loksutus hänen kuonostaan käy, kun hän haistelee yhtä vauhdilla kuin juoksee!

Täällä nurkassa on ainakin nakkipala.

Täällä rahin päällä on toinen!
Niin ja iltalenkillä kastuttiin sateessa ja jouduttiin sen jälkeen suihkuun. Se oli kamalaa! Aivan erilaista kastumista, kuin järvessä auringonpaisteessa kahlaaminen!

4 kommenttia:

  1. Aikamoisia vesipetoja, siis hyvässä mielessä :)Ei sen kivempaa kuin kuumalla kelillä vedessä kahlaaminen ja uiminen,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksi Emännän lapsuudenhaaveista oli koira, jonka kanssa voisi uida. Lapinkoirat kun eivät juuri ui. Joku noutaja olisi ollut siihen haaveeseen ehkä paras, mutta voihan Emäntä uida nyt käsipohjaa meidän kanssamme! ;)

      Poista
  2. Heh, kyllä minä silmät renkaina katselin teidän videoitanne. Että uimaan asti Ronikin meni ihan innoissaan! Minä en edes kahlaile noin hienosti kuin Lucy-neiti. Tassut on pari kertaa kastuneet merivedessä ja se riitti hyvin. Ja se vesi oli sikasuolaista! Maistoin. Järvivettä en ole ikinä päässyt maistelemaan enkä muutenkaan kokeilemaan. Palvelijatar on varma, että uisin, jos olisi järvi. Uskokoon kun kerran tahtoo ;) ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei taidettaisi mekään suolaiseen veteen mennä. Makeaa pitää veden olla! Kerro sitten, kun olet päässyt järven rantaan, että kuinka kävi. ;)

      Poista