Lucy-neidin jalka pipinä

Minä olen tänään vähän ontunut toista etutassuani. Emäntä on käännellyt ja väännellyt (kohtuuden rajoissa), puristellut ja nypeltänyt, hieronut ja käännellyt karvoja koko tassun matkalta. Mitään ei näy, millekään liikkeelle en vinkaise tai osoita muuten mitään tuntemuksia. Olen iloinen ja leikkisä. En varo rapuissa kulkemista tai sohvalta hyppäämistä, mutta kävellessä onnun vähän edestä. Emäntä ei tiedä, mitä on tapahtunut ja minä en ole viitsinyt selittää tai osannut oikein itsekään pukea sanoiksi, että mitä tapahtui ja miltä tuntuu. Eilen käytiin kyllä pitkällä lenkillä ja sitten peuhattiin Mustan alamaisen kanssa, että ehkä se on jossain vähän nitkahtanut. Tänään jouduin jäämään kotiin, enkä päässyt lenkille. Juuri kun minusta olisi tuntunut, että olisin HALUNNUT lenkille...

Meillä oli Emännän kanssa PARAS lenkki IKINÄ!

Joopa joo...

Me mentiin kerrankin vauhdilla, kun ei tarvinnut odotella Lucy-neitiä ja Emäntäkin juoksi välillä. Kun joku tuli vastaan, niin tehtiin ohitusharjoituksia ja sitten tehtiin vähän rallytokoa matkalla. Sitten meillä oli näyttelytreenit.

Niin meillä ei ole trimmauspöytää, kuten huomaatte.

Meillä on vatsalihaspenkki metsässä ja pyykkikone harjoitusalustana kotona.

Niin ja minua ei ole harjattu kuvauksia varten. Kävin sen sijaan uimassa. 

Mutta eihän sitä harjoituksissa tarvitse niin viimeisen päälle ollakaan.

Eilisellä lenkillä meillä oli sellainen työnjako lammen rannassa, että Laku (labradori) kävi uimalla hakemassa kepin ja minä olin rannalla odottamassa ja ottamassa kepin vastaan. Otin sen rannassa Lakun suusta, että hänen oli sitten helpompi nousta jyrkkärantaisesta suolammesta. Tänään minun täytyi käydä itse hakemassa Emännän heittämä keppi. 

Ai niin ja lenkin loppupuolella Emäntä heitteli minulle pientä keppiä myös maalla ja minä juoksin kepin perässä ja etsin sitä välillä haistelemalla heinikosta!

Äkkiseltään kuulostaa siltä kuin sinä olisit käynyt vähintään huvipuistossa, etkä vain kiertämässä pururataa Emännän kanssa...

Meillä oli NIIN HAUSKAA!

Sain minäkin sentään vähän hauskuutta osakseni kotona. Me on kokeiltu sellaista uutta juttua kuin hajutunnistus tai laji taitaa kulkea myös vierasperäisellä nimellä nose work. Millään oikealla kurssilla ei olla käyty, eikä internetistä oikein meinaa löytyä ohjeita harrastuksen aloittamiseen, kun koirakoulut tietenkin toivovat, että koirakot hakeutuisivat maksullisille kursseille, mutta Mäyräkoiramme-lehdessä oli juttu, jonka pohjalta on lähdetty kokeilemaan.
    Meillä on siis puhtaita vauvanruokapurkkeja, joista yhdessä on hajuna kanelia. Jottei mauste tupsahtaisi kirsuun niin helposti, on sen päällä vähän surtussa talouspaperia ja hämäyksen vuoksi myös tyhjissä purkeissa on paperia. Kanelilta tuoksuvaa purkkia tökätessä saa palkan. Tätä on harjoiteltu vasta muutaman kerran, mutta neljäs harjoituskerta näytti tältä:

No tähän ehkä leikkaantuivat vähän ne parhaat palat... Kerran minä mm. kannoin Emännälle koko lasipurkin suussani, kun tämä leikki muistuttaa mielestäni niin paljon sitä leikkiä, jossa haetaan jonkun tietyn niminen lelu. Lasipurkin nimi voisi olla Kaneli...

Toivottavasti jalka paranisi huomiseksi, että minäkin pääsisin taas lenkille hidastelemaan ja osoittamaan mieltäni.