Se juttu meni näin...

Kyllä Emäntä taas niin mielensä pahoitti, kun minä en käyttäytynyt hyvin näyttelyssä! Mutta eipä mennä asioiden edelle.

Tässä on taas keskiviikosta asti luuhattu kylillä ja kujilla, että yhtä ja toista on ehtinyt tapahtua.

Uudet pyykkipojat ja kompassi pääsivät testiin ja toimivat hyvin. Emäntä ei eksynyt metsässä. Minulle oli torstaina 900 metriä pitkä ja 15 tuntia vanha avojälki. Harjoiteltiin hitaasti kulkemista ja saatiin kulumaan jäljellä 20 minuuttia. Harjoitukset jatkuvat.

Minä sain eteeni katkokulman ja makauksia jäljen suorilla osuuksilla. Voittajaluokan jäljen tehtäviä siis, mutta vain 300 metrin matkalla. Makaukset tarkistan aina huolellisesti, mutta katkokulmalla jouduin lopulta hukkaan. Kulma oli huonosti tehty. Sain kulumaan jäljellä 20 minuuttia. Harjoitukset jatkuvat.

Torstai-iltana Emäntä vei minut vielä mätsäriin. Olin Ninnin kanssa leikkimisestä ja jäljestämisestä vetelä ja ensimmäissä mäykkyspecial-kehässä kului aikaa tuhottomasti, joten olin aika innoton makkara. Pöydällä seisominen meni ihan ok, vaikka sadetakissa kahiseva tuomaritäti oli vähän jännä.
    Harjoituksen maksimoimiseksi menin kehään vielä uudestaan pieniin aikuisiin. Sain punaisen nauhan ja siirryin laatikkooni odottamaan loppukehää. Kehän alkaessa olin levännyt ja Emäntä leikitti minut iloiseksi ja reippaaksi ja toiveet olivat korkealla. Taivas oli päättänyt toisin. Juuri kun keräännyimme kaikki punaisen nauhan saaneet kehään, sadepilvet avautuivat ja ukkoskuuro valeli meidät likomäriksi. Emäntä yritti suojata minua vartalollaan, mutta mikään ei auttanut. Olin kuin uitettu rotta ja iloinen mieli oli valunut sadeveden mukana kentän mutaan. "Kiitos osallistumisesta."

Perjantaina hölläiltiin.

Me oltiin kyllä vähän niin kuin Ninnin kanssa leikkimässä sillä lelulla, Lucy-neiti.

Tällä mötkylällä? No haittaako, jos minä nyt kerrankin vähän pitkästä aikaa leikin lelulla myös?

Eeeihän se haittaa... Leiki vain. Sinulla on vain vähän tapana...
Minäpä näytän teille mallia, miten tällä leikitään!
...rikkoa leluja... *huokaus*

Mitä se Emäntä nauraa? Onko minulla naamassani jotain?

Aurinkoläikässä makoilu on joskus senttipeliä.

Minä kävin aikani kuluksi pinosta tämmöisen halon. Yritin viedä sen sisälle Ninnille, mutta en mahtunut ovesta. Oikeastaan tässä pihalla on parempi.

Siitä oltiin kyllä vähän käärmeissämme, että perjantaina Emäntä harjoitteli verijälkeä Ninnin kanssa eikä meidän! Ninnillä oli sellainen hyvin lyhyt versio avoluokan jäljestä. Ehkä noin 100 metriä. Ihmeesti vain lapinkoirankin kirsua veri veti ja sorkka löytyi.

Lauantaina oli toiset mätsärit, mutta koska taas oli luvattu sadetta, Emäntä ei halunnut enää kastella minua, vaan vei mätsäreihin Ninnin. Ninni oli ensimmäistä kertaa aikuisten luokassa ja hän oli isojen aikuisten sinisten ykkönen. Ninni saikin Emännältä lisänimen Mätsäri-Ninni, kun tämä oli hänen kolmas Match Show'nsa ja kolmas ykkössijoituksensa. 

Tämän jälkeen Emäntä hylkäsi minut Ninnin ja Roosa-tädin luokse, jossa jouduin kokemaan kovia kuten mm. nukkumaan yöllä yksin olohuoneen nahkasohvalla kuin mikäkin elukka, mutta kaikki on jo anteeksi annettu. Opetin minä siinä sivussa vähän Ninniäkin tavoille eli kävelemään hihnassa hitaasti perässä ja lattian sijaan makaamaan sohvalla pää tyynyllä. Ninni imi oppejani kuin pesusieni! Ensi kerralla opetan hänet pyrkimään syliin.

Sillä aikaa minä matkasin Emännän kanssa porokoiraleidejen Sissin ja Satsan luo. Minä ihastuin yhteen leluun, jota vingutin kiivaasti ja kannoin mukanani. Lelu sattui olemaan Sissin inhokki ja hän noukki lelun lattialta tätikoiran ylpeydellä, kantoi sen sohvalle ja vahti lelua muristen loppuillan. Minä kävin välillä kovistelemassa häntä haukkuen, mutta ei hän antanut lelua enää takaisin.

    Porokoirilla tuntui muutenkin olevan vähän omat tapansa. Satsalla oli 4-vuotissynttärit ja hän pääsi pöydän ääreen emäntien kanssa jutustelemaan ja herkuttelemaan.

Satsa kävi myös välillä istumassa Emännän sylissä ja Emäntä totesi, ettei olekaan ennen sylitellyt kolmen maan muotovaliota.

Sunnuntaiaamu valkeni jokseenkin sateisena ja tarinamme alkaa lähestyä sitä osuutta, jossa minä olen virallisessa koiranäyttelyssä ja kaikki menee kamalasti vikaan. Aamulla harjaamisen jälkeen asiat olivat kuitenkin vielä hyvin ja minä kävin köllöttelemässä tuollaisessa kissanpesässä.

Sitten saavuimme näyttelypaikalle. Alamäki alkoi siitä, kun kieltäydyin kävelemästä näyttelyalueelle. Matkalla kastuin ja turkki meni suttuiseksi. Odotin vuoroani jätesäkillä vuoratussa boksissani ja en nauttinut olostani. Kun menimme kehään, seisoin ja kävelin ihan kivasti. Sitten Emäntä vei minut telttakatoksen alle sille kirotulle pöydälle. Minuun iski valtava paniikki. Pelkäsin, että kohta joku tule koskemaan ja samalla kaksi tätiä tuli kummaltakin puoleltani ja tein pakoyrityksen. 
    Pakoni onnistui ja jostain Emännän käsien ja kainaloiden välistä onnistuin pudottautumaan pöydältä maahan asti. Rytäkässä kolhiintui ainoastaan Emännän itsetunto. Jouduin takaisin pöydälle. 
    Kuten olen aina arvellutkin, niin olen kaveri, jolla on astetta enemmän munaa. Noin kolmannen kiveksen verran. Tuomarista se oli huono asia ja hän kehotti viemään minut eläinlääkärille! Arvosanaksi sain H eli hyvä. Siinä vaiheessa Emäntää ei yhtään lohduttanut, että arvostelussani kaikki muu oli oikeastaan ihan oikeanlaista eli olen vahva, maskuliininen uros, joka liikkuu hyvin, kulmaukset ja linjat ovat kunnossa ja purenta oikea.
    Tämä olisi kai ollut viimeinen koiranäyttelyni, jos Emäntä ei olisi jo ehtinyt maksaa seuraavaa näyttelyä. Eli leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä!

Näyttelystä lähtiessäni tervehdin siskoani Valmaa.

Sisko kuiskutteli minulle salaisuuksia pentulaatikosta.

Minä lähetin äidille terveisiä, kun sisko asuu hänen kanssaan.