sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Mäyräkoirauutiset

Ensin uutisia Ronin vatsasta. Lopulta on löytynyt koiranruokanappula G (koiranruokanappuloista A, B, C, D, E ja F lisätietoja kohteessa Ruokaseikkailu), joka sopii Ronin vatsalle. Vihdoinkin myös Ronin ulostetta kerätessä saa nauttia kiinteästä sormituntumasta. Ruoka sisältää ankkaa ja on viljaton. Ensin nappulat eivät meinanneet maistua ("Näitä on varastossa 4 kiloa! Nyt syöt tai itket ja syöt!"), mutta kun Roni tottui makuun, on kuppi nykyisin tyhjä jopa ennen Lucyn kuppia. (Mikä onkin saavutus, koska Lucy ei kauaa tuhraa aikaa nappulakourallisensa syömiseen.)

Sitten muihin aiheisiin. Mäyräkoirat pääsivät tänään pitkän tauon jälkeen koirakouluun. Kyseessä oli arkitottelevaisuuskoulu, jossa mukana oli myös näyttelytreeniosuus. 
    Roni harjoitteli näyttelykuvioita tulevan viikonlopun koiranäyttelyä varten. Ohjaaja ilahtui Ronin edistymisestä pöytäkäytöksessä. "On tätä kopeloitukin", Emäntä tokaisi viitaten lukuisiin tuttuihin ja tuntemattomiin ihmisiin, joita hän on vuoden mittaan vaivannut koiran tunnustelulla. 
   Arkitottelevaisuuskoulutukseen osallistui Lucy, jolle helpompaa tehtävää ei voisi ollakaan. "Katson vain Emäntää silmiin ja syön nameja. Saattaa siinä joku koira kulkea välillä ohikin, mutta se ei minun keskittymistäni juuri häiritse", Lucy toteaa kylläisen oloisena. Jalka oli ensin ihan normaali, mutta sitten Emäntää vasten hypätessä jokin kolahti siihen taas ja sen jälkeen tassua aristi pikkaisen.
    Myös Ninni Nöpönenä ja Roosa-täti ilmestyivät koirakouluun ja koulun lopuksi Roni ja Ninni painivat vauhdikkaasti.

Ninni ja Roni vaihtoaitiossa.

Lucy ja arkitottelevaisuuden tärkein niksi: tuijota ihmistä herkeämättä.
 Epävakaan jalkatilanteen vuoksi iltalenkillä nähtiin vain yksi musta mäyräkoira. Lenkki eteni reipastahtisesti muutamaa maahan makuulleen heittäytymistä lukuunottamatta. "Uskon, että voin vaikuttaa", sanoo asvalttia pitkin kyljellään hihnan perässä raahautumasta tavattu Roni.


Iltalenkillä nähtiin myös veneitä ilta-auringossa.


Nyt uutisista hyvää illan jatkoa!

6 kommenttia:

  1. Hienot maisemat ! Kyllä se jalkakin siitä varmaan paranee ajan kanssa.
    On kyllä niin intensiivinen katse tuossa yhdessä kuvassa että sillä sais vaikka ydinluun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saisinkin kuule! Olisin ikionnellinen vaikka vain pienen pienestä ydinluusta! :)

      Poista
  2. Parhaat uutiset ikuna, tulispa tämmösiä tellistäkin. Toivottavasti Lucy-neidin sorja nilkka paranee pikaseen. Joo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihme, ettei jotain koirien kanavaa jo tule tv:stä kun kaikkea muuta koirille jo on kylpylöistä ja hotelleista lähtien... :)

      Poista
  3. Párek ja Palvelijatar13. kesäkuuta 2016 klo 23.51

    Hienoa, että sopivat nappulat on löytyneet! Peukut pystyyn että vatsa pysyy kunnossa ja tassu paranee. Upeat maisemat ja koirat kivoissa kuvissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Täälläkin toivotaan, että tästä lähin voisi keskittyä enemmän muiden asioiden kuin Ronin kakan tarkkailuun. :)

      Poista