Iloinen ja synkkä juhannus

Juhannus se sitten oli ja meni. Oltiin Roosa-tädin ja Ninnin luona. Meidän Emäntä oli siellä jo etukäteen auttelemassa, kun heidän isännällään oli lisäksi merkkipäivä ja vieraita kävi tavallista enemmän. Mekin autettiin mm. leipomisessa

ja kokon rakentamisessa.

Minä löysin myös sisäisen laivakoirani, kun Roosa-tädin ja Ninnin isäntä sai lahjaksi soutuveneen. Kun hän lähti ensimmäisen kerran kokeilemaan soutuvenettä, minuun iski joku suunnaton hätä mukaan ja uin rannasta hänen peräänsä. Hän nosti minut veneen kyytiin ja siitä lähtien en antanut kenenkään lähteä veneilemään ilman minua. Aina kun joku halusi kokeilla venettä, minä ja Roosa-täti tuppauduimme mukaan. Muutaman kerran minut yritettiin jättää pois matkasta, mutta aina sain veneen vielä uimalla kiinni.

Juhannusaattona Remu tuli käymään ja me leikittiin yhdessä aika paljon. Sitten tietenkin juoksin jatkuvasti Ninnin kanssa kilpaa ympäri mökkiä.

Illalla poltettiin kokko perinteisesti pienessä kelluvassa saaressa.

Katselin kokkoa välillä varmuuden vuoksi veneestä, jos joku olisi sattunut juuri silloin lähtemään soutelemaan.

Juhannuspäivänä olivat sitten ne ihmisten kemut. Meidän neljän koiran lisäksi juhliin tulivat Remu ja kultainennoutaja Helmi. Helmi oli todella herttainen ja hyvätapainen. Meistä muista ei ehkä voi sanoa samaa. Remun mielestä Helmi oli iso ja pelottava ja hän hyökkäili Helmin kimppuun jatkuvasti. Roosa-täti hermostui oudosta, kohteliaasta narttukoirasta reviirillään ja alkoi myös murista Helmille. Lucy-neiti meni noin niin kuin seuran vuoksi mukaan, mutta ennen kuin irvistely ja murina muuttui fyysiseksi, meidän Emäntä ryntäsi keittiöstä kaikkien keskellä ja karjaisi sellaisella volyymilla, että kaikki koirat antautuivat varmuuden vuoksi. Välikohtauksen jälkeen juhlat jatkuivat rauhallisesti.

Sunnuntaina käytiin vielä pienellä kävelyllä ihmisten kanssa (paitsi Ninni, joka pyörähti alkumatkasta takaisin eikä suostunut lähtemään enää lenkille, koska sen mielikuvituspennut tarvitsivat sitä) ja illalla koirakoulussa harjoittelemassa seuraavan lauantain näyttelyä varten. 

Juhannus meni siis mukavasti mökkeillen ja kaikki olisi ollut hyvin, jos ei mäyräkoiranelämän kamalin asia olisi tapahtunut sunnuntai-iltana Lucy-neidille. (Tai ehkä toiseksi kamalin, koska henki vielä säilyi.) Koirakoulussa Lucy-neiti ei suostunut hyppäämään pienen kynnyksen yli, joka oli kaukalon ovella. Lucy-neiti myös käveli vähän nihkeästi, mutta lopuksi vielä tallusteli kaukalossa toisia koiria nuuhkien. Takaisin mökille päästyämme hän ei enää suostunut ottamaan askeltakaan. Istui vain onnettomana paikallaan.

Sunnuntai-iltana

Maanantaiaamuna hän kävi sentään aamupissalla ja käveli muutenkin mökin pihalla, mutta melko haluttomasti. Eläinlääkäri varmisti Emännän kauhun hyvin nopeasti: mäyräkoirahalvaus.

Pari päivää on ollut nyt siis aika hiljaista. Lucy-neiti torkkuu pääasiassa uudessa yksiössään ja Mestarit ovat alakuloisia. Meikä poikakin on vähän hämillään ja hissukseen.

Aina kun Lucy-neiti on vaikka sohvalla Mestareiden kanssa, minä pyörähdän kokeilemaan hänen yksiötään.

Lenkillä olen käynyt Paremman Mestarin kanssa kahdestaan. Onhan se outoa, kun on tottunut melkein aina toisen vieressä tallustelemaan. Osa hajuistakin jää varmaan haistelematta, kun Lucy-neiti ei ole mukana niitä merkkaamassa. Pääasia, että olemme kuitenkin vielä yhdessä: mäykyt ja mestarit.

Kirjoitatko sinä blogiin?

Joo...

Ihan yksin? Etkä sanonut minulle mitään!

No minä ajattelin, kun sinä...

No en minä silti vielä kuollut ole, vaikka selkä vähän vihoitteleekin! Ruoka maistuu hyvin, kalusin äsken luuta, saan nukkua niin paljon kuin haluan ja minut kannetaan paikasta toiseen, että ei tämä elo nyt niin hullumpaa ole näinkään. Lenkit ovat vain onnettoman lyhyitä jopa minun mittapuullani. Jopa pienessä vesisateessa yritin päivällä kiskoa eteenpäin, kun Parempi Mestari jo halusi takaisin sisälle.

Hyvin tällä selällä voi vielä kelliä!

No vakavia juttujahan nämä ovat, mutta päivä kerrallaan katsellaan, miten tilanne etenee. Se koiranäyttely kyllä jää nyt minulta välistä, mutta loista sinä Roni minunkin edestäni!

Ps. Kuin kohtalon ivana reissusta palatessamme kotona odotti Mäyräkoiramme-lehti, jonka yhdellä aukeamalla patsasteli Lucy sorkka suussaan otsikon "Aktiivinen mäyräkoira" alla. Voi tässä tulevina viikkoina olla se aktiivisuus aika vähäistä...