Kilpailukirjan täytettä

Eilen käytiin toisissa rally-toko-kisoissa. Tällä kertaa kisa oli hallissa. Täysin vieraassa, oudossa hallissa, jossa ei ollut koskaan ennen käyty ja jossa haisi vieraille koirille. Edellisestä virkkeestä bongannette jo joitakin ongelmaksi muodostuvia kohtia. 

Ensin mentiin toiseen halliin, jossa hengailtiin, leikittiin Emännän kanssa ja tehtiin liikkeitä yhdessä, vaikka ympärillä oli toisia koiria ja ihmisiä. Kinkkusiivut matkasivat tasaisesti taskusta käteen ja kädestä suuhun ja kaikki tuntui olevan ihan kohdillaan. 

Jonkun ajan jälkeen Emäntä hylkäsi meidät vankilaan ja lähti huitelemaan omillensa.

Päivän toimintasuunnitelma oli ilmeisesti tämä:

Toteutus oli vain vähän jotain muuta. 

Ensimmäisestä, jo tutuksi käyneestä hallista, Emäntä kuljetti ensin minut käytävää pitkin toiseen, ihmissilmin ikään kuin aivan samanlaiseen, mutta koiranaistein havaittuna täysin erilaiseen halliin. Täällä hallissa sain muutaman kinkkumurun, mutta hyvin pian tasku napsahti kiinni ja koko uhkaava jättimäinen halli outoine ihmisineen väreili ympärilläni ilman toivoakaan lohturuuasta.

Emännän käskyt kuulostivat etäisesti tutuilta, mutta kuitenkin hankalasti toteutettavilta. "Lucy istu. Seuraa. Istu. Paikka." Sanat läpäisivät tietoisuuteni vain ajoittain, kun mielessäni risteili myös kiireisempiä kysymyksiä, kuten "Missä minä olen? Kuka tästä on mennyt ennen minua? Ovatko radan keskellä seisovat ihmiset vaarallisia? Kuinka täältä pääsee pois?"

Tässä eräs harvoista onnistuneista kylteistä.

 Niinpä kävi esimerkiksi "Liikkeestä maahan"-kyltillä sillä tavalla, että minä tarkkailin juuri tuomaria, kun Emäntä yhtäkkiä suhahti vieressäni voimallisesti "Maahan!" ja minä säikähdin äkillistä komentoa niin, että lennähdin kyllä yhdestä käskystä makuulleni, mutta oli kuin tuulenpuuska olisi heittänyt syksynlehteä ja päädyin makuulleni Emäntää vasta päätä, enkä hänen viereensä, kuten tarkoitus olisi ollut.

Sen jälkeen innostuin tekemisestä, mutta innostuin jo vähän liiaksikin. Seuraavaksi vuorossa oli spiraali kartioiden ympäri ja minä ajattelin osallistua vähän enemmänkin ja yritin tavoittaa kartioita suuhuni. Kuvittelin, että Emäntä haluaa minun siirtävän niitä johonkin. Siitä ei ollutkaan kyse. Emäntä meinasi jo vähän menettää hermonsa touhuiluuni ja kun uusintakierroksella eksyin kulkemaan kartioiden väärältä puolelta, hän ajatteli meidän olevan jo hylättyjä. Meillä on kuitenkin ollut vähän tapana, että periksi ei anneta ja niin Emäntä päätti viedä kärsimysnäytelmän karvaaseen loppuunsa väkisin, vaikka sitten vain harjoitusmielessä.

Meillä oli tällaisia hyviäkin hetkiä, kuten tuomarikin palautteeseen kirjoitti ja näin muutamalla kuvalla esitettynä suoritus ei ehkä näytä niin pahalta.

 Lopulta tulos oli siis nolla eli ei hyväksyttyä tulosta tälläkään kertaa. Miinuksia tuli -52p eli jopa -10p enemmän kuin ensimmäisestä kokeesta tutussa paikassa. (Ensimmäisellä kerralla sain -3p lähdöstä ja tällä kertaa tehtiin kolme eri virhettä eli yhteensä -3p maalikyltillä, niillä kylteillä, joita Emäntä piti idioottivarmoina, että kyllähän ne nyt ainakin onnistuu. Mäyräkoiran kanssa kaikki on mahdollista!) Siinäpä onkin sitten Emännällä pähkinää purtavaksi, kuinka saada harjoitusten onnistuminen siirrettyä kisa-areenoille! Ja minulla siinä on toivottavasti matkalla nakki jos toinenkin purtavaksi...

No niin olin siellä kisoissa mukana minäkin. Kokemus oli hiukan sama kuin Lucy-neidillä paitsi ilman kauhua. Minä menin kisahalliin enemmän raamit kaulassa ja muiden suorittaessa ehdittiin siinä vähän tuoksutella paikkoja. Minä en sössinyt ihan niin montaa kokonaista tehtävää, mutta meidän suorituksemme suurin kompastuskivi oli "puuttuva yhteistyö". Minä iskin kirsuni maahan "Lähtö"-kyltillä ja seurasin nenääni Emännän käskyjä tarkemmin.

No istun istun. Kierrä nyt siinä, että päästään taas haistelemaan ketä kaikkia täällä hallissa on käynyt sen perustamisesta lähtien.

 Takanurkassa oli paikka, jossa kaikki muutkin koirat olivat nuuskineet, joten voitte kuvitella, että minäkin nuuskin! Emäntä säästi tarkoituksella toisen uusimisen sitä nurkkaa varten, kun arvasi, että siellä sitä tarvitaan. Ei se paljon paremmin mennyt toisellakaan kertaa, meinasin jopa ajautua kehänauhojen ulkopuolelle, mutta siltä hylkäystuomiolta Emäntä meidät kuitenkin varjeli napakoilla käskyillään.

Todistettavasti meillä on ollut katsekontakti vielä toisenkin kerran radalla!

Että jos niin kuin vahvuuksien kautta lähdetään tätä hommaa eteenpäin rakentamaan, niin kummallakaan ei tullut virhettä hitaasta temposta normaalivauhtiinvaihtamiskyltillä ja oikeassa käännöksessä! Näistä voidaan siis jatkossa ammentaa...

Minullekin tuli siis tällä kertaa nolla ja mikä hassuinta myöskin -52p, vaikka tehtiinkin eri virheitä. Myös aikaa kului meillä kummallakin melkein yhtä paljon. Minä olin vain 4 sekuntia Lucy-neitiä nopeampi!

Kunhan tästä nyt selvitään, niin sitten vain leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä!

Ps. Ei tiedetty, että paikalla oli valokuvaaja, joten oli hauska yllätys, kun kuvat löytyivätkin Facebookista. Saatiin lupa käyttää näitä kuvia ja annettiin tämän kerran Emännänkin esiintyä meidän kuvissa, kun onhan hänelläkin oma pieni roolinsa tässä harrastuksessa.