Toiminnallisia häiriöitä

Oi siitä juuri! Kylläpä tekee höpöä...

 Torstaina minä kävin taas fysioterapiassa hierottavana. Tämä oli siis toinen kerta, kun elokuussa fysioterapeutti ehdotti, että ennen talven liukkaita voisin käydä vielä uudestaan. Fyssari on todella mukava nainen, joka löytää selän herkät kohdat.
    Ei kauhean hyvin ymmärretä Emännän kanssa tuota fysioterapiaslangia, mutta ilmeisesti hyvää on ainakin se, että lihakset ovat selässä kunnossa, takajalat ovat symmetriset ja etujalat ovat suorassa, joten en ole liian etupainoinen. Selkälinja on myös hyvä. Lihakset olivat kuitenkin "tehneen" tuntuiset, varsinkin vasemmalla puolella, joten selässä lienee edelleen jonkinlainen "toiminallinen häiriö" ja varsinkin vasen takajalka toimii tukijalkana, josta voinemme päätellä, että oikeaa puolta hiukan aristaa. Mitään liikuntarajoituksia ei kuitenkaan langetettu, että voin varmaan jatkaa samalla linjalla, jonka olen saanut itselleni neuvoteltua: lenkkeilen, kun huvittaa ja jos ei huvita, pidän lepopäivän. Jalkoja olisi kuitenkin hyvä venytellä välillä. No sen minä teen joka kerta, kun nousen torkuilta, että se puoli on hoidossa. (Emäntäkin saattaa minua kuulemma joskus venyttää...)

Roosa-täti omii tuota luuta!

 Minua ei hierottu, enkä saanut tietää, olenko etu- vai takapainoinen. Jouduin odottamaan autossa kuin mikäkin koira. Onneksi pääsin kuitenkin leikkimään Roosa-tädin ja Ninnin kanssa.

Roosa-tädillä ja Ninnillä oli myös hirvenluita. Ninni oli sen verran reilu, että antoi minunkin pureskella luita. Roosa-täti ei olisi ihan niin kernaasti jakanut omistaan...

Torstai-iltana käytiin vielä rally-toko-treeneissä. Kuvasta ehkä huomaatte, mitä minun "badilängvits" kertoo odottamisesta. Harjoitukset meni oikein mallikkaasti. Minä olen oikein kuuliainen niin kauan, kuin nakkeja on tarjolla. Ehkä pitäisi jättää ne virallisissa kokeissa käynnit sikseen, kun niistä tulee vain paha mieli.

Minun nuuskimisongelmani ratkesi kerrasta. Minun palkkani radan suorittamisesta on nykyisin leikki frisbeellä ja yhtäkkiä rally-toko onkin hauskinta maailmassa ja Emäntä radan kiinnostavin asia. 
    Uusi tapa ei ole täysin ongelmaton, koska frisbee saa minut sen verran kiihdyksiin, että joskus en kykene menemään makuulle kiihkossani ja toisinaan saatan hypähdellä megaloikkia Emäntää kohti ihan vain malttamattomuuttani. Ja virallisessa kokeessa frisbee ei saa olla näkyvillä, joten...

Talvi tuli takaisin! Onneksi. Minä en käynyt melkein viikkoon lenkillä, kun aina tassut kastuivat. Tänään oli mukava lenkkeillä, vaikka lumi vähän tarttuikin turkkiin.

Synkronoidut mäyräkoirat

Käytiin metsäpolulla, vaikka se vähän umpihankilenkki olikin.

Selkälihakset kunnossa, kuten kuvasta näkyy...

No miten te muut sitten muka katsotte esteiden yli, jos haluatte nähdä kauemmas?

Yhden yön lumisaldo

Alkumatkasta siis nautiskeltiin irrallaan olosta ja valokuvaamisesta. Sitten vapauden riemun sotkivat polulle ilmestyneet tuoreen oloiset pienet sorkan jäljet. Musta alamainen taisi ehtiä lyhyen hakulenkin heittää, kunnes tuli pöljä kutsusta Emännän luokse ja antautui kiinni. Minut Emäntä poimi hihnaan suoraan polun vierestä.
    Pienen matkaa mentiin hihnoissa, kun Emäntä jo ajatteli vaaran olevan ohi. Hän päästi minut irti, otti muutaman askeleen ja heittäytyi leperrellen viereeni. Olisihan se pitänyt arvata. Kun olin taas hihnassa, tämä tapahtui:

Siihen loppui vapaus ja valokuvaus. Loppumatka mentiin visusti toisiimme kytkettyinä.
Olkoonkin toiminnallinen häiriö selässä, mutta olisin minä silti vähän voinut käydä peuroja ajamassa!