Sivut

keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Kohti normaalia eloa

Ilouutisia! Emäntä on toipunut niin paljon, että taas päästään yhdessä lenkkeilemään!

Lenkki sujui mukavasti tuttuun tapaan: Lucy-neiti halusi mennä oikealle, minä vasemmalle ja Emäntä suoraan.

Kuulemma olisi pitänyt olla vähän kiitollisempi koira ja ajatella vasta toipumassa olevaa laumanjohtajaansa ja kipitellä jalan vieressä tien reunaa samaan suuntaan: "Oi kyllä Parempi Mestari. Totta kai Parempi Mestari! Mennään vain tästä kiinnostavan pissa-kakki-pysäkin ohi kiireellä kaikki kolme rinnakkain!" Ei tule kuuloonkaan! (Paitsi nakki- tai lihapullapalkalla.)

Mehän juuri toivottiin ja ymmärrettiin, että Emäntäkin toivoi, että kaikki olisi mahdollisimman pian SAMALLA tavalla kuin ennen pitkää kuumejaksoakin. Jos me sen sijaan ei kiskottaisi vastaantulijoita kohti, pysähdyttäisi jättämään pissapäivityksiä tai vedettäisi Emäntää perässämme ojien pohjille tutkimaan ojarumpuja, niin eihän asiat silloin olisi samalla tavalla vaan eri tavalla.

Siinähän ne makaamisesta jäykistyneet kädet ja hartiat taas vetreytyvät, kun me annetaan vähän vastusta!

Meidän mieli taas vetreytyi kerrasta, kun pidettiin ihan omat rally-toko-ratatreenit. Saatiin Emännän kanssa yhdessä joululahjaksi kyltit.


Ja kun meillä oli jo ennestään nuo omat kartiot, niin saatiin ihan oikea kisarata aikaiseksi!


"Kartiot"?

Niin nuo siniset tötteröt.

Ei ne ole kartioita. Ne on lasten leikkiämpäreitä lähikaupasta viidelläkymmenellä sentillä kappale.

No ei se nyt ole niin tarkkaa. Hyvinhän sitä voi noitakin pujotella.

Voi voi... Mutta ei niitä kannata kartioiksi kutsua, kun ei Emäntä sellaisia aitoja, oikeita raaskinut ostaa.

Tauon jälkeen oli tosi kiva rallyilla yhdessä. Hieman tuli siinä kaahottaessa vain tallottua noita kylttejä, kun ne on maassa. Ja minusta näytti, että Lucy-neiti yritti kuljettaa niitä vähän suussaankin. Lisäksi Lucy-neiti ei vieläkään siedä vuoron odottamista, vaan hän alkoi heti kiljua kiinni tolpassa odottaessaan. No ei se minua yleensä häiritse. Enää.

Minä pelkäsin, että sinä rohmuat kaikki naudanmahalastut siellä radalla!

Mahalastut? Saitko sinä mahalastuja radan varrella? Minä menin kyllä ihan kuivin suin. Mutta sain minä lopuksi ihanan frisbeeni! Niin no ja lopuksi lopuksi sitten muutaman mahalastupalan.

No niin minä arvasin, että sinä rohmusit niitä! Minä niin arvasin tämän! Minä en varmasti saanut yhtä montaa!

Pah! Minä sain lopuksi ehkä KOLME palasta. Minusta näytti, että Emännän käsi kävi sinun suullasi melkein joka kyltillä!

Mutta NIITÄ kolmea minä en saanut, jotka sinun ahneesta suustasi menivät alas...

Sinä olet toivoton...

8 kommenttia:

  1. Mahtavaa että emäntä toipui ja nyt voitte taas pitää isoa vaihdetta päällä loppuvuotta kohti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu nyt mennään täysillä loppuun! Paitsi jos sataa. ;)

      Poista
  2. Keh heh, kyä te ootte niin hauskasia. Noi aleämpärit oli luava keksintö, totes meijän äippä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emäntä ei kuulemma koskaan isossa kaupassa muistanut etsiä kartioita, nettikaupasta taas viralliset, painotetut kartiot oli melko tyyriitä pihatreeneihin, niin että ämpärit oli sitten hänestäkin paras vaihtoehto, kun ne eteen sattuivat. :)

      Poista
  3. Voi voi teidän kisailuanne herkuista. Minä yleensä ihmettelen, että mitä ne toiset taskuista koko ajan saavat. Tällaiselle metsästyskoiralle kun ei saa herkkuja ulkona antaa. Isäntää ja emäntää pitää kuulemma totella muuten kuin herkkujen voimalla.
    Hauskat treenit teillä! Ja onneksi muistitte näyttää paremmalle mestarille, miten se ulkoilu menee. Kaikki pitää tutkia ja katsoa. Ja mielellään palata välillä myös vähän takaisin päin. t. Eka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho! Ei välipaloja lenkillä! Nyt täytyy kyllä harkita uudestaan, että haluaisiko sitä sittenkään metsästyskoiraksi isona... Ehkä täytyy kuitenkin tyytyä tähän kotikoiran osaan, vaikka vapaana riistan perässä kirmailu kuulostaa kyllä järjettömän hauskalta!

      Poista
  4. Joo, hyvin palautitte toipuneen potilaan normaaliin arkeen. Hyvää se varmasti teki hänellekin ;) Minä ihan järkytyin, kun kuulin ettei metsämies-Eka saa mitään herkkuja ulkona. Ihmisten älynväläyksiä taas, pah! Palvelijatar on ymmärtävinään syyn, mutta sehän kuuluukin ihmisrotuun, kai.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulkoilu ja koirien seura tekee aina hyvää, vaikka Emäntä joskus lenkillä mököttääkin, kun käyttäydytään muka huonosti.

      Mekään ei yhtään osattu ottaa tuollaista näkökulmaa huomioon, että metsäkoira ei saa ulkona naposteltavaa! Tosin ei kai sellainen koira kovin häävi metsäkoira olisikaan, jos siinä viiden metrin päässä emännästään vain kyttäisi herkkuja eikä lähtisi hommia tekemään...

      Poista