Jatkoa riiviöinnille

Nyt menee jo liian pitkälle! Täällä ei ilmeisesti saa enää haukkua postillekaan! Eilen Emäntä olikin kotona postin saapuessa, ja jo kun posteljoonin ensimmäiset lumienkopisteluaskeleet kaikuivat rappukäyttävässä, hän kiilasi eteemme eteisessä.
    Musta alamainen yritti kerran päästä Emännän ohi, mutta kun ei onnistunut, niin se luovuttaja haukotteli turhautuneena ja kävi saman tien pitkäkseen. Minäkin yritin päästä ohi, mutta turhaan. Sen sijaan murisin ja kurisin ja istuin paikallani yli kymmenen minuuttia. Tuijottaa napitin ovea tiiviisti Emännän jalkojen takaa. Kyllä siinä sappi kiehui sisälläni, mutta minkäs teit.
    Lopulta keräsin ylpeyteni rippeet ja hyppäsin sohvalle niin muina koirina kuin mahdollista ja tein sinne pesän itselleni. Emäntä ehkä voitti taistelun, mutta sota Oven Haukkujan Herruudesta ei ole ohi!

No joo... Myöskään pöydällä ei saisi ilmeisesti enää seisoskella. Eikä varsinkaan seisoa keskellä pöytää haukkumassa, kun Emäntä tulee kotiin. Minulle ei koskaan ole sanottu niin rumasti! Olihan siinä tietysti vähän muutakin, mitä oli tullut tehtyä...
    Osittain se on kyllä mielestäni Emännän vika, kun hän ei lähtiessään jättänyt meille kongeja nuoltavaksi! Että kun ei siinä ollut sitten mitään puuhaa, niin tuli kurkattua pöydälle, että mitäs kivaa siellä olisi ja miten lie sitten sattuikin se ulkolämpömittari hampaisiin, vaikka iät ja ajathan se on siinä ikkunalla ollut tähänkin asti. Sitä sitten eteisessä järsiessä kävikin niin, että se pahalainen alkoi pitää niin maan pirullista ulvontaa, että aivan siinä meinasi korvat mennä. Yritettiin lymyillä sitä pahaa ääntä piilossa Lucy-neidin kanssa keittiössä, kun se maailmanlopun härveli huusi eteisessä. Sen metelin läpi sitten ei kuullut kunnolla, koska Emäntä oli asunnon ovella, enkä ehtinyt hypätä ajoissa pöydältä. Eikä sen vekottimen ohi olisi ovelle uskaltanut mennäkään.
    Emäntä meidät lopulta pelasti irrottamalla patterit mittarista, jotta sisään painunut nappi ei pitänyt ääntä enää, mutta ei hän varsinaisesti päätä silittänyt tämän keissin jälkeen...

Oikeisiin rally-tokotreeneihin ei menty tälläkään viikolla, mutta ollaan harjoiteltu itsekseen. Harjoitukset sentään ovat onnistuneet hyvin. Mitä nyt Emäntä kokeili yhden ratatreenin tänään kummankin kanssa ilman hihnaa... Rata meni hienosti, mutta kun se oli tehty ja Emäntä yritti laittaa minut hihnaan odottamaan Mustan alamaisen suorituksen ajaksi, niin minäpä en antautunutkaan kiinni! Rupesin aivan hillittömästi vehtaamaan Emännän ympärillä ja hyppelin kuin villi aropupu. No jäin minä sitten lopulta kiinni, mutta Emännän kuvitelma, että tottelevaisuuslajeja harjoittelemalla koirasta tulisi tottelevainen myös arkielämässä, on nyt viimeistään romuttunut totaalisesti.

Me taidetaan myös tietää jo, mitä me saadaan joululahjaksi. Oltiin mukana hakemassa postipakettia ja viisi sekuntia myöhemmin, me arvattiin, mikä meidän lahja on! Nyt se laatikko odottelee eteisen hyllyn päällä. Me välillä nuuskitaan hyllyn luona, että laatikko yhä on siellä. Todella järkevää hankkia koirille syötäviä joululahjoja! Tai siis toki järkevää ja mieluisaa, mutta turha kuvitella, että se pysyisi yllätyksenä! 

Emäntä sanoo, ettei nyt ole edes tuoreita kuvia "mokomista riiviöistä". En tiedä, ketä hän mahtaa tarkoittaa, mutta kuvamateriaali ei näköjään nyt ole tarjolla.