Blogipäivityksen isäntinä toimivat tuttuun tapaan:
Lucy-neiti! (aplodeja)
Ja Roni-boy! (aplodeja ja vihellyksiä)
Kiitos, kiitos! Tervetuloa seuraamme!
Tällä kertaa kerromme teille tämän päiväisestä pitkästä lenkistä, jolle pääsimme. Tai alunperin oli tarkoitus, että Emäntä kävisi MINUN kanssani pitkälläpitkällä lenkillä, mutta kun ulkohousuja kaivettiin kaapista, olikin Lucy-neiti ensimmäisenä paikalla selkäänsä venyttämässä.
No minä tunsin siinä olevani elämäni kunnossa, ulkona oli kerrankin sopiva sää, ei liian kylmä eikä kuuma, ja ennen kaikkea ei liian märkä. Edes lumi ei lopulta tarttunut tassuihin, eikä niitä tarvinnut putsata kertaakaan lenkin aikana, että voisi sanoa, että parahultainen keli.
Aivan, aivan. Mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan!
Hieman ohimennen loukkaavana koin sen, että Emäntä tokaisi minun mukaanlähtötohinani nähdessään, että jaahas, täytyy laittaa toppatakki päälle, ettei vilustu lenkillä, mutta menköön nyt.
Niin matkan varrellahan sinä näytit, ettei sinunkaan seurassasi aina tule vilu ja sinähän sait melkoisia juoksuhepuleita, niin että meillä tuli oikein hiki Emännän kanssa, kun annettiin sinun määrätä tahti.
Toivoisin, että nyt viimeistään spekuloinnit minun kunnostani vihdoin lakkaisivat. Kaikki on toki suhteellista ja meidän pitkäpitkä lenkkimme on tietysti jollekin isommalle ihan normaali päiväkävely, mutta ei huonoselkäinen mäyräkoira ravaisi ja laukkaisi kuutta kilometriä!
Tämän kertaisella lenkkireitillä emme olleetkaan käyneet kolmestaan varmasti viime kevään jälkeen ja puolenvälinsuora sai meidät jälleen riehaantumaan. Täytyy tässä nyt ihan suorassa lähetyksessä kaiken kansan edessä todeta Lucy-neiti, että onpa mukava saada sinut taas takaisin remmiin myös pidemmille lenkeille! Lenkkeily ilman sinua ei tunnu samalta! Kaksi kuonoa huomaa aina enemmän asioita kuin yksi.
Kiitos Roni. Sinähän saat minut aivan herkistymään. On mukava olla taas mukana. Kyllähän se aina tuntuu kuin puolikas puuttuisi, jos ilman kollegaa joutuu kävelylle. Harmi, ettei saatu seurata sitä varmaa ilmavainua riistasta tien reunaa pidemmälle tänään.
Niin Emäntä mutisi jotain kengistä ja lumesta. Ettei pysty kävelemään umpihangessa. Naisella on metrin pidemmät jalat kuin meillä, mutta kyllä me vaan olisi voitu ihan hyvin kulkea umpihangessa! No joku toinen kerta sitten.
Sillä aikaa, kun Emäntä kuvasi vaaleanpunaisia koivunlatvoja, me käytettiin tilaisuus hyväksemme ja kieriskeltiin vähän löytämässämme ulosteessa. Aika hauska jekku, vai mitä!
Viime viikolla tuli tehtyä niitä muutamia metkuja, kuten Vaahteramäen Eemeli sanoisi, ja Emäntä jo ehkä hieman uhkaili, että ikkunoista kurkkivat tontut näkevät, kuinka tuhmia koiria täällä on ja lahjat jäävät saamatta tänä jouluna. Kuitenkin kun tultiin lenkiltä kotiin oli tonttu käynyt jättämässä ovelle aika mahtavan pikkujoululahjayllärin!
Tällä kylällä taitaa sittenkin hiippailla mäyräkoiria ymmärtäviä tonttuja! Tai jos tämä on rangaistus, niin en tiedä, mikä se palkinto sitten olisi...
Ehkä olisi saatu uusi säkillinen hirvenluita? Joista, kun nyt tuli puhe, niin yhä turhan moni luu lojuu syömättömänä pakastimessa...
Kiitos seurastanne! Hyvää päivän/illan jatkoa ja muistakaa tehdä koiruuksia!
Olette mainioita ja hauskoja koiruuksia! Palvelijatar nauraa iloisesti teidän toilailuillenne. Minä en ymmärrä. Jos minä tekisin samanlaisia jekkuja Sitä ei naurattaisi yhtään. Mutta kyllä minäkin tykkään lukea teidän seikkailuistanne. Teillähän on siellä tosi fiksuja ja mäykky-ystävällisiä tonttuja.
VastaaPoistaMeidänkin Emäntä yleensä parhaiten nauraa toisten koirien edesottamuksille. Miten lie ne omien koirien jäynät eivät siinä tuoreeltaan ainakaan ole ihan niin hulvattoman tuntuisia? :D No me pyritään kuitenkin olemaan mahdollisimman rehellisiä, ettei jää kenellekään turhan kukkaista kuvitelmaa mäyräkoirien elämästä.
PoistaSe täytyy kyllä sanoa, että tällä kylällä sentään osataan vielä arvostaa mäyräkoiraa! :)
Kyä teis olis aineksia tähdeiks ja vetään ihan omaa shouta, kirjotetaan enkuks äs-hoo-oo-tuplavee, sillä meijän äippä muistaa mustavalkotelkkariaikaan semmosen ohjelman ku Lucy show, jossa kans aina sattu ja tapahtu. Nimikin olis melkkis valmis, lisäis vaan Ronin tohon jatkoks. Joo. Ootte te vaan hulvattomia kamuja.
VastaaPoistaHeh... Kiitos! Näinköhän riittäisi tilaajia Lucy ja Roni Show -youtubekanavalla? :D
PoistaKiva että tontulle ei ollut kiirinyt huhu teidän ulosteessa kieriskelystä ja saitte lahjanne :)
VastaaPoistaTontut käyttää ilmeisesti jotain vanhentunutta tiedusteluteknologiaa, kun niillä ei ole ihan viimeisin tieto aina käytettävissään. ;)
Poista