Ronin (?) viimeisin hävyttömyys

Nyt jäin kiinni melkoisen nolosti ja melkoisen röyhkeästä käytöksestä. Tai ainakin Mestareiden syyttävät sormet heti osoittivat minua. 
    Parempi Mestari oli näet päivällä tiskannut ja pyyhkinyt kaikki pöydät kerrankin oikein viimeisen päälle. Sitten hän lähti hakemaan Mestaria kotiin ja me jäimme Lucy-neidin kanssa kahden tuokioksi. 
    Kun Mestarit sitten tulivat kotiin, istahti Parempi Mestari keittiönpöydän ääreen ja siinä hetken istuttuaan hiipi hänen tajuntaansa oivallus, että pöydän pinta näytti tahmaiselta, vaikka hän selvästi muisti pyyhkineensä pöydän juuri aiemmin. Siinä valoa vasten pöydän pintaa tutkaillessaan hän teki pöyristyttävän havainnon: Pöydällä erottui tassunjälkiä! Koko pöytä oli tepsuteltu hänen kohdaltaan mähmäiseksi ja tassutellun alueen reunoilla erottui selviä tassukuvioita. 
    Voitte arvata, että siitä nousi sen päiväinen haloo. Minullahan on ollut näitä ylilyöntejä ennenkin, kuten revitty kirjastonkirja, rikki jyrsittyjä keittiövälineitä ja pitkin eteistä sotkettu askartelulaatikko (joitakin mainitakseni), mutta tässä viime aikoina on ollut hiljaisempaa. Mestarit tietenkin heti epäilivät, että olen täällä kaiket päivät patsastellut pöydällä. Muuta en sano, kuin että minä olen pieni, ketterä koirapoika, jolle tulee todella helposti tylsää! Ja satun tietämään, etten ole edes talon ainoa pöydällä tallustellut mäyräkoira, vai mitä Lucy-neiti! (Jos se olin tälläkään kertaa minä?! Saattoihan Lucy-neitikin saada ketteryyspuuskan!)

Minäkö pöydällä?! Ei sentään. On totta, että pari kertaa jäin kiinni siitä synnistä, mutta kyllä se oli viimeinen kerta, kun Parempi Mestari saapui kotiin juuri, kun seisoin keskellä pöytää ja hän minut hirveällä huudolla nappasi sieltä alas. Silloin minä ymmärsin, ettei pöytä ole koiran paikka. Eikä sille pöydälle ole sen koommin mitään herkullista jätettykään mäyräkoiran kiusaksi.
    Ensimmäisen kerranhan minut pöydälle houkutteli lautasellinen tuulihattu-leivoksia. Muistan vieläkin, kuinka Parempi Mestari kyräili minua koko illan, kun olin syönyt kaikki hänen leivoksensa ja nuollut huolella puoli pöytääkin kermasta puhtaaksi ja lopulta en saanut edes vatsavaivoja tai ripulia, joita hän minulle kostoksi manasi.
    Mutta kyllä minun pöytäpäiväni ovat ohi, että kanna sinä vain itse vastuu teoistasi!

On meillä ollut silti ihan hilpeääkin viikonloppuna. On lenkkeilty kovasti ja tänään käytiin koirakoulussakin, kun ei päästä tänä vuonna enää rally-tokotreeneihin, kun Paremmalla Mestarilla on muita menoja juuri niinä iltoina. Oli oikeastaan ihan hauskaakin käydä koirakoulussa pitkästä aikaa, kun siellä tehdään vähän eri juttuja kuin rally-tokossa ja muut koirat tekevät yhtä aikaa ympärillä samoja juttuja, niin se vaatii vähän erilaista keskittymistä.

Koirakoulussa tehtiin mm. paikallapysymisharjoituksia. Yllätin vähän itsenikin, kuinka hyvin maltoin pysyä paikallani, vaikka tulin mukaan harjoituksiin kesken kaiken, kun Parempi Mestari vaihtoi koiraa kesken treenien. En saanut tervehtiä Ninniäkään, vaikka hän oli samoissa treeneissä ja se otti koville jäädä liikkeestä istumaan Ninnin viereen, kun ihmiset jatkoivat matkaansa ja ei saanut edes vilkaista toista. Lopuksi sitten saatiin vähän peuhata, että jäi siitä lopulta ihan hyvä mieli.

Jos ihmettelette, miksi Lucy-neidillä on takki päällä ja minulla ei, niin vastaus on taas siinä mäykkyhalvauksessa. Oikeasti ei ole kovin kylmä ja ulkona tarkenee oikein hyvin, mutta Parempi Mestari on huolissaan Lucy-neidin selästä ja ehkäistäkseen mahdollista kylmästä aiheutuvaa kolotusta Lucy-neiti saa tepastella toppatakissa jo pikku pakkasessa. Ja kieltämättä hän on pirteämpää seuraa lenkillä, kun hänellä on lämmin. Parempi Mestari meinaa vain vähän turhautua, kun me tupataan varsinkin alkulenkistä olemaan aina enemmän jalat taivasta kuin maata kohti!