Sivut

lauantai 14. tammikuuta 2017

Lumessakahlaajat

Emäntä sovitteli kameran objektiiveja ja ulkoiluhousuja. Lucy loikoili omassa koiranpedissään ja torkkui koiranunta. Emäntä kuului höpisevän eteisessä aina paikalla, aina valmiina pyöriskelevälle Mustalle alamaiselle, että kohta lähdettäisiin metsälenkille. Kuului, kun Emäntä kiinnitti puhisten kaulapantaa Mustalle alamaiselle. Lucy arvasi, että Emäntä yritti tahallaan jättää hänet kotiin, koska hänelle ei ollut mainittu lenkille lähdöstä mitään. Matka olisi liian pitkä, lunta olisi liikaa ja se tarttuisi tällä kelillä liikaa turkkiin. Lucy oli kuitenkin päättänyt toisin. Hän ei ollut päässyt metsälenkille yli kuukauteen, ehkä kahteen, ja tätä tilaisuutta hän ei jättäisi käyttämättä. Emännän solmiessa kengännauhojaan, Lucy tassutteli eteiseen ja venytteli pitkään: olen valmis lähtemään!

Emäntä huokasi muutaman kerran ja vaihtoi painoa jalallaan. "Lucy jaksatkohan sinä? Lenkki voi olla aika pitkä ja raskas. Se voi olla ihan umpihankilenkki, jos kukaan ei ole kulkenut polkua pitkin! Ja tällä kelillä lumi tarttuu sinuun kiinni", hän esitteli verukkeitaan. Lucy ravisteli itseään ja istahti odottamaan lähtöä: "Laita nyt vain se panta minullekin, niin lähdetään."

Löydätkö kuvasta kaksi mäyräkoiraa?
Tietenkin Lucy pääsi mukaan. Määrätietoinen asenne saa Emännän aina horjumaan päätöksissään. Sää oli ulkoiluun sopiva. Vajaa aste pakkasta ei ollut liian kylmä ja uusi lumipuuteri houkutteli kahlaamaan ja hyppelehtimään ojissa. Hyväntuulisina Lucy, Musta alamainen ja Emäntä astelivat kohti metsäpolkua. Niin hyväntuulisia he jopa olivat, että kun satunnaiset lenkkeilijät pysähtyivät rupattelemaan, ei Musta alamainen haukahtanut kertaakaan ja mäyräkoirat kävivät iloisesti tervehtimässä kumpaakin lenkkeilijää.


Lähestyvä metsä sai mäyräkoirat villiintymään ilosta ja matkalla he kävivät tarkistamassa jokaisen ojarummun. Musta alamainenhan on erikoistunut ojarumpujen vainuamiseen ja hän tietää jo, että jokaisen tontin liittymän alla on jonkinlainen putki, mutta nyt myös Lucy halusi käydä kurkistamassa jokaiseen luolan näköiseen aukkoon. Ehtipä Musta alamainen ryömiäkin muutamaan, kun Emäntä ei ollut flexin kanssa tarkkana.


Siinä Emäntä oli ollut oikeassa, että lumi tarttui turkkiin kiinni. Metsätiellä täytyi jo pitää muutamia putsaustuokioita ja irrottaa suurimpia lumipalloja kainaloista. Ulkoilun riemua se ei kuitenkaan pilannut. Metsän hajut ja äänet olivat kaikkialla ympärillä ja ne saivat aistit aukeamaan aivan toisella tavalla kuin taajaman saastuneet tien varret.


Musta alamainen ei malttanut montaa askelta juosta tietä pitkin. Heti metsänrajalta asti hän ei ollut enää lenkillä. Hän oli saalistamassa! Hän löysi jokaisen tien yli menneen eläimen ylityskohdan ja yritti seurata jokaista jälkeä. Hän tuuppasi kuononsa jokaiseen vanhaan ja tuoreeseen sorkan ja tassun jälkeen ja halusi tietää kaiken jokaisesta koskaan tien yli kulkeneesta eläimestä.


Lucy muisti koko nelivuotisen elämänsä ajan päässeensä aina täällä metsässä vähän juoksentelemaan irrallaan, mutta nyt ei vapautta tuntunut koittavan. Myös Emäntä tuntui tarkkailevan sorkan jälkiä hangessa. Musta alamainen sotki hihnansa jokaiseen mäntyyn ja risuun ja Emäntä irrotteli häntä milloin mistäkin kirvaillen, muttei löysännyt toistakaan innokasta koiraa irralleen.


Vihdoin alettiin saapua niille main, jossa viimeeksi nähtiin peuroja. Emäntä ei selvästi peurojen takia halunnut päästää mäyräkoiria vapaaksi. "Kuinka vaarallinen sellainen peura muka voi olla mäyräkoiralle?" Lucy ihmetteli, "No kuulemma se voi sarvella viiltää vatsalaukun auki, mutta eiköhän ne peurat enemmänkin pelkäisi meitä koiria, kun me painettaisiin haukkuen perään!"


Emäntä pysyi kuitenkin järkkymättömänä. Hänen mielestään juuri se mahdollinen perään juokseminen oli osa ongelmaa.


Polkua ei ollut kukaan kulkenut viimeisen lumipyryn jälkeen. Ajoittain Lucylla oli niin paljon lunta rinnan alla ja kainaloissa, että hänen jalkansa eivät vain enää kerta kaikkiaan yltäneet maahan. Emäntä auttoi auliisti putsaamaan lumia, mutta kun hän tarjoutui kantamaan Lucya, sai Lucy melkoisen sätkyn. "Varmasti et kanna minua täällä metsässä! Katso nyt miten hyvin vielä pääsen liikkumaan." Ja hetken aikaa Emännän edellä pötki kaksi mäyräkoiran peppua, kunnes Lucy taas jäi omalle paikalleen jonon hännille.


Polun puolivälissä Emäntä alkoi turhautua jatkuvasti edellä kiskovaan Mustaan alamaiseen, joka sotkeentui kaikkeen tehdessään hakulenkkejään koko 7 metrin matkalla, mitä hänellä oli liikkumatilaa, Lucyn kulkiessa aina polkua pitkin puuntaimien toiselta puolelta. "Lucy on jo varmaan niin väsynyt ja lumesta painava, ettei se enää pääse omille teilleen ja vaikka eteen tulisikin peuroja, niin saan sen varmasti juostua kiinni", Emäntä päätteli ja päästi Lucyn irti hihnasta helpottaakseen omaa kulkemistaan.

Mutta Lucypa näytti samantien, mistä tämä mäykkyneiti on tehty! Hän ryntäsi vapauduttuaan välittömästi keulille ja jopa ohi Mustan alamaisen. Hänellä oli heti haku päällä ja silmiin oli syttynyt uusi lamppu. Lucy alkoi koluta kaikkia eteen tulevia jälkiä ja mäykkyjen riemuksi sekä Emännän kauhuksi tässä taimikossa tuntui risteilevän yhä tiheämpään sorkan jälkiä, eivätkä kaikki niistä näyttäneet edes olevan kovin lumisia. Emäntä ei ollut enää yhtään varma, että pystyisi tavoittamaan tuon edestakaisin kimpoilevan lumiohjuksen ja niin oli Lucykin laitettava takaisin hihnaan.


Aikanaan metsäpolku päätyi takaisin metsätielle ja sitä kautta takaisin sivistyksen pariin. Pöppyrälumi oli tarttunut jopa Mustaan alamaiseen, joka yleensä selviää vähillä kantamuksilla. Nyt hänessäkin roikkui useampi lumipompula, joita hän yritti kierien irroittaa auratulle tielle päästyään.


Kotiin päin joukkoa johti iloisia juoksuhepulipyrähdyksiä tekevä, leikkisästi hyppelehtivä ja kujeileva mäyräkoiraneiti vailla väsymystä tai uupumusta mieli onnellisena ja piristyneenä. Taisi siinä Emäntäkin olla hyvillään, että oli kuitenkin ottanut molemmat koirat mukaansa.

8 kommenttia:

  1. Ohos! Tehän ootte ihan lumipallukkamusteina siäl mettässä. Hauskoja tommoset mettäretket.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu tähän pitempään turkkiin meinaa välillä paakkuuntua lunta melkoisesti, mutta ei se luonnosta nauttimista estä! :)

      Poista
  2. Jopa on ollunna mahtavan hieno mehtäreessu teellä! Huolimata nuista melekosista lumj´palloesta turkissa :) Jälistäminen on kyllä mukavata. Immeeset ee sitä vuan aena ymmärrä tuola mehtätiellä. Narussa pittää vuan kulukee minunnii. Hävijjäesin justiisa jonnehhii jälille jos irti piästäsj. Sano äet. Vaekka lunta onnii niimpaljo että kiini jäen jo omallahhii pihalla.
    Mukavata viikollopun jatkoo teelle kuomat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se voi olla, ettet enää lumihankeen niin pahasti jäisikään kiinni, jos irti pääsisit metsään jäljille! Motivaation kasvaessa tuntuvat voimatkin kasvavan, kuten kävi Lucy-neidille, joka ensin vain lyllersi perässä, mutta irti päästyään kiihdytti kiitolaukkaan umpihangessa. ;)

      Poista
  3. Metsäreissut on parhaita ! Ihan taiteellisen näköisiä nuo lumipallukka-asetelmat turkissa, varmaan kylläkin painaa jonkin verran mutta tehän olettekin supervahvoja mäykkyjä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja joka lenkki tullaan vahvemmiksi, kun juostaan painot rintakehässä. :D
      Mekin tykätään metsälenkeistä. Voitaisiin lenkkeillä metsässä vaikka aina.

      Poista
  4. Tässä ollan ihasteltu ja kadehdittu teidän upeita lenkuramaisemia. Palvelijatar sanoo, että saisi meikäläiselle vilkuttaa hyvästit, jos metsässä irti pääsisin. Olen niin sanottu menetetty tapaus. Pentuna opeteltiin kovasti luokse tuloa ja hetken se onnistuikin. Kunnes isolla aukealla pellolla lähdin vainun vietävänä enkä totellut pätkän vertaa. Sittemmin en myöskään koirapuistoissa. Joten se siitä meikäläisen vapaudesta :-(
    Mutta onhan se narunjatkeenakin mukava metsässä seikkailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin on vapaus alkanut vähentyä, kun tuohon lähimetsään on kai muuttanut peuraperhe pysyvästi. Kauniita maisemia on siis ihasteltava usein täälläkin hihnan jatkona... :)

      Poista