Juhannuskoira Lucy
Juhannuskoira Moona
Niinpä tänä vuonna juhannuspäivä oli vasta varsinainen juhannus, koska silloin päästiin Ninnin ja Moonan luokse mökille, jossa olivat myös heidän ihmisensä ja Emännän kasvinkumppani elikkäs sisarushenkilö. Siellä vihdoin oli vapautta, seuraa ja grillissä tiriseviä makkaroita sekä lohta loimuttumassa. Kokkokin poltettiin vasta juhannuspäivän iltana.
Lucy tarkastaa kokon ennen polttamista
Minulla piti aikamoista kiirettä, kun rannassa oli vene, sup-lauta ja kanootti ja minun piti valvoa jokaista välinettä, että ehdin aina mukaan, kun joku tarttui airoon tai melaan. Onnistuin ainakin 90-prosenttisesti kiipeämään mukaan. Niinpä olin mukana siirtämässä myös kelluvaa kokkosaarta, joka siirretään rannasta ensin laiturin viereen, että kokko saadaan rakennettua ja sitten illalla se sysätään keskemmälle lampea, että kokko palaa turvallisesti etäällä rannan puista. Veneestä hyppäsin saareen (tai yritin... hyppy jäi vähän vajaaksi ja jouduin uimaan saareen) ja sieltä Emännän veli koukkasi minut mukaansa suppailemaan. Sitten sup-laudalta minut laitettiin taas hyppäämään veneeseen, kun suppailu on hieman raskampaa mäyräkoiralla kuin ilman mäyräkoiraa. Ilmeisesti. Emäntä hämmästeli, että vaihdot vesillä sujuivat niin sulavasti.
Paras tapa varmistaa pääsy mukaan suppailemaan, on viettää kaikki vapaa-aikansa sup-laudan päällä laiturissa parkissa.
Myös saunomiseen minä otan aktiivisesti osaa. Tai ainakin saunasta uimiseen. Käyn nopeasti lauteillakin, mutta sitten minä olen mukana kannustamassa jokaista uimaan menijää ja suosikkieni perään minä myös hyppään. Esimerkiksi Emännän perään minä hyppäsin laiturilta ja kävimme uimassa yhdessä pienen lenkin. Myös Ninnin ja Moonan isäntä, Emännän veli ja totta kai oma mestarimme ovat henkilöitä joiden perään saatan hypätä. Hieman erikoista oli, että tänä vuonna Lucy-neitikin hyppäsi kerran laiturilta!
Kun aikansa odottaa, voi onnistaa ja päästä mukaan suppailemaan!
Kuka tahansa kävikin soutelemassa, niin pieni musta pää oli nähtävillä mukana veneen keulassa...
Lucy: En minä hypännyt. Minä putosin. Kurkottelin liian pitkälle nuollakseni Emännän naamaa ja menetin tasapainoni. No ei siinä nyt hullummin käynyt. Uin laiturin portaille ja nousin ylös. Emäntä piti meille myös pienet noutoharjoitukset vedessä. Muuten hyvä, mutta minä en osannut lähteä niin äkkisyvästä rannasta, koska en Ronin tapaan tykkää veteen hyppäämisestä. Emäntä ratkaisi asian niin, että laski minut lampeen, jolloin uin kyllä noutodummylle ja toin sen rantaan jauhelihaa vastaan. Minä olen ihan kelpo noutaja, kun minut vain laskee varoen veteen kuin lastun laineille. Lapinkoirat tyytyivät katsomaan rannalta tätä uimishassuttelua.
Lucy kuivattelee pihanurmella uinnin jälkeen.
Muuten saimme tassutella taas mökkitontilla irrallamme, mutta kokon kohentamisen ajaksi Roni täytyi laittaa kiinni. Kun palava kokkosaari hinattin laiturin viereen kohentamista varten, laittoi Emäntä Ronin hihnaan, kun hän pelkäsi Ronista tulevan hotdogin, jos hän varomattomana innosta piukeana hyppäisi saareen eikä tajuaisi, että jokin asia on perustavan laatuisesti toisin.
Juhannuskokko 2020
Myös kokkoa voi katsella laudan päältä...
Sunnuntaina sen sijaan kävimme koko porukalla yhdessä lenkillä ja silloin oli toinen tahti mäyräkoiran tassuissakin. Kävimme katsomassa tuttuun tapaan aaseja, joista pienempi on ilmeisesti Moonan kaveri. Aasit kiirehtivät meitä vastaan aidalle ja Moona meni sanomaan kuono/turpa-päivää toiselle aasille.
Olimme parhaillamme tervehtimässä lampaita ja kanoja aidan takaa, kun yhtäkkiä talon portailta syöksyi meitä kohti haukkuva hyökyaalto. Sekuntia myöhemmin aidan alta tulvi pieniä mustia räksyttäviä koiria. Pienet koirat ovat kai rodultaan kääpiöpinsereitä, mutta omasta mielestään ne olivat vähintäänkin dobermanneja. Minä, Lucy-neiti ja Ninni suhtauduimme melko rauhallisesti yllättävään tilanteeseen ja peräydyimme aidan luota ahtaasta välistä katselemaan tulijoita, mutta Moonan sisulle äkillinen hyökkäys oli vähän liikaa. (Tai ehkä juuri siksi me muut voimme olla rauhassa, kun Moona huolehti rähisemisestä meidänkin puolestamme.) Eläinten omistaja on kuitenkin Ninnin ja Moonan emännän tuttu ja hänkin oli pihalla käskemässä koiransa takaisin aitaukseen. Käytännössä olimme myös heidän maillaan, joten heillä oli täysi oikeus puolustaa omaa reviiriään. Hetken hurjalta näyttänyt tilanne ratkesi siis onnellisesti ja parasta oli tietenkin, ettei Moona ottanut asiakseen puraista ketään pikku koirista. Ei olisi ehkä ollut niin vakavaa nyppiä pikkukoiria Moonan turkista kuin toisin päin, mutta onneksi puremia ei jaettu kumminkaan puolin. Sen jälkeen kävely jatkui vähemmän dramaattisesti, joskin loppumatkasta ilma oli kuumentunut niin paljon, että Emäntä auttoi Lucy-neitiä välillä kantamalla.
Tämä peltoaukea näytti melko isolta pörriäisteolta, koska koko suuri pelto oli jätetty (tarkoituksella tai luultavammin tarkoituksetta...) kasvamaan kukkasia!
Mökillä jokainen valitsi parhaan tavan viilentää itseään:
Ninni makaa viileillä kivilaatoilla.
Lucylle kelpasi nurmikin, kunhan se oli varjossa.
Minä kaivoin kuopan mökin portaiden alle. Tästä vartiopoterosta oli hyvä hoitaa valvontatehtäviä viilentelyn ohella.
Onpas teillä taas ollut upea juhannuspäivä. Kyllä siinä varmasti aaton vähän ehkä pitkäveteinen tunnelma teiltä unohtui. Silmät renkaina katsellaan suppailukuvia! Modernia menoa, jota ei ihan joka koira pääse kokeilemaan.
VastaaPoistaLämpöä riittää. Kesä on kyllä kiva keksintö. Nautiskellaan ja kerätään D-vitamiinia auringosta, että jaksetaan taas pitkä pimeä kausi. Viikko enää heinäkuuhun. Aika rientää.
Joo aatto on jo unohdettu ja anteeksi annettu. :)
PoistaKesäpuuhat on kyllä kivoja ja lukuisampia kuin talvipuuhat. Kunhan ei hirveä kuumuus vain kurittaisi, niin kyllä kesä on mäyräkoiran kulta-aikaa! :)
Roni on jotenkin sattumalta keksinyt tuon suppailun ihanuuden jo vuosi tai pari sitten ja omaan tyyliinsä, jos Roni innostuu jostain, niin se tapahtuu sitten aina täysillä! :D
Kauhean mielenkiintoinen ja hengästyttävä juhannus teillä! Emäntänne on onneksi hyvä kertomaan teidän jutuistanne niin saadaan mekin mallia oikeasta mäyräkoiran elämästä. Tai ihminen saa, voi sitten alkaa miettiä minulle parempia kokemuksia. Puuttuu vain koirakaverit, suppailu, kokko, kunnon metsäily...
VastaaPoistaKiitos! :) Sitä ehtii kaikenlaista, kun laittaa tuulemaan. ;) Meillä on ollut kyllä suuri onni saada noin hyvät koirakaverit osaksi laumaamme.
PoistaOnnellista mäyräkoiranelämää voi olla monenlaista, että varmasti ilman kokkoa ja suppailuakin pärjää. ;)
Hittaasti hyvä tulloo. Näkkyy pitävän paekkasa. Nuin hieno tulj teejjän juhannuksesta hittaasta alusta huolimata :) Ee sitä voe olla ällistelemätä mittee kaekkee voepi keritä määräkoera tehä! Suppilaavvalla, uimassa,venneessä, aasit ja lampaat katottu, kokko tehty ja poltettu, kaveriin kansa leekitty ja vielä lenkillehhii keritty...huh! :) Ja takkuulla on haaskoo ollunna. Oljpa mukava juttu mukavasta juhannuksesta. Tulj oekeen ilonen mielj lukkiissa :)
VastaaPoistaNäköjään sitä ehtii monenlaista, kun rupeaa vain tekemään. :D
PoistaOli kyllä oikein mukavaa ja mökillä ulkoilmassa sai pitkästä aikaa tavata tärkeitä ihmisiäkin!
Kuulostaa kivalta juhannukselta (paitsi se aatto, siinä olisi ihmisväen järjestelyissä petraamista :) ). Kaunis kokko! Meillä ei voinut kokkoa poltella metsäpalovaroituksen vuoksi, vaikka se yleensä perinteenä on.
VastaaPoistaKiinnitti huomiota tuo mäyräkoirien luonapysyminen. En olisi uskonut, että ne ovat niin lähelläpysyviä? Onkohan ihan tavallista? Wiiman kanssa olemme joutuneet sen taidon ihan opettelemaan, ei se varsinaisesti koskaan karkaillut, mutta sen vissiin porotokkien liikutteluun perustuva etäisyysmittari oli paljon pidempi kuin minun. Olisin veikkaillut, että mäykkyjen kanssa samoja haasteita :) .
Aattonakaan yksinoloa ei kertynyt tavallista työpäivää enempää (n. 8h) ja siinäkin välillä siis meitä käytiin katsomassa, mutta onhan se aina kurjaa, kun ei pääse mukaan. (Ei edes sinne töihin yleensä...)
PoistaMetsästyskäytössä olevan mäyräkoiran kuuluisikin heti irti päästyään lähteä etsimään riistaa, mutta näköjään tämänkin ominaisuuden voi koulutuksella häivyttää jopa mäyräkoirasta. Olen pennusta asti opettanut koirani pysymään lähelläni (metsästysnäkökulmasta siis pilannut koirani, mutta meillä ei koskaan ole ollut metsästystavoitteita...) ja aika hyvin ne ovat oppineet kulkemaan irrallaan mukanani. Vanhemmillani oli myös todella hyvä lapinkoiranarttu, joka opetti mallia näyttämällä omille mäyräkoirilleni ja vanhempieni seuraavalle lapinkoiralle Ninnille, kuinka mökillä ollaan pihalla irrallaan. Kun aikuinen koira ei lähtenyt minnekään, eivät pennutkaan harhailleet pihasta pois. Tämä nykyinen toinen vanhempieni lapinkoira Moona on sitten erilaista luonteenlaatua. Sillä on lenkilläkin huomattavan pitkä välimatka ihmiseen ja mökkitontiltakin se meinaa välillä eksyä metsän puolelle keksimään omaa kivaa, jos on liian tylsää ja Moonalla on sellainen työkoiran moottori, että sillä on usein tylsää, vaikka muuten kiltti ja kuuliainen koira onkin. :)
Olen kyllä ollut oikein tyytyväinen, että mäyräkoiraakin voi pitää irrallaan. Roni ei ole vielä koskaan karannut minulta ja Lucykin on nuoruudessaan ollut vain pari kolme kertaa karkuteillä lähdettyään tuoreen jäljen perään. Roni kääntyy takaisin kutsusta, mutta Lucyssa on sen verran metsäkoiran vikaa, että se painaa menemään, jos saa tuoreen jäljen. Onneksi saan sen nykyisin juoksemalla kiinni, jos se yrittäisi lähteä, kun sillä harvoin on niin kova vauhti enää. :D Olen myös oppinut lukemaan koiriani, että osaan ottaa ne kiinni heti, jos huomaan niiden havainneen jotain kiinnostavaa.
Moona tuntuu luonteeltaan olevan vähän kuin meidän Wiima - muistan, että hän ei myöskään innostunut haleista kun hommat on kesken😊. Työnteko ( = mikä tahansa yhteinen puuha) on rapsutuksia arvokkaampaa.
PoistaOlin siis oikeassa arvellessani mäyriksen perusluonteesta, että metsälle niiden mieli halajapi. Ja varsin itsenäisiähän ne ovat myös. Ja siksihän se onkin hieno juttu, että olet onnistunut motivoimaan koirasi pysymään näköetäisyydellä 👍. Kyllä sellaisen koiran kanssa on paljon helpompi olla ja elää, ellei sitä metsästystä sitten tosiaan ole tarkoitus harrastaa.
Olen onneksi nykyisin Wiiman kanssa melko lähellä sitä tilannetta myös, voin varsin huoletta pitää sitä vapaana lähes paikassa kuin paikassa, mutta edelleen harkitsen tarkoin missä sen teen.
Ja tuo koiran havainnointi on tosiaan tärkeä juttu, kantapään kautta oppimani - homma pelastuu, kun tilanteeseen ehtii puuttumaan ennen kuin korvat lukittuu.
Ennakointi on kyllä koirien kanssa tärkeää, koska kuuroille korville huutelu on sitten jo ihan turhaa. :)
Poista