lauantai 5. joulukuuta 2020

Kirkonkylän puudeleista syrjäkylärakeiksi

"Oudon hiljainen pihapiiri. Kukahan täällä asuu?"

 Lucy: Vähitellen on alkanut valjeta, että tämä hiljainen pihapiiri ja talo, jossa ei tuntunut olevan koskaan ketään kotona, kun vierailimme täällä yhä kiihtyvällä tahdilla, onkin meidän talomme ja pihapiirimme!

Roni: Viikko sitten koimme yhden elämämme stressaavimmista päivistä. Aamulla meidät teljettiin häkkiin ja sitten meille tuli vieraita (siis tuttuja ihmisiä), joita emme saaneet tervehtiä, rappukäytävä kolisi jatkuvasti ja vähitellen tavaroita kannettiin ulos ja me emme saaneet juosta mukana katsomassa, minne kaikki vietiin. Minä haukuin hermostuneesti koko ajan. Kun meidät vihdoin vapautettiin, juoksimme raput alas ja niin olimme poistuneet viimeistä kertaa tutusta kerrostalokodistamme.


Apua! Kämppä tyhjenee! Ei kai meitä vain unohdeta tänne?!

Täällä talolla jouduimme myös olemaan välillä häkissä, kun tavaroita kannettiin, mutta en tiennyt vielä olevani kotona, niin en huomannut enää vahtihaukkua kaikkia niin tarkasti. Tämän viikon aikana olen oppinut vahtimaan tätäkin kotia äänekkäästi!

Lucy: Viikonloppuna olimme kuin paratiisissa, kun pääsimme ulos ovesta, kun vain pyysimme ja saimme tutkia pihaa omaan tahtiin. Lähinnä keskityimme pihalla olevan aittarakennuksen tutkimuksiin. Emäntä vähän ihmettelin, kun niin kiivaasti viihdyimme sen ympärillä ja vähän allakin, mutta hän ajatteli, että tätä vartenhan tänne muutettiin, että koirilla on vapautta ja kivaa puuhaa omassa pihassa. Jos olisimme tehneet tämän päivityksen alkuviikosta, olisivat tässä kaikki uutiset.


Sunnuntaiaamun aamupissalla

Nyt on kuitenkin ehtinyt tapahtua jo enemmän. Jo sunnuntaina Emäntä laittoi merkille, että me molemmat rapsuttelemme itseämme aika ajoin. Hän ajatteli, että muutto on stressannut meitä niin, että rapsuttelu on siitä johtuvaa sijaistoimintaa. Maanantaina hän totesi raapimisen olevan jo häiritsevän runsasta. Hän otti keittiöön maton, kun hän alkoi vainoharhaisena pelätä, että olemme jotenkin allergisia uudelle lattiamateriaalille ja joudumme koko ajan olemaan paljaalla lattialla. Hän googlasi kaiken vinyylilattioista ja niiden puhdistamisesta ja hän pesi lattian.

Tiistaina oli jo päivänselvää, että kaikki ei ole kunnossa. Raavimme itseämme jatkuvasti ja kun Emäntä tutki turkkejamme löytyi minun vatsastani punaisia paukamia ja hännän tyveni olin jo kaltannut vereslihalle. Emäntä epäili meidän saaneen aittarakennuksesta lintukirppuja ja hän kampasi turkkejamme löytääkseen kirppuja, mutta mitään ei näkynyt. Illalla Mestari kertoi nähneensä pihalla kapisen supikoiran. Palaset loksahtivat kohdalleen saman tien: tyhjillään ollut piha, vanha aitta-/halkorakennus, jonka alusta on kuin luotu supikoiraa varten, silmät palaen aitan alla koluavien luolakoirien kyltymätön kiinnostus ja sairaalloinen raapiminen. Kolme päivää reipasta maalaiselämää ja meistä tuli kapisia rakkeja!

Keskiviikkona valoisan aikaan päiväkävelyllä kylänraitilla

Emäntä soitti eläinlääkärille heti seuraavana aamuna. Meidän ei tarvinnut edes lähteä lääkäriin tutkittavaksi, koska yhtälö oli eläinlääkärinkin mielestä niin selvä. Hän soitti reseptin suoraan apteekkiin. Emäntä ajatteli, että kapi on metsästyskoirien parissa niin yleistä, että lääkkeitä löytyy varmasti hyllystä tuosta noin vain, mutta eipä paikallisessa pikkuapteekissa ollutkaan. Eikä sen puoleen apteekkarin tarkistuksen mukaan lääkettä ollut missään lähialueenkaan apteekeissa, kun Emäntä tarjoutui ajamaan lääkkeen perässä jonnekin muualle. Lähin lääke olisi ollut yli 120 kilometrin päässä, joten oli tyydyttävä odottamaan seuraavaan päivään, että lääke saapui omaan apteekkiin. 

Uusia lenkkipolkuja metsän uumenissa.

Nyt meillä on sitten trendikäs kahden viikon karanteeni, jolloin emme saa tavata muita koiria. Se ei ole tähän asti tuottanut ongelmia, koska emme ole nähneet kylällä yhtään toista koiraa (emmekä ihmisiäkään...) Lääkettä otetaan kahdeksan tablettia joka toinen päivä. Kyseessä on ilmeisesti melko järeä loishäätölääke, koska tässä samalla lähtevät kaikki mahdolliset sydän- ja keuhkomadotkin, jos sellaisia sattuisi olemaan ja lääke on vieläpä tarkoitettu yli 12 kg koirille ja mehän olemme vain kymmenisen kiloa... 

Pientä oheispuuhaa on myös koitunut Emännälle, kun kaikki tekstiilit, joihin me olemme koskeneet, täytyy pestä 60 asteessa tai osan tavaroista Emäntä on saunottanut 100 asteessa, koska esim. keittiön matto ei mahdu pyykkikoneeseen. Kaikki lattiat on imuroitu ja pesty uudestaan. Meidän pannat ja hihnat on myös pesty ja pannat on vaihdettu toisiin, koska pantojen täytyy olla pari viikkoa poissa käytöstä. Emäntä nyrkkipyykkäsi myös 12 metriä flexihihnaa varmuuden vuoksi.


Roni: Emäntää myös hieman huoletti se, kuinka supikoirasta pääsee eroon, koska mitä hyödyttää muuten myrkyttää meidät ja desinfioida koti lattiasta kattoon, jos heti ulkona käydessä saamme uuden tartunnan. Keskiviikkona lenkin jälkeen hän telkesi meidät saunaan odottamaan alustan pesua ja päätti käydä häiriköimässä supia, että se lähtisi etsimään rauhallisempaa kotia. Kuulimme, kuinka hän kopisteli aitan seiniä ympäriinsä. Pian kuitenkin kuulimme hänen kohdanneen supin: halkokuurista kuului sen päiväinen karjaisu ja kirousten sarja. Harmitti tietenkin, ettemme saaneet olla mukana apuna, mutta Emäntä oli napannut maasta halon ja kolauttanut supin sillä tainnoksiin. Yöeläimenä se oli toki ollut unillaankin vielä iltapäivästä, mutta oli se kuulemma ollut todella kurjassa kunnossakin. Kyljet verille raavittuina ja hajusta päätellen pahat tulehdukset kaikkialla kehossa. Toisella puolella supia ei ollut enää karvaakaan jäljellä. Mestari toi Emännälle rautalapion ja Emäntä päästi supin kärsimyksistään. Sitten ruumis piti tietenkin haudata, ettei tauti pääsisi leviämään siitä. Etempänä talosta kiviseen metsänreunaan nimetöntä hautaa otsalampun valossa kaivaessaan Emäntä mietti hieman, että tätäkö maalaiselämä tulee olemaan. Vai onko tämä vain tulikaste, jonka jälkeen elämä alkaa helpottaa?


Tässäkö muka pitäisi yönsä nukkua?!

Lucy: Tällä hetkellä emme siis ulkoile muuten kuin valvotusti tai hihnassa. Jos uusia supikoiria ei ilmesty maisemiin, niin reilussa kolmessa viikossa syyhypunkkien pitäisi olla kuollut sen pesäpaikasta. Voi olla, että aittarakennuksen alusta suljetaan meiltä (ja muilta metsäneläimiltä), mutta ensi vuonna ehkä saamme taas ulkoilla vapaasti omalla pihalla. Lääkkeen myötä kutina on vähentynyt jo muutamassa päivässä. Nyt suurin ongelma on se, ettemme pääse mestareiden sänkyyn nukkumaan. Yhden yön vietimme eteisessä koiranpedeissä lattialla nukkuen kuin mitkäkin koirat, mutta viime yönä en enää suostunut tähän kurjaan kohtaloon ja itkin sydäntä särkevästi niin, että Emäntä otti lopulta vanhan patjan ja tuli keittiöön lattialle nukkumaan ja pääsin sentään hänen viereensä, vaikkei meillä sänkyyn olekaan asiaa. (Kapi ei onneksi tartu ihmisiin.)


Aamulenkillä

Iltalenkillä. Katuvalot ovat vaihtuneet yhteen mukana kulkevaan majakkaan.

14 kommenttia:

  1. Hurjaa menoa kerrassaan, mutta onnea uuteen kotiin! Ehdittekö muuttomatkalla arvioida, muuttuiko koti kauaskin edellisestä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)
      Ei tänne enää katuvalot kajasta, että varmaan tässä on monta kilometriä välissä... :D

      Poista
  2. Onnea uuteen kotiin ja elämään. Hurja on teidän emäntä! Ei olisi Palvelijattaresta minkäänlaisen elukan tappajaksi, vaikka olisi kuinka tarpeen. Se on täysi nössö.
    Teille on tulossa tosi hienot ajat, kunhan pääsette kirmailemaan vapaina luonnossa. Toivottavasti kapi pysyy jatkossa kaukana teidän seuduilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Meidän laumassa Lucy ja Emäntä ovat ne, jotka eivät epäröi taittaa niskoja pikku eläimiltä, jos ne täytyy lopettaa. Roni ja Mestari eivät ole sillä tavalla metsästysviettisiä. :D
      Tämä kapi oli vähän kutsumaton vieras tosiaan, mutta jospa tämä iloksi tästä vielä muuttuisi. :)

      Poista
  3. No nyt on kuomat piässynnä toenteolla mualaeselämän makkuun! Mahtava on ollunna tuo jälistettävä teellä vuan ee sittä niin mahtava se ilo siitä ku tuommonen kapi iski! Ruoja kuitennii...onneks on hyvät ropit siihen.
    On tolokku emäntä teellä ku nuivvuan suimi supin päeviltä. Oes jiännä äetiltä tekemätä, pakkoon oes pintellynnä.
    Vuan mukavat on sielä nyt uuvvet pihat ja lenkkitiet teellä. Jovuan kelepoo asettuva mualaeskoeriks. Kyllä on kuulkee mualla mukavata! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alku on ollut vähän takkuinen, mutta mikäs täällä on leivinuunin lämpöisessä kupeessa köllötellä. :) Lenkkitiellä on juossut jos jonkinlaista riistaa, esim. hirviä jäljistä ja hajuista päätellen, että kyllä täällä mäyräkoiran kelpaa. :)

      Poista
  4. Onnea uuteen kotiin! Vähemmälläkin seikkailulla toki olisitte voineet asettua, mutta mäyräkoirien kanssa aina sattuu ja tapahtuu, joten ei voi muuta kuin ihailla emäntänne kylmäpäisyyttä. Hienot on maisemat, siellä voi viettää oikeata koiran elämää, parasta sellaista. Toivotaan, että jatkossa kaikki alkaa sujua oikein hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kylmä ja pimeä joulukuu ei ole ihan paras aika aloittaa maalaiselämää, mutta kai tässä otetaan ensin vähän asukkaista mittaa ja jos tästä selviää, niin jospa helpommat ajat koittaisivat sitten. :)

      Poista
  5. Vau, onnea uuteen kotiin! Nyt on pihaa missä melskata, koirat ovat varmasti onnessaan, kuten kaksjalkaiset toki myös. Mutta olipa teillä aika dramaattinen aloitus, onneksi pääsi supikoira pois kärsimästä, kun noin huonolta näyttikin. Uusia ei varmaan tule - siitä pitää hännänheiluttajakaksikko huolen :D. Nyt on varmasti kiva tehdä joulua uuteen kotiin :) .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)
      Myös tiheähkö verkko aitan alareunassa pitää toivottavasti uudet toiviomatkalaiset loitolla, kun tänne ei niin vain käydä enää taloksi. ;) Piha pääsee varmaan keväällä paremmin oikeuksiinsa, kun ei ole koko ajan pimeä, mutta sitä odotellessa... :)

      Poista
  6. Onnea uuteen kotiin! Ja uudella maalaiselämällä olikin räväkkä alku, huhhuh. Mutta kyllä kelpaa mäyräkoirien maalla asustella ja omalla pihalla kuljeskella, hieno homma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Hetken arvelutti, että tällaistako täällä tulee olemaan, että saa oikeasti taistella luontoa vastaan, mutta jospa rauhanomaisempi rinnakkaiselo alkaisi vähitellen kehkeytyä. :D

      Poista
  7. Paljon onnea teille uuteen kotiin! Alku oli hiukan hankalaa mutta uskon, että teillä tulee olemaan paljon riemullisia hetkiä siellä maalaismaisemissa. Kateeksi käy!

    Hipun ja Mytön emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kunhan kevät koittaa ja pihalla näkee ja tarkenee paremmin viettää aikaansa, niin eiköhän siitä riemu ratkea. :)

      Poista