Sivut

lauantai 5. joulukuuta 2015

Hukattu tilaisuus

Perjantaina missattiin elämämme tilaisuus päästä ajamaan peuraa! Emäntä oli juuri laskenut meidät irti vähäksi aikaa juoksentelemaan ja painimaan, kuten usein metsälenkin aluksi saamme vähän kirmailla, kun hän yhtäkkiä kääntyikin ympäri, juoksi luokseni iloisesti sirkutellen ja leperrelleen ja kutsui meitä nimeltä.

Minä olin siinä jo vähän edellä menossa, mutta käännyin sitten hämmästyneenä ympäri ja tulin katsomaan, mitä asiaa Emännällä oli.

Hän laittoi meidät takaisin hihnoihin ja sitten lenkki jatkui. Olin vähän ihmeissäni, mutta kukas näitä kaikkia ihmisten oikkuja ymmärtää. Mutta sitten tämä kierous selvisi siinä muutaman kymmenen metrin päässä. Maassa oli noin 35 sekuntia vanha peuran jälki!

Minä loikkasin saman tien koko flexin mitalla ojan yli pusikkoon ja yritin tempoa perään. "Me voimme vielä saavuttaa sen! Me voimme vielä saavuttaa sen!" Mutta Emäntä ei päästänyt.

Koko loppulenkki mentiinkin sitten flexeissä ja me kuljimme nenät pystyssä. Kun aistit kerran olivat avautuneet kunnolla, tuntui kuin kaikkialla olisi ollut saaliseläinten tuoksua.
    Emäntä muistaa aina meitä esitellessään mainita, että "niin nämähän eivät ole metsästyskoiria" ja sitten hän kertoo jonkin hauskan anekdootin sohvalla loikoilustamme tai tassujen kastumisen välttelystämme. Kyllä me kuule voimme olla ihan mitä tahansa, jos meidän annetaan olla! Ja minähän olen siis kaksi kertaa ajanut jänistä ainakin minuutin ajan, ennen kuin se hävisi ja vihainen Emäntä kamppasi minut sammalikkoon, että kyllä minä tiedän saaliin ajamisesta yhtä ja toista. Ei koirasta niin vain poisteta ikiaikaista viettiä, jota vielä vuosisatojen ajan on jalostuksessa vaalittu ja ylläpidetty, jotta mäyräkoirasta on saatu hiottua se timantti, joka se tänä päivänä on, ei vaikka välissä ehkä onkin ollut muutama sohvakoirasukupolvi, jotka eivät ole olleet metsästyskäytössä.


Oletko sinä Roni aivan varma, että se peura meni tänne?
Kyyyllä... Katso vain syvemmältä.

4 kommenttia:

  1. Kih hih, aika syveälle se peuran jälki oli painunu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei olla koskaan nähty peurasta muuta kuin yksi sorkka, niin on vähän vaikea tietää, millaisesta eläimestä on kyse...

      Poista
  2. Sammoo sitä minustahhii sanottaan. Että ee kastele mahhoosa ja käpsijjään. Ee tykkee veestä. Vuan annahan olla ku pupuhhaju nokkaan tulloo,tahi muu ni kyllä oesin mänössä. Yhen kerran karkasin. Linnun perrään. Isäntä hakj lähimetästä. Narroomalla sae kututtuva, ruoja. Sejjäläkee en oo irti suanna olla ku omassa pihassa aetuuksen sisällä. Sannoovat että oon kuulema mahottoman riistaviettinen. Hah,paljo siitäe on narunnokassa hyötyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä karkeakarvaisilla sitä saattaa riistaviettiä olla vielä enemmän kuin meillä "humppatukilla". Me pysytään aika hyvin mukana irtikin, kun sitä on pienestä asti harjoiteltu, mutta tuore jälki herättää meissäkin saalistajan ja sulkee kuuloaistin.

      Poista