Valoa tunnelin päässä

Oho! Yhtäkkiä ei ollukaan märkää ja kurjaa! Emännällä oli lyhyempi työpäivä, niin päästiin kerrankin valoisan aikaan lenkille. Ja pitkälle lenkille. Minäkin lähdin omaksi yllätyksekseni oikein mielelläni. Tarkoitus oli kai saada vangittua hetki auringonvaloa kuviin, mutta valitettavasti lenkkipolkumme kulki siellä, missä aurinko ei paista.

Jo oli aikakin! Parin sisällä köllötellyn päivän jälkeen oli ihana vihdoinkin panna kunnolla töppöstä toisen eteen. Myllättiin niin, että turkki pöllysi.

Ja koska oli myös hieman pakkasta, kaikenlaiset lätäköt ja lammikot olivat jäätyneet. Emännän mielestä kuvauksellisesti.

Roni!

Mitä? Minulla oli jano?
    Minä olen muuten keksinyt nerokkaan tavan saada Lucy-neidiltä minkä tahansa esineen tai asian, joka hänellä on. Menen hänen viereensä, katson johonkin suuntaan ja haukahdan terävästi kuin varoittaakseni jostain havaitsemastani vaarasta. Lucy-neiti nostaa päänsä huolestuneena ja sitten minä vain nappaan sen, mikä hänellä oli. Toimii joka kerta!

Sinulla on keppi ja minä haluan sen!

Minä olen muutenkin tehnyt jotain oikein elämässäni, koska saan nykyisin huippuhyvää ruokaa! Ei enää mitään veteen liotettuja nappuloita, vaan oikeaa keitettyä riisiä ja koiranmakkaraa. Minä olen varmaan sittenkin meistä se parempi mäyräkoira.

Pöhkö. Ei se siitä johdu. Tietenkin minä olen parempi mäyräkoira. Emäntä yrittää vain epätoivoisesti löytää jonkun ruokavalion, jolloin sinun herkkä suolesi ei joutuisi ripuloimaan koko ajan. Erikoiskohtelusi loppuu heti, kun löytyy joku nappula, joka imeytyy sinuun paremmin.

Toivottavasti siinä kestää kauan. Minä todella rakastan uutta ruokaani. En meinannut tänään koirakoulussa malttaa keskittyä ollenkaan, kun ajattelin vain, että ihana ruoka odottaa minua kotona.