Aurinkoista puuhastelua

Touhutorstai saikin jatkokseen koko joukon touhupäiviä. Perjantaina näet ajeltiin taas Roosa-tädin ja Ninnin luokse. Hetki siinä henkäistiin ennen kuin jatkettiin rally-tokoon. Siellä ei ehkä tapahtunut mitään mainittavaa edistystä, jos ei erityistä notkahdustakaan. Jonkun edellisen käyttäjän lelusta oli pöllynnyt maahan höyheniä, jotka olivat kiinnostavaa haisteltavaa. Ja tietenkin koulutusnamipölyllä kyllästetty hallin keinonurmi on aina haistelemisen arvoinen sinänsä. Haisteluneuvotteluja jatketaan varmasti tulevaisuudessa. Emännän mielestä ei pitäisi haistella ja meistä se on meidän tehtävä. Mitä siellä harjoituksissa muuten tehtäisiin? Käveltäisiin vain Emännän vierellä tekemättä mitään vai?

Lauantaiaamuna käytiin jäällä juoksemassa! Ja Emäntä ja Roosan ja Ninnin isäntä katsoivat verkot. Ne verkot onkin siellä vedessä sitä varten, että niistä tulee kalaa! Tätä ei ollutkaan aiemmin tapahtunut meidän läsnä ollessa. (Paitsi Ninni väittää, että se tiesi tämän jo, kun on ollut monesti mukana, mutta kuka sellaista pentua nyt uskoo...)

Tämän pikkuhauen lisäksi tuli 4,2 kg jättihauki, joka oli sotkenut koko verkon niin, että narukin täytyi katkaista, että verkon ylipäätään sai vedetyksi jään alta.

    Sitten minä kävin Ninnin kanssa näyttelytreeneissä. Harjoituskenttä oli niin litsumärkä, että minua ei olisi paljon vähempää voinut kiinnostaa. Esitin välillä kakkaavani kentälle, niin pääsin vähäksi aikaa tien varteen kuljeskelemaan ja nuuskimaan.
    Näyttelytreenejen jälkeen käytiin pienellä lenkillä, Emäntä ja kaikki koirat ja sitten alkoi sen päiväinen sukiminen, että siitä olisi jo voinut arvata, että tästä ei hyvä seuraa. Jopa Ninni kiukkusi, kun sen peppukarvoja suorittiin. Mutta tästä lisää myöhemmin.

Roosa-täti saa kulkea pitkässä narussa, koska hän osaa mennä tien reunassa.

Kun kaikki kynnet ja varvaskarvat oli leikattu ja korvakarvat tukisteltu suoriksi päästiinkin aloittamaan kesäkausi mökkeillen. Oli mukava päästä pitkästä aikaa mökille nuuskuttelemaan ja kaivelemaan ja tietenkin saunomaan ja syömään makkaraa. Lauantaina Roni ja Ninni leikkivät lähes yhtä jaksoisesti kahdeksan ja puoli tuntia aina aamu seitsemästä lähtien. Illalla juniorit olivatkin jo aika loppu. Ja olinhan tuota jo itsekin kauneusuneni ansainnut.

Mökillä suoritettiin kaivauksia

Tarkistettiin laiturin kunto.

Otettiin löylyt.

Ja käytiin avann...on reunalla. Roosa-tädin ja Ninnin isäntä sen sijaan kävi avannossa.

Sunnuntaina käytiin taas pienellä kävelyllä ja molemmat emännät olivat pakanneet reput valmiiksi. Repuissa haisi makkaralle ja emäntiä tuntui jänskättävän. Perillä se selvisi: oltiin tultu Match Show'hun. Hallin ovella Ninnikin vähän hämmästyi koirapaljoutta, mutta reippaasti hänkin sujahti sekaan ensikertalaisena. 
    Kehien aluksi siinä oli vähän sitten hässäkkää, kun kukapa olisi arvannut, että Lucy-neidin numero 42 onkin ensimmäinen numero pienissä aikuisissa. Lucy-neitihän oli siinä vaiheessa jo meidän näyttelyboksissa huilaamassa ja Emäntä joutui vain kiskaisemaan hänet ulos kiireellä ja suoraan kehään.

No minä olin aivan kauhean innoissani, enkä malttanut seistä paikallani ollenkaan. Sininen nauha, totta kai. Loppukehässä olin sitten jo maltillisempi ja minut jo valittiin jatkoon, mutta sijoitusta ei sitten kuitenkaan tullut.


 
 Sain osallistua myös nakinsyöntikilpailuun. Nakit olivat hyviä eikä aikani ollut yhtään hullumpi, siinä 5 sekunnin sakkia kuten monilla muillakin, mutta voittaja oli joku huskypentu vähän yli 4 sekunnilla. Emäntä oli varma, että voittaisin, mutta niin vain löytyi siihenkin lajiin joku vielä ahneempi.

Minäpä sainkin punaisen nauhan! Tosin tuskin se ihan täysin omaa ansiotani oli. Arastelin tuomaria, kuinkas muuten. Joku hätäisempi olisi tällä näyttelykokemuksella jo tottunut vieraiden ihmisten käsittelyyn, mutta minä pidän tiukasti oman linjani. Voin seistä asennossa hienosti ja seuratakin vaikka joutuisalla askeleella pää ylhäällä, mutta vieraiden ihmisten lähentelyyn vedän rajan. Yhtä aikaa kanssani kehässä ollut bassetti vei tämän tuomarin arastelun kuitenkin uudelle tasolle: hän kieltäytyi kerta kaikkiaan peräpäänsä koskettelusta, joten minun matokiemurteluni oli sitten kuitenkin parempaa käytöstä.
    Punaisten kehässä en nauttinut juuri olostani ja annoin sen rohkeasti näkyä. Silloin kehästä pääsee nopeammin pois. (Ihan vain vinkkinä muille, jotka mahdollisesti saattavat joutua tähän samaan mätsärihullutukseen...)

Hyppäsin välillä ihan itse syliin lepäämään.

Ninni Nöpönenä sen sijaan tuli, näki ja voitti. Hän sai myös alkukehässä sinisen nauhan, mutta hänen parinsa oli lopulta koko Match Show'n Best in Show, että se toinen ehkä ei ollut ensikertalainen kuten Ninni. Sinisten pentujen kehässä Ninni kuitenkin töpötti rauhallisen ihastuttavalla tyylillään ensimmäiseksi! Mahtava suoritus!

Päivä oli lopulta aika pitkä, kun jouduttiin odottamaan aina viimeiseen BIS-kehään asti, kun Ninni kävi pyörähtämässä vielä sielläkin (tosin ilman sijoitusta). Onneksi meillä oli boksi mukana, niin saatiin vuorotellen huilailla Lucy-neidin kanssa. (Ninni oli siitäkin ihmeellinen, että hän pystyi nukkumaan tuosta noin vain maassa emäntänsä jaloissa ilman mitään suojaavaa laatikkoa tai häkkiä.)

   
Kun palattiin takaisin Roosan ja Ninnin luo, oltiin ensin ihan rättiväsyneitä ja Ninnikin meinasi vain nukahtaa, kun häntä kuvattiin palkintojen kanssa. Sitten kuitenkin raikas aurinkoinen ulkoilma ja ohi hiihtävät ihmiset saivat meidät taas piristymään ja sitten taas painittiin, kunnes meidän piti lähteä kotiin.

Ninni Nöpönenä pentujen Sin1

Ottakaa vain niitä kuvia. Minä otan tirsat.

Hiihtäjähälytys! Haukkukoon ken pystyy!

Mitäs sitten keksitään?